Leijonat.fi

       

×

U16 joukkueenjohtajan raportti: Saksa yllätti Suomen kovuudellaan - ”Nollakakkosten” maajoukkueura alkoi niukalla voitolla

U16 joukkueenjohtajan raportti: Saksa yllätti Suomen kovuudellaan - ”Nollakakkosten” maajoukkueura alkoi niukalla voitolla Kuva: Pasi Mennander

Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkue pelasi kauden ensimmäisen maaottelunsa perjantaina Vierumäellä. Vuonna 2002 syntyneiden poikien ikäluokan ensimmäisessä maaottelussa pelaajat saivat tehdä kovan työn, jotta voitto lopulta tuli. Suomi voitti Saksan lopulta maalein 8-7.


Ensimmäisen erän alku oli shokki pikkuleijonille. Saksa tuli päälle kuin yleinen syyttäjä ja pystyi heti luomaan kaksi vaarallista paikkaa. Kuvaavaa pelille oli, että Saksan tehdessä avausmaalin rebound-kiekosta, eivät Pikkuleijonat olleet kertaakaan päässeet vastustajan maalille. Avausmaali syntyi ajassa 1.54.

Takaiskumaalin jälkeen pojat saivat pelistä kiinni. Suomen avausmaali syntyi ajassa 7.26, vuonna 2002 syntyneiden Pikkuleijonien historian ensimmäisen maalin teki Oliver Suni Joel Määtän esityöstä - hieno laukaus patjan yli takakulmaan.

Maalin jälkeen Pikkuleijonat hallitsi tapahtumia ja joukkue tekikin erän lopulla 1.14 minuutissa kolme maalia, maalintekijöinä Matias Rajaniemi, Niclas Tenhovuori ja Oliver Suni.

Toinen erä alkoi kuten ensimmäinen, pari minuuttia ja kiekko oli Suomen maalissa. Maalin jälkeen Pikkuleijonien peli hieman sekosi ja pelikontrolli hävisi. Kuitenkin ajassa 26.39 Roni Hirvonen teki hienon yksilösuorituksen tilanteeksi tilanteeksi 5-2. Vain puoli minuuttia tästä Oliver Sunin hattutemppu oli valmis - hieno ohjaus viivalaukauksesta muutti tilanteeksi jo 6-2. Heti seuraavan aloituksen jälkeen Saksa pääsi rangaistuslaukauksesta kaventamaan ja vielä erän puolivälissä nähtiin vieraiden 6-4-maali.

Kolmas erä alkoi - yllätys yllätys - aivan samalla lailla kuin kaksi ensimmäistä. Saksa teki kolme maalia 1.18 minuuttiin ja yhtäkkiä Pikkuleijonat oli maalin takaa-ajossa. Suomi otti aikalisän, pääsi peliin kiinni ja pystyi tasoittamaan ylivoimalla Oliver Sunin neljännellä maalilla.

Vajaa minuutti Sunin maalin jälkeen Juuso Mäenpää vei Pikkuleijonat taas johtoon. Ottelun loppu oli tasaista vääntöä ja aivan lopussa Pikkuleijonat puolustivat uhrautuvasti maalin johtoaan.

Maalivahdit pelasivat ottelun puoliksi, sekä Niko Lappi että Juha Jatkola torjuivat kahdeksan kertaa.

”Nollakakkosten” ensimmäinen maaottelu on nyt takana ja pelaajat saivat kokemuksen kansainvälisestä vauhdista. Se tuli joukkueelle yllätyksenä, mutta siksihän näitä pelejä pelataan, että opitaan pelin vaatimukset. Maalinteko on hyvällä tasolla, mutta puolustamiseen tarvitaan lisää paukkuja.

Suomella on Vierumäellä kaksi joukkueellista pelaajia. Perjantaina kaukalossa oli ns. Sininen joukkue, lauantaina on Valkoisen joukkueen vuoro tehdä Leijonat-debyyttinsä. Ottelu alkaa Vierumäellä kello 16:00.

Kirjoittaja on U16:n joukkueenjohtaja.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Saksa-otteluiden tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä - Ohjelma, seuranta, tulokset ja tilastot
Leijonien verkkopalvelu tarjoaa kaikista viikonlopun Saksa-otteluista suoran verkkolähetyksen
• Perjantain ottelun videotallenne löytyy täältä

Perjantain ottelun maalikooste:

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: