Leijonat.fi

       

×

Kärppien pukukopissa riitti riemukasta meteliä Naisten Liigan ensimmäisen finaaliottelun jälkeen. Vierasvoitto maalein 3-1 siirsi finaalisarjan kotiedun oululaisille.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Oulun Kärpät varmisti sunnuntaina paikkansa Naisten Liigan finaaleissa voittamalla ratkaisevassa välieräkohtaamisessa Bluesin kotikaukalossaan maalein 3-2. Tiukka välieräsarja päättyi oululaisten eduksi vastaavin voittolukemin, 3-2.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Oulun Kärpillä on tiedossa kolmen ottelun viikonloppu. Kilometrejä vieraskiertueella kertyy, sillä perjantaina oululaiset kohtaavat Hämeenlinnassa HPK:n, lauantaina Tampereella Ilveksen ja turneen päättävä ottelureissu huipentuu sunnuntaina Kuortaneelle.
 

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Haluamme kirjoituksessamme kertoa hiukan meidän arjestamme täällä Suomen pohjoisessa Oulussa. Avaamme alussa henkilökohtaista elämäämme ja sitä, kuinka olemme päätyneet Ouluun. Monet pelaajat ovat kertoneet paljon omasta arjestaan ja suuressa kuvassa se on samankaltaista meillä kaikilla, joten halusimme omassa kirjoituksessamme keskittyä siihen, mitä kulisseissa tapahtuu.

Julkaistu kategoriassa Meidän matka

Kärppien kapteeni Isa Rahunen tähtää täysillä PeyonChangin olympialaisiin. Puolustajan opintoaikataulua on kevennetty, ja jääharjoittelu tapahtuu yhteistyössä poikapuolen kanssa.
 

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Naisleijonien Vierumäen-leirin päätteeksi päivitettiin pelaajien rokotuksia ajan tasalle. Ja kuten oheiset kuvat kertovat, pakki-pakki-yhteispeli toimii myös kaukalon ulkopuolella.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Tuore Suomen mestari, Kärppien kapteeni Isa Rahunen lähtee ensimmäisiin naisten MM-kisoihin. Isa odottaa tasaisia ja hienoja kisoja jääkiekon ytimessä.

Julkaistu kategoriassa MM2017

Puolustaja Isa Rahunen on valittu Naisten SM-sarjan marraskuun parhaaksi pelaajaksi.

Julkaistu kategoriassa 2016-17

Naisten SM-sarjan puolivälierävaihe käynnistyi. HPK kaatoi KalPan 4-0 ja Kärpät voitti Team Kuortaneen jatkoajalla 2-1.

Julkaistu kategoriassa 2015-16

Naisten SM-sarjassa Kärpät ja Blues venyttivät sunnuntaina ratkaisun aina jatkoajalle saakka. Blues onnistui lopulta maalinteossa ja korjasi voiton maalein 2-1.

Julkaistu kategoriassa 2015-16
Sivu 1 / 2


#meidänmatka on naiskiekon blogi, jossa naisten maajoukkuepelaajat ja muut toimijat vuorollaan kertovat naiskiekon arjesta. Edessä ovat naiskiekon supervuodet, kohokohtana 2018 olympialaiset ja 2019 MM-kotikisat.


 

Naisleijonat soittolista // Leijonat-TV



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: