Leijonat.fi

     

U20

U20 joukkueenjohtajan raportti: Ruotsi voitti maalintekokilpailun viimeisessä ottelussa

Joni Ikonen teki Ruotsi-ottelussa kolme maalia. Joni Ikonen teki Ruotsi-ottelussa kolme maalia. Kuva: Pasi Mennander

Nuorten Leijonien kauden avausturnaus Plymouthissa matkalla kohti Buffalon 2018 MM-kisoja antoi tärkeää tietoa sekä pelaajille että valmennukselle. Moni pelillinen asia on jo hyvällä kansainvälisellä tasolla, mutta toisaalta monien pienten mutta voittamisen kannalta tärkeiden kohteiden pitää parantua syyskauden aikana.


Suomen viimeinen ottelu turnauksessa oli varsinainen maalitekokilpailu, Ruotsin voittaessa sen jatkoajalla 6-5. Kokonaisuudessaan Leijonien pelillinen ilme ottelussa ei ollut aivan parasta A-luokkaa, hyviä hetkiä seurasi monia helppoja virheitä. Ehjän 60-minuuttisen kokonaisuuden löytäminen onkin yksi joukkueen haasteista syyskauden tulevissa tapahtumissa.

Ensimmäisen erän alkuminuutit olivat joukkueelle jälleen haastavia. Ruotsin energinen luistelu- ja kamppailupelaaminen pakotti Nuoret Leijonat välillä ”pahasti köysiin”. Suomen joukkueen maalista vastasi Aarne Talvitie, Janne Kuokkasen esityöstä. Erän loppua kohden myös Leijonat saivat pelin rytmistä kiinni ja loivat joitain hyviä laadukkaita maalintekopaikkoja Ruotsin maalille.

Heti kolmannen erän alkuun tullut Ruotsin 3-1-johtomaali vastasi kokonaisuudessaan ottelutapahtumien kulkua. Erän lopulla vahvasti töitä tehnyt kaksikko Juha Jääskä - Markus Nurmi viimeisteli tärkeän kavennusmaalin Jääskän taiteillessa kiekon tyhjään maaliin.

Kolmannessa erässä nähtiiin varsinainen maalikavalkaadi Suomen kaventaessa aina ottelun ja hetken päästä Ruotsin siirtyessä taas johtoasemaan. Suomen joukkueen kaikista kolmesta maalista vastasi hyvään vireeseen päässyt Joni Ikonen. Ikonen tykitti tarkoilla rannelaukauksillaan, mielipaikoiltaan ylivoimapelissä, tärkeät kavennusmaalit ja vei Leijonat jatkoajalle.

Jatkoaikapelaaminen kolmella kolmea vastaan oli alkuun hieman vastustajan virheiden ”kyttäämistä”. Robin Salo pääsi yrittämään ottelun ratkaisua kovalla lyöntilaukauksellaan ja seuraavasta ruotsalaisten luomasta samanlaisesta paikasta syntyi ottelun ratkaiseva osuma – marginaalit ovat kansainvälisissä nuorten peleissä kovin pieniä.

Nuorten Leijonien seuraava tapahtuma on Lahdessa pelattava neljän maan turnaus, jossa vastaan asettuvat eurooppalaiset huippujoukkueet Tshekki, Venäjä ja Ruotsi.

Kirjoittaja on Nuorten Leijonien joukkueenjohtaja.


Ottelun tilastotapahtumat turnauksen tulospalvelusta

 

 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: