Leijonat.fi

       

×

U20

Kaksi ottelua, kaksi voittoa - Nuoret Leijonat Tshekkiä parempi myös tiistaina - ”Joukkue osoitti kovuutensa”

Niclas Almari (vas.), Kasper Kotkansalo ja Sami Moilanen juhlivat Kotkansalon viimeistelemää 3-2-maalia. Niclas Almari (vas.), Kasper Kotkansalo ja Sami Moilanen juhlivat Kotkansalon viimeistelemää 3-2-maalia. Kuva: Pasi Mennander

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue voitti Tshekin maalein 4-3 Vierumäellä tiistai-iltana pelatussa maaottelussa. Eräluvut olivat 1-0, 1-2, 2-1.


- Aika samanlainen peli kuin maanantaina, kapteeni Kasper Kotkansalo summasi.
- Vaikka meiltä puuttui muutamia kärkijätkiä, olimme yhtä hyviä kuin eilenkin. Meillä on tasainen ikäluokka.

Maanantain avausottelun Suomi oli voittanut maalein 3-2.

Avauserän jälkeen Suomi johti ottelua Joona Ikosen maalilla 1-0. Edellytyksiä olisi ollut lisämaaleihinkin.
- Ekassa erässä olimme selkeästi Tshekkiä parempia. Pyöritimme peliä tosi hyvin, mutta emme saaneet maalipaikoista sisään, Kotkansalo sanoi.

Toinen erä oli Suomelta rikkonainen, jäähypenkkiä kulutettiin yhteensä kahdeksan minuutin ajan. Jere Innala onnistui maalinteossa, mutta Tshekki kuittasi yli- ja alivoimaosumillaan.

- Toinen erä alkoi hyvin, mutta sitten otimme tyhmiä jäähyjä. Siinä peli vähän karkasi käsistämme, Kotkansalo tiivisti.

Kolmannen erän alussa Kotkansalo vei Suomen 3-2-johtoon. Joni Ikonen kasvatti kotijoukkueen etumatkan kahteen maaliin päätöserän puolivälissä, mutta Tshekki nousi vielä erän lopussa kannoille. Koko ottelussa 21 kertaa torjunut maalivahti Lassi Lehtinen kesti kuitenkin loppuhetkien paineen.

- Aika tasaista vääntöä oli loppuun asti. Joukkue osoitti kovuutensa, kun vaikeasta lopusta huolimatta saimme revittyä ottelusta voiton, Kotkansalo sanoi.

Tiistain Suomi-Tshekki -ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Näillä kentällisillä Suomi ja Tshekki lähtivät otteluun

 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: