Leijonat.fi

       

×

Naisten Liigassa Kärppien Saila Saari – ”Keskittymisen pitää olla timanttista”

Viime kaudella Kärppien Saila Saari kokosi runkosarjan 28 ottelussa yhteistehot 12+27=39. Viime kaudella Kärppien Saila Saari kokosi runkosarjan 28 ottelussa yhteistehot 12+27=39. Kuva: Pasi Mennander

Naisten Liiga palaa viikonloppuna maaottelutauolta. Kärpät johtaa sarjaa kuuden pelatun kierroksen jälkeen, ja oululaisten hyökkääjä Saila Saari on hyvässä vedossa pistepörssin kolmantena yhteistehoilla 3+9=12.


- Sarjan alku on osoittanut tasaisuutensa, mikä on hieno asia. Se kertoo, että monessa seurassa tehdään oikeita asioita. Jo Tampereen vauhdikas ja kovatasoinen avausturnaus osoitti, että vauhti ja pelinopeus ovat jälleen menneet sarjassa eteenpäin, Saari kertoo.

- Itselläni on aiemmilla kausilla ollut usein kankea kauden alku ja tehoille nouseminen on ottanut aikaa, mutta nyt harjoitus- ja pelifiilis on heti lähdöstä korkealla päivästä toiseen. Ehkä ikäkin on tuonut mukanaan sellaista kypsyyttä, ettei turhia viitsi enää jännittää, 27-vuotias Saari kertoo.

Hyvällä tiellä

Hyvin alkaneen kotimaisen sarjan lisäksi Saari sai vastuuta viime viikonloppuna Ahvenanmaalla pelatussa Naisleijonien Finnkampen-tapahtumassa, missä Suomi kaatoi Ruotsin otteluvoitoin 2-1. Saaren kauden henkilökohtainen päätavoite on lunastaa pelipaikka PyeongChangin olympiajoukkueeseen.

- Ahvenanmaan tapahtumasta jäi hyvä fiilis, koska tekemäni työmäärä ja moraali huomioitiin, ja sain peliaikaa tavallista enemmän. Tiedän olevani hyvällä tiellä ja tekeväni oikeita asioita. Tämä antoi taas uskoa omaan tulevaisuuteen.

- Olen harjoitellut kesän Tommi Pärmäkosken laatiman ohjelman mukaisesti. Hän tuntee niin heikkouteni kuin vahvuuteni, ja yhteistyön pohjalta voin luottavaisesti ponnistaa eteenpäin.

Kärpissä Saari harjoittelee naisten joukkueen lisäksi C- ja B-junioreiden mukana aamuisin.

- Maajoukkuevalmentajat ovat painottaneet entisestään maajoukkueringissä olevien pelaajien harjoittelun lisäämistä poikapuolen kanssa. Taitotaso ja pelinopeus ovat siellä tosi kovalla tasolla, ja oman keskittymisen pitää olla joka hetkessä timanttista tai muuten ei pärjää.

- Iso kiitos myös omalle seuralleni Kärpille, että tämä mahdollisuus on järjestynyt. Haluan olla sen arvoinen jokaisessa harjoituksessa, Saari sanoo.

 



Naisten Liigan ottelut la 14.10.:
HML hh    14:00   HPK      - Lukko
Kerava    15:20   KJT      - Kuortane
Tesoma  1 16:00   Ilves    - Kärpät
Tapiola 2 17:50   Blues    - KalPa

Naisten Liigan ottelut su 15.10.:
Tapiola 2 12:20   Blues    - Lukko
Tesoma 1  15:00   Ilves    - HPK
Kerava    15:20   KJT      - KalPa
Kuortane  15:30   Kuortane - Kärpät

 


 

Viimeksi muutettu


Kausi 2017-18 on Naisten Liigan avauskausi. Suomen mestaruudesta pelattiin kausina 1982-2017 Naisten SM-sarjassa.


 

Sarjataulukko

Joukkue
O
TM
-
PM
P
1. Ilves
17
81
-
27
43
2. Kärpät
17
70
-
31
35
3. Blues
18
81
-
40
34
4. HPK
18
49
-
38
31
5. KalPa
17
59
-
50
27
6. Kuortane
17
50
-
53
25
7. Lukko
18
26
-
89
6
8. KJT
16
15
-
103
6

Naisten Liiga Facebookissa



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: