Leijonat.fi

       

×


Pikkuleijonien MM-joukkue 2018.


 

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen pelaajat kokoontuvat heinäkuun lopulla Vierumäen urheiluopistolle kesän toiselle opiskeluviikolle.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen pelaajat opiskelevat ja harjoittelevat tällä viikolla Kuortaneella. Leiri käynnistyi maanantaina ja päättyy tenttipäivään ensi maanantaina.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen pelaajia on kutsuttu perinteiselle kesäopintoviikolle Kuortaneelle. Leirin aikana opiskellaan ja harjoitellaan. Tapahtuma starttaa maanantaina 4. kesäkuuta ja päättyy maanantaina 11. kesäkuuta.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Poikien maailmanmestaruudesta pelataan vuonna 2019 Ruotsin Örnsköldsvikissä ja Uumajassa. Kisapäivät ovat 18.-28.4.2019.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto on julkistanut koostevideon poikien MM-kisojen loppuottelusta Suomi-USA.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö onnitteli sunnuntai-iltana Pikkuleijonien MM-kultajoukkuetta.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomen Niklas Nordgren voitti poikien MM-kisojen maalikuninkuuden seitsemällä täysosumallaan.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue on voittanut maailmanmestaruuden nyt neljä kertaa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Kumpi voittaa poikien MM-kisojen maalikuninkuuden, Suomen Niklas Nordgren vai USA:n Oliver Wahlstrom? Vastaus kysymykseen saadaan kello 17:30 käynnistyvässä MM-finaalissa.

Julkaistu kategoriassa MM2018
Sivu 1 / 76


U18 MM-KISAT 2018


Alle 18-vuotiaiden poikien maailmanmestaruudesta pelattiin Venäjän Tsheljabinskissä ja Magnitogorskissa 19.-29.4.2018.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #U18fi #Pikkuleijonat ja #Leijonat


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Magnitogorsk):
Kanada
Ruotsi
Sveitsi
Valko-Venäjä
USA

Alkulohko B (Tsheljabinsk):
Ranska
Slovakia
Suomi
Tshekki
Venäjä


SUOMEN OTTELUT
Alkulohko:

To 19.04. 13:30
Slovakia 2-5 Suomi
Pe 20.04. 13:30
Ranska 0-7 Suomi Kooste
Su 22.04. 13:30
Suomi 5-4 Venäjä Kooste
Ti 24.04. 13:30
Suomi 4-2 Tshekki Kooste

Puolivälierät:
To 26.04.
13:30 Puolivälierä 1:
Suomi 5-2 Valko-Venäjä Kooste
13:30 Puolivälierä 2:
Ruotsi 6-1 Slovakia
17:30 Puolivälierä 3:
Venäjä 1-5 USA
17:30 Puolivälierä 4:
Kanada 1-2 Tshekki

Välierät:
La 28.04.
13:30 Välierä 1:
Suomi 2-0 Ruotsi Kooste
17:30 Välierä 2:
USA 4-1 Tshekki Kooste

Mitaliottelut:
Su 29.04.
13:30 Pronssiottelu:
Ruotsi 5-2 Tshekki Kooste
17:30 Loppuottelu:
Suomi 3-2 USA Kooste

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-KISAJOUKKUE

Maalivahdit:
1 Huhtamaa Jere
30 Patrikainen Jasper
31 Annunen Justus

Puolustajat:
2 Salmela Santeri
6 Thomson Lassi
20 Kokkonen Mikko

25 Seppälä Peetro
29 Nousiainen Kim
36 Honka Anttoni
37 Utunen Toni

Hyökkääjät:
9 Kotkaniemi Jesperi
10 Kupari Rasmus
12 Aaltonen Leevi
13 Hirvonen Konsta
15 Nordgren Niklas
19 Killinen Lenni
21 Moilanen Jesse
22 Lundell Anton
23 Petman Ville
24 Ranta Sampo
27 Tanus Kristian
33 Kakko Kaapo
34 Nevasaari Arttu

Johtoryhmä:
Niemelä Tommi, päävalmentaja
Merikivi Lauri, valmentaja
Yli-Junnila Juhamatti, videovalmentaja
Rissanen Jarkko, maalivahtivalmentaja
Lindblad Niklas, lääkäri
Orrela Aleksi, lääkäri
Nakari Juha, fysioterapeutti
Honkaheimo Antti, fysioterapeutti
Uuttu Mika, huoltaja
Peltola Pekka, joukkueenjohtaja
Oikarinen Kimmo, GM


MM-KISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas
Ylen maajoukkuesivut


KAIKKI PIKKULEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ



 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: