Leijonat.fi

     



B2SM: Puolivälierät pelattu - Nämä neljä joukkuetta pelaavat SM-mitaleista Final Fourissa!

B2-nuorten SM-sarjan kausi huipentuu ensi viikonloppuna Final Four -turnauksessa Espoon Tapiolassa. Final Fouriin etenivät Blues EKS, JYP, KalPa ja Tappara.


Tappara ja Blues EKS olivat varmistaneet Final Four -paikkansa jo lauantaina. KalPa ja JYP puolestaan ottivat ratkaisevat toiset puolivälierävoittonsa maanantain kolmansissa osaotteluissa.

KalPa haki välieräpaikan Hämeenlinnasta, jossa kotijoukkue HPK kaatui maalein 2-1. Ottelun voittomaalin teki jatkoerässä Arttu Venäläinen. KalPa oli kiinni otteluvoitossa jo varsinaisella peliajalla, mutta HPK nousi tasoihin ajassa 58.44 Aleksi Yrjölän osumalla.

HPK:n ja KalPan välinen sarja oli todella tasainen ja vähämaalinen. Avauspelin oli voittanut HPK 2-1 ja toisen kohtaamisen KalPa 1-0.

JYPin ja KKP/Kärppien kolmannessa kohtaamisessa ei ollut epäselvyyttä voittajasta. JYP jyräsi jo avauserässä 4-0-johtoon ja toisen erän puolivälin jälkeen tilanne oli 7-0. JYP voitti ottelun lopulta 10-2 ja puolivälieräsarjan 2-1. JYPin Juha-Pekka Kaasinen teki peräti neljä maalia, Jere Vertanen alusti syötöillään viisi osumaa.

 

B2-nuorten SM-sarjan puolivälierät:

Tappara   - Pelicans    Voitot 2-0
HPK       - KalPa       Voitot 1-2
JYP       - KKP/Kärpät  Voitot 2-1
Blues EKS - K-Vantaa    Voitot 2-0
Kahdella voitolla välieriin.

Pe 25.03.
12:00 Sentteri MP   Tappara    - Pelicans     8-1
13:00 HML hh        HPK        - KalPa        2-1
14:30 Jyväskylä     JYP        - KKP/Kärpät   3-4
16:20 Espoonlahti   Blues EKS  - K-Vantaa     3-1

La 26.03.
12:10 Laune 2       Pelicans   - Tappara      2-7
16:45 Oulunsalo     KKP/Kärpät - JYP          3-4
19:00 Niirala       KalPa      - HPK          1-0
19:30 Tikkurila     K-Vantaa   - Blues EKS    1-2

Ma 28.03.
13:00 HML hh        HPK        - KalPa        1-2 JA
13:30 Jyväskylä     JYP        - KKP/Kärpät  10-2

Final Four -ohjelma:

La 02.04.
13:00 Tapiola       JYP        - Blues EKS
16:00 Tapiola 2     Tappara    - KalPa

Su 03.04.
14:00 Tapiola 2     Pronssiottelu
15:00 Tapiola       Loppuottelu

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: