Leijonat.fi

     

BSM: Blues sarjakärkeen – KooKoo-puolustaja tehokkaana

B-nuorten SM-alkusarjan sunnuntaikierroksella vaihtui sarjan kärkipaikka, kun Blues kukisti kärkikamppailussa tappiottomasti pelanneen Lukon. Päivän tehomiehiin kuului KooKoo-puolustaja Antti Palojärvi.


TPS otti neljännen peräkkäisen voittonsa 4-3-lukemin Pelicansista. Kaikissa TPS-maaleissa mukana ollut ja pistepörssin kärkeen noussut Lauri Pajuniemi (1+3) iski 4-3-voittomaalin ajassa 58.39. Olli Valtola teki kaksi maalia TPS:lle toisessa erässä. Pelicans teki kaikki kolme maaliaan ylivoimapelissä.

KalPa haki Tapiolasta puhtaan 5-0-voiton, kun vastassa oli Blues-Akatemia. Jussi Tammela oli kuopiolaisten tehokkain pistein 1+2. Valtteri Kyllinen torjui kauden ensimmäisessä nollapelissään 26 kertaa.

Kärpät hallitsi K-Kissoja vastaan ottelua selvästi ja voitti 7-3. Ville Heikkala teki Kärpille kaksi maalia, ja Niko Mikkola kirjasi pisteet 1+2. K-Kissojen maalilla Niko Tammi urakoi peräti 60 torjuntaa.

KooKoo otti kauden kolmannen voittonsa kaatamalla JYPin kotonaan 4-2. Kouvolalaisten sankareita olivat kaksi maalia päätöserässä viimeistellyt kapteeni Jaakko Ellilä ja kaikissa KooKoo-maaleissa mukana ollut puolustaja Antti Palojärvi (1+3). Palojärvi on myös SM-alkusarjan tehokkain puolustaja saldolla 3+5.

Jokerit haki viime minuuttien maalillaan 3-2-voiton Ilveksen kotiluolasta, kun Ilmari Perttu onnistui ajassa 57.29. Jokerien maalissa Niilo Halonen torjui voittopelissään 42 kertaa.

HPK otti kolmannen peräkkäisen voittonsa kukistamalla SaiPan 3-0. Maalipörssin kärkeen noussut Jere Innala teki HPK:lle kaksi maalia, ja Ukko-Pekka Luukkonen torjui kauden ensimmäisessä nollapelissään 26 kertaa.

Blues nousi neljännellä peräkkäisellä voittopelillään sarjakärkeen, kun joukkue haki kolme pistettä 3-0-voitolla Lukosta. Markus Lahtinen teki espoolaisille kaksi maalia toisessa erässä. Oskar Autio torjui Blues-maalilla 22 kertaa ja piti nollan.

 

Sunnuntain ottelut

Pelicans - TPS 3-4
Blues Ak - KalPa 0-5
K-Kissat - Kärpät 3-7
KooKoo - JYP 4-2
Ilves - Jokerit 2-3
HPK - SaiPa 3-0
Lukko - Blues 0-3

Sarjataulukko

1.  Blues       6  5  0  0  1  26 -  5  +21  15
2.  HPK         6  4  1  0  1  24 - 10  +14  14
3.  Lukko       6  4  1  0  1  17 - 11  + 6  14
4.  Jokerit     6  4  0  1  1  17 - 13  + 4  13
5.  KalPa       6  4  0  0  2  28 - 18  +10  12
6.  TPS         6  4  0  0  2  25 - 16  + 9  12
7.  Kärpät      6  3  0  2  1  22 - 15  + 7  11
8.  Tappara     6  2  2  1  1  24 - 21  + 3  11
9.  KooKoo      6  2  1  0  3  19 - 21  - 2   8
10. Pelicans    6  2  0  1  3  17 - 18  - 1   7
-----------------------------------------------
11. JYP         6  1  2  0  3  14 - 23  - 9   7
12. Ilves       6  1  1  1  3  26 - 24  + 2   6
13. HIFK        6  2  0  0  4  19 - 21  - 2   6
14. Blues Ak    6  2  0  0  4   8 - 26  -18   6
15. SaiPa       6  0  0  2  4  13 - 35  -22   2
16. K-Kissat    6  0  0  0  6  14 - 36  -22   0

Seuraavat ottelut

Perjantai 25.9.2015
HPK - Ilves                    
Pelicans - HIFK                    
KooKoo - Blues                    
Jokerit - TPS                    

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: