Leijonat.fi

       

×

Pikkuleijonien sitkeys palkittiin - Sveitsi nurin viime hetken jatkoaikamaalilla

Aleksi Anttalainen oli Suomen tehopelaaja - 2+1=3. Aleksi Anttalainen oli Suomen tehopelaaja - 2+1=3. Kuva: Pasi Mennander

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi viiden maan turnauksessa Plymouthissa perjantaina Sveitsin, joka oli jokaisessa ottelussaan sitkeästi puolustanut omaa maaliaan ja pystynyt vastaiskuista iskemään tehokkaasti. Tiedossa oli siis vaikea peli Leijonille.


Peli alkoi Leijonien painostuksella, mutta kuinka ollakaan, Sveitsi pääsi kiekon riistoon Leijonien siniviivan tuntumassa ja pystyi tekemään ottelun avausmaalin, kun peliä oli pelattu ainoastaan 2.31. Sen jälkeen Leijonien peli meni hetkeksi sekaisin.

Kun erä lähestyi puoliväliä, laukoi Antti Palojärvi viivasta maskin takaa kiekon aivan Sveitsin maalin ylänurkkaan. Syöttäjinä maalissa olivat Bernard Isiguzo ja Joni Ikonen.

Erän toinen puolisko pelattiin tasaisissa merkeissä ja molemmilla oli muutama paikka. Torjunnat erässä olivat Suomi 8 ja Sveitsi 7. Lisäksi Jesse Ruotsi loukkasi olkapäänsä eikä enää pystynyt jatkamaan peliä.

Toinen erä alkoi selkeässä Leijonien hallinnassa ja Sveitsi joutui turvautumaan aikalisään erän kuudennella minuutilla. Käytännössä ensimmäinen Sveitsin hyökkäys tuotti maalin. Aloitus oli Sveitsin päädystä, Sveitsi käänsi nopeaan suorahyökkäykseen, joka päättyi Sveitsin 2-1-johtomaaliin.

Leijonat saivat ylivoiman, mutta kiekonmenetyksestä sveitsiläispelaaja karkasi läpiajoon ja niin Sveitsi oli jo kahden maalin johdossa. Tilanne näytti Leijonien kannalta pahalta. Vain 18 sekuntia myöhemmin kiekko löysi kuitenkin tiensä Sveitsin maalin, laukojana toimi Lauri Pajuniemi Joni Ikosen tarjoilusta. Leijonat pääsi siis yhden maalin takaa-ajoasemista kolmanteen erään.

Kolmas erä oli vielä selvempää Leijonien hallintaa, mutta Sveitsi puolusti sitkeästi blokaten laukauksia. Ajassa 52.34 Aleksi Anttalainen päästi Leijonat piinasta ja tasoitti pelin 3-3:een, maalin syöttäjät Saku Vesterinen ja Jesse Ylönen.

Leijonien hallinta jatkui ja ajassa 58.14 Joni Ikosen häikäisevä yksilösuoritus siirsi Leijonat ensimmäisen kerran johtoon ottelussa. Sveitsi oli kuitenkin päättänyt taistella ottelussa loppuun asti ja se kannatti. Kun peliaikaa oli kellossa 0,3 sekuntia, Sveitsi pääsi tasoittamaan ottelun kuudella viittä vastaan. Näin ottelussa siirryttiin jatkoajalle.

Jatkoaika pelattiin kolmella kolmea vastaan ja se oli selkeästi Leijonien hallinnassa, maalipaikat olivat 5-1. Ajassa 64.36 Aleksi Anttalainen päästi joukkueen piinasta ampumalla kiekon Sveitsin maalin yläkulmaan Joni Ikosen tarjonnasta.

Joukkue palkitsi ottelun parhaana pelaajana Aleksi Anttalaisen. Suomen maalissa pelasi Daniel Lebedeff.

Kun iltapelissä USA voitti Tshekin jäi lauantaille paljon panosta. Mikäli Ruotsi pystyy voittamaan Tshekin, illan ottelussa USA-Suomi ratkaistaan turnauksen voitto.

Kirjoittaja on Pikkuleijonien joukkueenjohtaja.

Ottelun tilastotapahtumat
Viiden maan turnauksen ohjelma, tulokset ja taulukko

 

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: