Leijonat.fi

       

×

U16 joukkueenjohtajan raportti: Tiivistetty ryhmä pelasi erittäin tasapainoisen pelin - Maalikooste

Joel Määttä juhli Suomen avausmaalia. Joel Määttä juhli Suomen avausmaalia. Kuva: Pasi Mennander

Lauantaina illalla Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen valmennus oli haastavan tilanteen edessä. Ketkä 22 pelaajaa pelaavat sunnuntaiaamun kolmannessa Saksa-ottelussa?


Joukkue kokoontui aamupalaveriin, missä kokoonpano ilmoitettiin. Ne pelaajat, jotka nyt eivät päässeet pelaamaan, tekivät ryhmänä laadukkaan oheisharjoituksen. Sen jälkeen pojat tulivat kannustamaan omaa joukkuetta voittoon. Se kertoo minkälaisesta ryhmästä on kyse.

Pikkuleijonat aloitti pelin vahvasti ja otti pelin hallintaansa heti ensimmäisestä vaihdosta. Joukkue ei antanut ottelun missään vaiheessa Saksalle mitään mahdollisuutta.

Ajassa 6.01 Joel Määttä avasi maalin edestä Pikkuleijonien maalitilin hienon ylivoimakuvion päätteeksi. Syöttöpisteen maaliin saivat Roni Hirvonen ja Oliver Suni. Saksa sai avauserässä luotua muutaman maalipaikan, mutta maalivahti Joel Blomqvist hoiti ne tyylillä.

Heti toisen erän alkuun Pikkuleijonat lisäsivät johdoksi 2-0, maalintekijänä oli Valtteri Karnaranta ja syöttäjä Eemil Viro. Tämäkin maali tuli aivan maalin edestä rebound-kiekosta.

Pari minuuttia lisää ja Pikkuleijonien johto oli jo 3-0. Nyt maalintekijänä kunnostautui Juuso Mäenpää Luka Nymanin ja Veikka Hahlin syötöstä. Jälleen saatiin maalin edestä rebound-kiekko vastustajan maaliin.

Erän lopulla Aatu Räty teki Pikkuleijonien neljännen maalin. Tämäkin maali syntyi reboundista. Nyt syöttäjinä toimivat Topias Kaski ja Joel Määttä. Näin jokainen kenttä oli pystynyt nöyryyttämään Saksaa maalien muodossa.

Puolet ottelusta pelannut maalivahti Joel Blomqvist piti nollan ja toisen erän puolivälissä torjuntavastuun otti Niko Lappi. Kahteen erää Saksa ei saanut tehtyä yhtään maalia.

Kolmas erä meni samaa rataa kuin kaksi ensimmäistä. Pikkuleijonat hallitsi peliä ja Saksa sai muutaman vaarallisen tilanteen vastahyökkäyksistä. Ajassa 50.31 Christoffer Sedoffin pommi upposi vastustamattomasti Saksan maaliin, hienon esityön maaliin tekivät Aatu Räty ja Eero Niemi.

Näytti siltä, että Pikkuleijonat pystyvät jättämään Saksan nollille, mutta ajassa 55.33 Saksa sai valitettavasti kuparisen rikottua.

Suomen molemmat maalivahdit pelasivat loistopelin. Joukkueen parhaana pelaajana palkittiin puolustaja Christoffer Sedoff.

Jääkiekkoliiton maalivahtien pääkouluttaja Olli-Pekka Äijälä palkitsi ottelun parhaina pelaajina Saksan Fabian Herrmannin ja Suomen Christoffer Sedoffin.

Päävalmentaja Anssi Laine oli erittäin tyytyväinen tapahtuman kulkuun ja siihen, kuinka pojat pystyivät parantamaan peliä askel askeleelta. Joukkue sai hyvän kokemuksen kansainvälisen pelaamisen tasosta. Täytyy myös antaa täysi tunnustus Saksalle, heillä on jalkeilla hyvä ikäryhmä.

U16:n seuraava tapahtuma on Ruotsissa joulukuussa ja joukkue pääsee mittamaan tasonsa kolmessa pelissä Ruotsia vastaan.

Kirjoittaja on U16:n joukkueenjohtaja.

Ottelun maalikooste:


Koko ottelun videotallenne
Sunnuntain ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Saksa-otteluiden tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä - Ohjelma, seuranta, tulokset ja tilastot

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: