Leijonat.fi

       

×

U17

U17: Niukka tappio hyvin puolustanutta Tshekkiä vastaan

U17: Niukka tappio hyvin puolustanutta Tshekkiä vastaan Kuva: Arto Sihvonen.

Alle 17-vuotiaiden maajoukkueen kolmen Tshekki –maaottelun sarjan ensimmäinen koitos oli loppunumeroiden ja pelitapahtumien osalta tasainen. Suomi joutui kuitenkin taipumaan sitkeästi puolustaneille vieraille maalein 0-2 (0-1,0-0,0-1). 


Joensuussa pelattu ottelu osoitti, että maaotteluita kannattaa viedä maakuntiin. Ottelua seurannut reilun 1500 hengen yleisö oli hyvin mukana  ottelussa   ja kannusti leijonapaitoja äänekkäästi etenkin päätöserässä.

Nousujohteisuus ei tällä kertaa riittänyt

Ottelun avauserä oli Leijonajoukkueen osalta epätavallisen varovainen. Rohkeus ja aloitteellisuus puuttuivat, ja hyökkäyspelaamisessa oli vaikeuksia päästä laadukkaille maalintekopaikoille. Tshekki siirtyi 1-0 johtoon ajassa 16.03. Maali syntyi hyökkäysalueen riiston jälkitilanteesta. Suomen maalivahti Kari Piiroinen pystyi torjumaan ensimmäisen laukauksen, mutta rebound-kiekko ei enää ollut torjuttavissa.

Toisessa erässä Suomi nosti pelaamisen tasoa luistelun kautta. Aktiivisemman liikkeen kautta pystyttiin puolustuspelaamisessa ottamaan tila ja aika pois vastustajalta, päästiin tehokkaammin irtokiekkoihin ja onnistuttiin hyökkäysalueen hyökkäyspelissä luomaan laadukkaita maalintekopaikkoja. Hyvästä peliotteesta ei kuitenkaan tullut palkintoa maalien muodossa. Yhtenä syynä tähän oli laukausten suuntautuminen tshekkipelaajien blokkeihin. Koko ottelun aikana tsekkien blokkaamia laukauksia kertyi 18 kappaletta.

Suomi sai ottelun päätöserään hyvän startin. Avausmaali jäi kuitenkin puuttumaan, ja samalla tehdystä maalista tuleva lisäpotku. Tshekki teki toisen maalinsa ajassa 48.58 päätypelissä, kun puolustajan siniviivalaukaus kimposi onnekkaasti suomalaispelaajasta ohi maalivahti Piiroisen. Suomi pääsi erän puolivälissä vielä pelaamaan ylivoimaa, jonka aikana pystyttiin rakentamaan hyviä maalintekopaikkoja. Tsekin uhrautuva peittopelaaminen ja hyvä maalivahtipelaaminen kuitenkin nollasivat kotijoukkueen maalintekoyritykset.

Ottelu oli kokonaisuudessaan varsin tasainen. Laukaukset kirjattiin Tshekille numeroin 19-24 ja maalintekopaikat menivät vierasjoukkueelle 9-12. Suomen joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Patrik Puistola.

Kirjoittaja on U17:n joukkueenjohtaja.

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: