Leijonat.fi

       

×

U16: Eero Niemi iski uransa ensimmäisen Leijona-maalin ja heti perään kaksi seuraavaa - "Kaverit pelasivat hyviä paikkoja"

Eero Niemi. Eero Niemi. Kuva: Pasi Mennander

Porin Ässien hyökkääjä Eero Niemi teki lauantaina uransa ensimmäisen maaottelumaalin. Ja hattutempun.


- Oma peli meni ihan hyvin. Tuli hyviä syöttöjä ja kaverit pelasivat hyviä paikkoja, ei kaikkea kunniaa voi itse ottaa, kolme kiekkoa Ruotsin verkkoon iskenyt 15-vuotias hyökkääjä sanoi.

Niemen ensimmäinen maaottelumaali - Suomen 2-1-johtomaali - syntyi ajassa 21.13. Pari minuuttia myöhemmin hän pohjusti syötöllään Aatu Rädyn viimeistelemän 3-1-osuman.

Hattutemppunsa Niemi merkkautti kolmannen erän lopulla. Ensin ajassa 55.47 tilanteeksi 5-3 ja puolitoista minuuttia myöhemmin (57.18) loppuluvuiksi 6-3.

- Voitto perustui hyvään joukkuepeliin. Kokonaisuudessaan pelattiin hyvin koko ottelu, sen takia voitettiin. Oltiin parempia kuin Ruotsi, Niemi summasi.

Finnkampenin voitot ovat nyt 1-1. Millä Ruotsi kaatuu sunnuntaina?
- Lähdetään pelaan turnauksen parasta peliä ja sitä kautta voittamaan Ruotsi uudelleen.

U16:n Finnkampenin kolmas osaottelu pelataan Nyköpingissä sunnuntaina alkaen kello 12:00 Suomen aikaa.

Eero Niemen pelaajakortti Leijonat.fi:ssä
Lauantain ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Näillä kentällisillä Suomi lähti lauantain otteluun
Sunnuntain kolmannen osaottelun seuranta tulospalvelussa
Finnkampenin tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä

 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: