Leijonat.fi

       

×

- Emme tänään pelanneet kiekolla emmekä hyökänneet hyvin. Kahdessa ensimmäisessä erässä emme oikein saaneet painetta, vaan se oli sellaista päästä päätyyn -peliä, Leijonien kapteeni Mikael Granlund sanoi Sveitsille kärsityn puolivälierätappion jälkeen.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomi kohtaa MM-kisojen puolivälierissä torstaina Sveitsin. Ottelu käynnistyy Tanskan Herningissä kello 21:15 Suomen aikaa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi tyytyväisenä USA-voittoa, mutta korosti myös alkulohkovaiheen tarjoamien vastoinkäymisten kasvattavaa merkitystä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien puolustaja Juuso Riikola löysi USA-ottelun voitosta turnauksen jatkon kannalta merkittävän asian - lohkovoittajana Suomi saa pelata puolivälieräpelinsä Herningissä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

MM-kisoissa alkulohko B:n voiton tiistaina varmistanut Suomi kohtaa torstain puolivälierissä Sveitsin. Sveitsi sijoittui A-lohkossa neljänneksi.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien seuraava MM-vastustaja on USA. Kyseessä on Suomen seitsemäs ja viimeinen ottelu alkulohkovaiheessa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

- Alussa pelasimme hyvin ja teimme maalin, sitten oli vaikeampaa. Viimeinen erä oli selkeästi meidän parhaamme, päävalmentaja Lauri Marjamäki summasi 2-3-jatkoaikatappioon päättyneen Saksa-ottelun.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Sunnuntain Saksa-ottelussa avausmaalin laukonut Eeli Tolvanen ei antanut itselleen kovinkaan hyvää arviota 2-3-jatkoaikatappioon päättyneen pelin jälkeen.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomi kärsi sunnuntai-iltana 2-3-jatkoaikatappion Saksalle MM-kisojen kuudennessa ottelussaan. Kapteeni Mikael Granlundin mukaan voitokkaan Kanada-pelin jälkeen joukkue ei yltänyt yhtä hyvään peliesitykseen.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomen ensimmäisen ja kolmannen maalin lauantain Kanada-pelissä iskenyt Mikko Rantanen antoi tunnustuksen Leijonien maalia vartioineelle Harri Säterille.
 

Julkaistu kategoriassa MM2018
Sivu 1 / 219


 


U20 NUORTEN MM-KISAT 2018


Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruudesta pelattiin USA:n Buffalossa 26.12.2017 - 5.1.2018.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #U20fi #NuoretLeijonat #WJC2018


LOHKOJAKO
A-lohko:
Kanada
Slovakia
Suomi
Tanska
USA

Alkulohko B:
Ruotsi
Sveitsi
Tshekki
Valko-Venäjä
Venäjä


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:
Ti 26.12. 23:00
Kanada 4-2 Suomi Kooste
To 28.12. 19:00
Suomi 4-1 Tanska Kooste
La 30.12. 23:00
Suomi 5-2 Slovakia Kooste
Su 31.12. 23:00
USA 5-4 Suomi Kooste
Puolivälierät:
Ti 02.01.
19:00 Puolivälierä 1
Tshekki 4-3 VL Suomi Kooste
23:00 Puolivälierä 2
Kanada 8-2 Sveitsi Kooste
01:00 Puolivälierä 3
Ruotsi 3-2 Slovakia Kooste
03:00 Puolivälierä 4
USA 4-2 Venäjä Kooste
Välierät:
To 04.01.
23:00 Välierä 1
Ruotsi 4-2 USA Kooste
03:00 Välierä 2
Kanada 7-2 Tshekki Kooste
Mitaliottelut:
Pe 05.01.
23:00 Pronssiottelu
Tshekki 3-9 USA Kooste
03:00 Loppuottelu
Ruotsi 1-3 Kanada Kooste


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE

Maalivahdit:
1 Ukko-Pekka Luukkonen
30 Lassi Lehtinen
31 Niilo Halonen

Puolustajat:
2 Miro Heiskanen
4 Robin Salo
6 Juuso Välimäki
7 Olli Juolevi
23 Urho Vaakanainen
28 Henri Jokiharju
36 Kasper Kotkansalo

Hyökkääjät:
3 Juha Jääskä
9 Janne Kuokkanen
12 Otto Koivula
13 Kristian Vesalainen
15 Joona Koppanen
19 Eetu Tuulola
20 Eeli Tolvanen
21 Markus Nurmi
22 Aapeli Räsänen
27 Joni Ikonen
32 Aleksi Heponiemi
33 Jere Innala
34 Rasmus Kupari


MM-KISAT YLEN KANAVILLA
TV-lähetykset
TV:n ohjelmaopas


KAIKKI U20:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: