Leijonat.fi

       

×

Nuori olympialaisten ensikertalainen Petra Nieminen - "Kiekollinen pelaaminen on vahvuuteni"

Naisleijonat lähtivät iloisella ilmeellä Vierumäeltä kohti olympialaisia Naisleijonat lähtivät iloisella ilmeellä Vierumäeltä kohti olympialaisia

Suomen Naisleijonat ovat kotiutuneet hyvin Etelä-Koreaan pitkän matkan päätteeksi. Tiistaina voitokkaassa esiottelussa Sveitsiä vastaan kakkosketjun laidalla viiletti nuori lupaus Petra Nieminen. Leijonat -toimitus tapasi Petran Vierumäen valmistautumisleirillä juuri ennen olympiamatkalle lähtöä.


Petra Nieminen valittiin viime vuonna Naisten Liigan vuoden tulokkaaksi. Maajoukkuevastuuta vasta 18-vuotias lupaus on saanut jo varhain. Jääkiekkoiluun hän pääsee keskittymään täysillä Team Kuortaneessa, joka saanut alkunsa Suomen Jääkiekkoliiton projektina.

- Kuortaneella pystyy koulun ja urheilun yhdistämään hyvin. On helpompaa kun kaikki asiat ovat lähellä, Petra toteaa.

- Aamulla kouluun ja treenataan. Sitten pelataan viikonloppuisin, Petra kertoo.

Petra on pelannut Naisten Liigassa yli piste per peli tahdissa ja maajoukkueessakin hän kolkuttelee tuota rajaa.

- Kiekollinen pelaaminen on vahvuuteni. Hyökkäysalueella kun lukee hyvin peliä, niin tulee niitä paikkoja, hän analysoi itseään.

Suomen Naisleijonat aloittavat olympiaurakkansa ensi sunnuntaina klo 9:40 USA:ta vastaan. Muut Suomen alkulohkon vastustajat ovat Kanada ja Venäjä.

Katso videolta Petran haastattelu.

 

Viimeksi muutettu


 


NAISTEN OLYMPIATURNAUS 2018


Naisten olympiaturnaus pelattiin Etelä-Korean PyeongChangissa 10. - 22.2.2018.


Kisaviestinnässä käytimme hashtageja #Naisleijonat #Leijonat #OlympicTeamFI #PyeongChangFI


LOHKOJAKO
Kokoonpanoon maan nimeä klikkaamalla.

A-lohko:
Kanada

OAR

Suomi
USA

Alkulohko B:
Japani
Korea
Ruotsi

Sveitsi


SUOMEN OTTELUT:
Alkulohko:
Su 11.02. 09:40
Suomi 1-3 USA

Ti 13.02. 09:40
Kanada 4-1 Suomi

To 15.04. 09:40
OAR 1-5 Suomi

Puolivälierät:
La 17.02.
05:10 Puolivälierä 1:
OAR 6-2 Sveitsi
09:40 Puolivälierä 2:
Suomi 7-2 Ruotsi

Välierät:
Ma 19.02.
06:10 Välierä 1:
USA 5-0 Suomi
14:10 Välierä 2:
Kanada 5-0 OAR

Mitaliottelut:
Ke 21.02.
09:40 Pronssiottelu
Suomi 3-2 OAR
To 22.02.
06:10 Loppuottelu
Kanada 2-3 VL USA

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA, SEURANTA, TULOKSET JA TILASTOT


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN OLYMPIAJOUKKUE

Maalivahdit:
1 Suonpää Eveliina
18 Räisänen Meeri
41 Räty Noora

Puolustajat:
2 Rahunen Isa
4 Lindstedt Rosa
6 Hiirikoski Jenni
7 Jalosuo Mira
8 Viitasuo Ella
15 Tuominen Minnamari
88 Savolainen Ronja

Hyökkääjät:
9 Hovi Venla
10 Välimäki Linda
11 Rajahuhta Annina
13 Välilä Riikka
19 Nieminen Petra
22 Nuutinen Emma
23 Hakala Sanni
24 Tulus Noora
26 Säkkinen Sara
27 Saari Saila
33 Karvinen Michelle
61 Niskanen Tanja
77 Tapani Susanna


LEIJONAT JA NAISLEIJONAT OLYMPIALAISISSA 1980-2014


OLYMPIAKISAT YLEN KANAVILLA
TV:n ohjelmaopas
PyeongChang Areenassa


KAIKKI NAISLEIJONIEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 

Naiskiekon blogi



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: