Leijonat.fi

       

×

U16: Pikkuleijonat selkeästi Ruotsia vahvempi Finnkampenin toisessa osaottelussa

U16 asettui joukkuekuvaan aamulenkillä. U16 asettui joukkuekuvaan aamulenkillä. Kuva: Mikko Palsola

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi lauantaina Finnkampenin toisessa osaottelussa Ruotsin. Pikkuleijonat kuittasi maalein 6-3 perjantain avausottelussa kärsimänsä niukan tappion.


Pikkuleijonat olivat valmistautuneet hyvin päivän otteluun. Aamulla reippailu ulkoilmassa, ketjupalaverit ja muutama asia edellisen illan pelistä videopalaverissa.

Ottelu alkoi Pikkuleijonien selkeällä hallinnalla. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ei Ruotsi saanut mitään aikaan. Eilisestä fyysisestä pelistä ei ollut tietoaaan, tosin Pikkuleijonat liikkuttivat hyvin kiekkoa ja se vaikeutti Ruotsin pelaamista.

Lopulta otteluajassa 10.36 Pikkuleijonien maalihanat aukesivat ylivoimalla. Kasper Puution laukaus viivasta osui Oliver Sunin mailaan ja näin tilanne oli 1-0, toinen syöttäjä Roni Hirvonen.

Maalin jälkeen Ruotsikin pääsi peliin paremmin mukaan ja sai muutaman mylläkän aikaiseksi. Ajassa 17.11 se pystyi tasoittamaan aloituksen jälkeisestä tilanteesta.

Kuvaavaa erälle oli se, että Ruotsi sai luotua ainoastaan kaksi varsinaista maalipaikkaa.

Toisessa erässä pelin halinta pysyi Pikkuleijonien hallinnassa. Luistin liikkui ja Ruotsi oli ihmeissään. Ensin ajassa 21.13 Eero Niemi teki Aatu Rädyn hyökkäysalueen riiistosta 2-1. Hetkeä myöhemmin sama parivaljakko siirsi Pikkuleijonat 3-1 johtoon, maalintekijänä nyt alivoimalla Aatu Räty. Kuvaavaa pelille oli se, että samalla kaksikolla oli jo ennen kolmatta maalia avopaikka niin ikään alivoimalla.

Ruotsi joutui turvautumaan tässä vaiheessa aikalisään. Se ei kuitenkaan muuttanut pelin suuntaa vaan ajassa 35.11 Eetu Liukas karkasi ylivoimalla läpiajoon ja viimeisteli tyylillä 4-1-johtomaalin, syöttäjät Juuso Mäenpää ja Kasper Puutio.

Juuri kun Ruotsi oli saatu polvilleen, tuli pieni hyvänolontunne ja pelaamiseen huolimattomuutta. Ruotsi pääsi kaventamaan ylivoimalla tilanteeksi 4-2. Loppuerän Pikkuleijonat selvisivät takaiskuitta vaikka Ruotsi pelasi erän lopun jälleen ylivoimalla.
 

Eero Niemi palkittiin Suomen parhaana pelaajana.
 

Päävalmentaja Anssi Laine piti toisen erän jälkeen kopissa palopuheen siitä, ettei näissä peleissä ole varaa hyvänolontunteeseen vaan pitää pystyä pelaamaan koko 60 minuuttia sovitulla tavalla. Puhe meni perille, sillä kolmanteen erään tuli sama joukkue kuin oli ollut kahdessa ensimmäisessä erässä.

Vaikka Ruotsi pääsi ajassa 48.58 4-3-ylivoimalle, ei Pikkuleijonilla ollut hädän päivää. Eero Niemen kaksi maalia erän viimeisellä viidellä minuutilla varmistivat 6-3-voiton Ruotsista. Oli nähty selkeä tasonnosto eilisestä pelistä.

Pelin jälkeen päävalmentaja Laine oli tyytyväinen pelaajien oppimiskykyyn, siihen, miten nopeasti pelaajat pystyivät siirtämään asioita peliin. Isoin asia oli varmasti puolustusalueen pelaaamisen terävöityminen. Sitä kautta Pikkuleijonat pääsivät iskemään hyökkäyssuuntaan paremmin kuin eilen.

Joukkueen parhaana pelaajana palkittiin hattutempun tehnyt Eero Niemi. Maalissa Niko Lappi torjui varmasti.

Sunnuntaina pelataan kolmas ottelu ja siinä on panoksena minisarjan voitto. Ottelu alkaa Suomen aikaan kello 12:00.

Kirjoittaja on U16:n joukkueenjohtaja.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Finnkampenin tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä
Ottelun tallenne maksullisessa SvenskHockey.TV:ssä

 

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: