Leijonat.fi

       

×


Pikkuleijonien MM-joukkue 2018.


 

MM-kisoihin valmistautuvan Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen puolustaja Santeri Salmela oli tyytyväinen sunnuntain Sveitsi-voitosta, mutta maanantain Kanada-pelissä joukkueen pitää pystyä parempaan.

Julkaistu kategoriassa MM2018

MM-kisoihin valmistautuva Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi sunnuntaina Tsheljabinskissa ensimmäisen harjoitusottelunsa. Sveitsi kaatui Traktor Arenalla maalein 4-3 (2-0, 1-2, 1-1).

Julkaistu kategoriassa MM2018

Kalle Loponen auttoi alle 17-vuotiaiden maajoukkueen voittoon Sveitsistä kahdella syöttöpisteellään ja tiiviillä puolustuspelaamisella.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen ja Sveitsin kohtaaminen Baselin turnauksen ja samalla koko kauden päätösottelussa oli numeroiden valossa tiukka, mutta pelillisesti täysin Suomen hallintaa. Ottelun loppunumerot 0-2 (0-0, 0-1, 0-1) mairittelevat Sveitsiä, sillä maalintekopaikat kirjattiin Suomelle tasakentällisin 23-3 ja kokonaisuutena 35-4.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa viiden maan turnauksen viimeisessä ottelussaan Sveitsin. Kyseessä on myös U17:n kauden viimeinen ottelu. Peli alkoi Sveitsin Baselissa kello 13:00 Suomen aikaa ja siitä on seuranta tulospalvelussa. Suomi lähti otteluun näillä kentällisillä:

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Tshekissä pelatun U20-turnauksen päätöspäivänä sunnuntaina Nuoret Leijonat kohtasivat puolen päivän pelissä Sveitsin. Ottelun alkamisajankohta oli varsin aikainen 12.30, mikä tarkoittikin pelaajille aikaista aamupalaa ja aamureippailua kevättä huokuvassa aurinkoisessa Hradec Kralovessa.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Naisleijonat valmistautui 11.2 alkaviin PyeongChangin talviolympialaisiin pelaamalla harjoitusottelun Sveitsiä vastaan. Ottelu pelattiin pääkaupunki Soulin kupeessa sijaitsevassa Goyangin kaupungissa, jossa Sveitsi leireilee ennen kisojen alkua.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Suomen naisten maajoukkue kohtaa tiistaiaamuna viimeisessä olympialaisia edeltävässä harjoitusottelussaan Sveitsin. Ottelu pelataan Etelä-Korean pääkaupungin Seoulin läheisyydessä sijaitsevassa Goyangissa ja se käynnistyy Suomen aikaa klo 7.40. Naisleijonien valmennusjohto on vahvistanut Suomen kentälliset tiistain otteluun:

Julkaistu kategoriassa OK2018

Perjantaina Koreaan saapunut Suomen naisten maajoukkue suuntasi maanantaina Gangneungin olympiakylästä kohti Goyangia, jossa pelataan Suomen aikaa tiistaiaamuna klo 7.40 viimeinen olympialaisia edeltävä harjoitusottelu, Suomi-Sveitsi.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Tyttöleijonat kohtasi MM-kisojen alkusarjan toisessa ottelussaan sunnuntaina Sveitsin - ottelu päättyi Suomen eduksi lukemiin 2-3 (1-1, 1-0, 0-2).

Julkaistu kategoriassa MM2018
Sivu 1 / 22


U18 MM-KISAT 2018


Alle 18-vuotiaiden poikien maailmanmestaruudesta pelataan Venäjän Tsheljabinskissä ja Magnitogorskissa 19.-29.4.2018.


Kisaviestinnässä käytämme hashtageja #U18fi #Pikkuleijonat ja #Leijonat


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Magnitogorsk):
Kanada
Ruotsi
Sveitsi
Valko-Venäjä
USA

Alkulohko B (Tsheljabinsk):
Ranska
Slovakia
Suomi
Tshekki
Venäjä


SUOMEN OTTELUT
Alkulohko:

To 19.04. 13:30
Slovakia 2-5 Suomi
Pe 20.04. 13:30
Ranska 0-7 Suomi Kooste
Su 22.04. 13:30
Suomi 5-4 Venäjä Kooste
Ti 24.04. 13:30
Suomi 4-2 Tshekki Kooste

Puolivälierät:
To 26.04.
13:30 Puolivälierä 1:
Suomi - Valko-Venäjä
13:30 Puolivälierä 2:
Ruotsi - Slovakia
17:30 Puolivälierä 3:
Venäjä - USA
17:30 Puolivälierä 4:
Kanada - Tshekki

Välierät:
La 28.04.
13:30 Välierä 1
17:30 Välierä 2

Mitaliottelut:
Su 29.04.
13:30 Pronssiottelu
17:30 Loppuottelu

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-KISAJOUKKUE

Maalivahdit:
1 Huhtamaa Jere
30 Patrikainen Jasper
31 Annunen Justus

Puolustajat:
2 Salmela Santeri
6 Thomson Lassi
20 Kokkonen Mikko

25 Seppälä Peetro
29 Nousiainen Kim
36 Honka Anttoni
37 Utunen Toni

Hyökkääjät:
9 Kotkaniemi Jesperi
10 Kupari Rasmus
12 Aaltonen Leevi
13 Hirvonen Konsta
15 Nordgren Niklas
19 Killinen Lenni
21 Moilanen Jesse
22 Lundell Anton
23 Petman Ville
24 Ranta Sampo
27 Tanus Kristian
33 Kakko Kaapo
34 Nevasaari Arttu

Johtoryhmä:
Niemelä Tommi, päävalmentaja
Merikivi Lauri, valmentaja
Yli-Junnila Juhamatti, videovalmentaja
Rissanen Jarkko, maalivahtivalmentaja
Lindblad Niklas, lääkäri
Orrela Aleksi, lääkäri
Nakari Juha, fysioterapeutti
Honkaheimo Antti, fysioterapeutti
Uuttu Mika, huoltaja
Peltola Pekka, joukkueenjohtaja
Oikarinen Kimmo, GM


MM-KISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas
Ylen maajoukkuesivut


KAIKKI PIKKULEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ



 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: