Leijonat.fi

     

Tyttöleijonat pelasi ensimmäisen leiripelinsä - Maalihana auki kolmannessa erässä

Petra Nieminen teki maanantain harjoitusottelussa kaksi maalia. Petra Nieminen teki maanantain harjoitusottelussa kaksi maalia. Kuva: Pasi Mennander

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue valmistautuu lauantaina alkavaan MM-turnaukseen Vierumäellä.


MM-leirin ohjelmaan kuuluu kaksi ottelua poikajoukkueita vastaan. Maanantaina Tyttöleijonat pelasi ottelun KJT-Haukkojen C2-joukkuetta vastaan. KJT-Haukat oli niukasti parempi loppuluvuin 4-3. Ratkaisu haettiin jatkoajalta.

Tyttöleijonat teki kaikki maalinsa kolmannessa erässä. Avausmaalin viimeisteli ylivoimalla Camille Kahra Jenniina Nylundin syötöstä. Toinen ja kolmas osuma merkittiin Petra Niemiselle. Maaleista jälkimmäiseen sai syöttöpisteen Viivi Vainikka.

Tyttöleijonien maalilla aloitti Johanna Oksman. Kolmanteen erään maalille luisteli Jenna Silvonen. Oksmanille merkittiin 14 torjuntaa, Silvonen torjui 12 kertaa.

Tiistaina Tyttöleijonat pelaa toisen harjoitusottelunsa. Vastaan asettuu KooKoon poikajoukkue.

Keskiviikkona MM-joukkue matkustaa kisamaisemiin Tshekkiin.

Tyttöleijonat - KJT-Haukat C2 3-4 JA (0-0, 0-1, 3-2, 0-1)

1. erä:
-
2. erä:
36.51 Juho Pekkala 0-1
3. erä:
44.41 Joona Häkkinen (Valtteri Kilpeläinen, Niklas Nordmark) 0-2
46.16 Camille Kahra (Jenniina Nylund) 1-2 YV
49.13 Petra Nieminen 2-2
51.52 Juhani Gylden (Aapo Malinen, Ville Vallinkoski) 2-3
59.32 Petra Nieminen (Viivi Vainikka) 3-3
Jatkoaika:
61.17 Joni Mustiala (Joel Pakarinen, Joona Häkkinen) 3-4

 

 


 


N18 TYTTÖJEN MM-KISAT 2017


Alle 18-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruudesta pelattiin Tshekin Zlinissä ja Prerovissa 7. - 14.1.2017.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #N18fi #Tyttöleijonat #U18WWC


LOHKOJAKO

A-lohko (Zlin):
Kanada
Ruotsi
USA
Venäjä

B-lohko (Prerov):
Japani
Suomi
Sveitsi
Tshekki


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:
La 07.01. 21:15
Suomi 3-1 Sveitsi Katso

Su 08.01. 21:15
Suomi 2-0 Japani Katso

Ti 10.01. 17:15
Tshekki 3-2 JA Suomi Katso

Puolivälierät:
Ke 11.01.
21:15 Ruotsi 2-1 Suomi Katso

Sijoitusottelu 5-6:
Pe 13.01.
21:00 Suomi 2-0 Tshekki Katso


KOKO OTTELUOHJELMA


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-KISAJOUKKUE


KAIKKI N18:N UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: