Leijonat.fi

       

×

BSM: KooKoo nousi rotkon reunalta puolivälieriin - HPK kaatui jatkoerässä

KooKoon maalivahti Oskari Salminen torjui ottelussa 37 kertaa. KooKoon maalivahti Oskari Salminen torjui ottelussa 37 kertaa. Kuva: Pasi Mennander

HPK:n ja KooKoon välinen B-nuorten SM-sarjan villi kortti -kierroksen sarja päättyi maanantai-iltana kouvolalaisten riemuun. KooKoo jatkaa kauttaan puolivälierissä otteluvoitoin 2-1.


HPK oli Hämeenlinnan Ritari-areenalla pelatussa ottelussa kiinni puolivälieräpaikassa vielä kaksi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä. Kotijoukkue johti ottelua 1-0 Kasperi Heinäsen toisen erän lopussa iskemällä maalilla, mutta KooKoo nousi kolmannen erän viime hetkillä tasoihin.

Kouvolalaiset ottivat maalivahti Oskari Salmisen maaliltaan ajassa 57.38 ja onnistuivat tekemään tasoitusmaalin puoli minuuttia myöhemmin. Mathias Hännisen viimeistelemän maalin syntyaika oli 58.09.

Jatkoerässä vierasjoukkueen ratkaisijaksi nousi Markus Oden. HPK sai joukkuerangaistuksen ajassa 71.29 ja puoli minuuttia myöhemmin kiekko oli kotijoukkueen maalissa.

Ottelusarjan kaikki kolme ottelua päättyivät vierasvoittoihin.

HPK sijoittui SM-sarjan runkosarjassa seitsemänneksi. KooKoo puolestaan nousi pudotuspeleihin alemman jatkosarjan voittajana.

Puolivälierissä KooKoo kohtaa runkosarjan voittajan Kärpät.

Ottelun HPK-KooKoo tilastotapahtumat tulospalvelussa
B-nuorten SM-sarjan pudotuspelit tulospalvelussa

 

Tässä vaiheessa näytti kotijoukkueen kannalta hyvältä - HPK juhli Kasperi Heinäsen viimeistelemää johtomaalia.

Mathias Hänninen pelasti maalillaan KooKoon jatkoerään.

Markus Oden iski KooKoolle puolivälieräpaikan arvoisen maalin. Maanantain täysosuma oli hänelle kolmas maali HPK-sarjassa.

 

 

 

Viimeksi muutettu

Sarjataulukko

Joukkue
O
TM
-
PM
P
1. Kärpät
49
261
-
94
133
2. Blues
49
184
-
122
93
3. TPS
49
175
-
135
89
4. Jokerit
49
187
-
148
84
5. Tappara
49
168
-
141
83
6. Lukko
49
160
-
142
83
7. HPK
49
156
-
136
80
8. HIFK
49
141
-
145
73
9. KalPa
49
146
-
171
70
10. Pelicans
49
120
-
175
51


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: