Leijonat.fi

       

×

U20

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaiden testaukset jatkuvat Vierumäellä tiistaina 5. kesäkuuta 2018.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Alle 20-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaat kokoontuivat Vierumäellä perjantaina kello 11. Lounaan jälkeen käynnistyi varsinainen testipäivän ohjelma. Ensin mitattiin pituus, paino ja rasvaprosentti, sitten testattiin nopeutta 30 metrin juoksutestissä ja mitattiin ponnistusvoimaa.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue-ehdokkaat kokoontuivat perjantaina Vierumäelle testeihin. Testipäivään osallistui yhteensä 33 pelaajaa - neljä maalivahtia, kaksitoista puolustajaa ja 17 hyökkääjää.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Koulutus-Pohjolassa maalivahdeille on omat erilliset jääharjoituksensa ja testit. Tiistaiaamuna paikalla oli viiden joukkueen maalivahdit sillä toiset viisi kaksikkoa olivat osallistuneet jäille edellispäivänä. Näin oli myös Pohjoisen joukkueen maalivahtikaksikko tehnyt joten he olivat joukkueidensa mukana tämän tiistaiaamun.

Julkaistu kategoriassa Pohjola-leiri 2015


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: