Leijonat.fi

       

×

 



Vuoden 2018 Pohjola-leirin pelaajat vannoivat Leijona-valan keskiviikkona 28.2.2018.


 

Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue-ehdokkaat aloittivat valmistautumisensa uuteen kauteen testileirillä Vierumäellä 6.-9.5.2018. Leiriryhmän pohjana oli Pohjola-leirin yhteydessä julkistettu joukkue, mutta nimilistaan tuli leirin kynnyksellä muutoksia. Julkistamme nyt kertauksena päivitetyn pelaajalistan:

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Poikamaajoukkueiden perinteinen huippuleiri Future Olympic Lions käynnistyi maanantaina puoliltapäivin Vierumäellä.

Julkaistu kategoriassa FOL 2018

Naisleijonat aloittaa valmistautumisen uuteen kauteen, jonka huipentavat Suomessa huhtikuussa 2019 pelattavat naisten MM-kisat. Vierumäellä 28.5.-1.6. järjestettävällä testi- ja otteluleirillä on nimensä mukaisesti ohjelmassa testausta ja peliä: Suomi kohtaa Japanin kolmasti, ottelut pelataan ke 30.5. klo 18, to 31.5. klo 16.20 ja pe 1.6. klo 10.50.

Julkaistu kategoriassa 2018-19

Torstaina julkistettujen pelaajavalintojen jälkeen Pohjola-leirille on avoinna vielä 62 paikkaa. Ne täytetään 26.-28.1.2018 Vierumäellä järjestettävän Tulevaisuuden tähdet -tapahtuman jälkeen.

Julkaistu kategoriassa Pohjola-leiri 2018

Vuoden 2018 Pohjola-leiri järjestetään Vierumäellä 28.2.-4.3.2018. Ensimmäisellä leirille valittujen pelaajien listalla on 40 nimeä - neljä maalivahtia, 15 puolustajaa ja 21 hyökkääjää. Tänä vuonna Pohjola-leirille kutsutaan vuonna 2003 syntyneiden poikien parhaimmisto.

Julkaistu kategoriassa Pohjola-leiri 2018

Kuortaneella käynnistyi keskiviikkona 01-03-ikäluokkien Leijonanpentujen valtakunnallinen leiri. Leiri päättyy lauantaina. Leirin yhteydessä pelataan aluejoukkueturnaus. Tässä joukkueiden kokoonpanot!

Julkaistu kategoriassa 2016-17

Tässä kaikki vuoden 2016 Pohjola-leirille kutsutut pelaajat sukunimiensä mukaisesti aakkosjärjestyksessä. M = maalivahti, P = puolustaja, H = hyökkääjä.

Julkaistu kategoriassa Pohjola-leiri 2016

Viime viikonloppuna Kuortaneella järjestetty vuonna 2001 syntyneiden poikien Tulevaisuuden Tähdet -turnaus oli viimeinen kartoitustapahtuma vuoden 2016 Pohjola-leirille. Viikonlopun näytöillään paikan Pohjola-leirillä lunasti yhteensä 57 pelaajaa.

Julkaistu kategoriassa Pohjola-leiri 2016

Jääkiekkoliiton perinteinen huippuleiri Future Olympic Lions kokoaa Vierumäelle 25.-27.5.2015 yhteensä 56 nuorisomaajoukkueiden pelaajaa.

Julkaistu kategoriassa FOL 2015

Leijonanpentujen valtakunnallinen leiri järjestetään Kuortaneella 12.-14. helmikuuta. Leirille on kutsuttu yhteensä 68 tyttöpelaajaa, jotka ovat syntyneet vuosina 1999-2001.

Julkaistu kategoriassa 2014-15
Sivu 1 / 2


POHJOLA-LEIRI 2018


Järjestyksessään 62. Pohjola-leiri järjestetään Vierumäellä 28.2. - 4.3.2018.


Leiriviestinnässä käytämme hashtagia #Pohjolaleiri2018.


KAIKKI LEIRIN UUTISOTSIKOT


JOUKKUEET
Joukkueen nimeä klikkaamalla kokoonpanoon!

Calgary
Lillehammer
Nagano
Sotshi
Torino
Vancouver


OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


SARJATAULUKKO


PISTEPÖRSSI


MAALIVAHTITILASTOT


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: