Leijonat.fi

       

×

Tampassa pelattava Four Nations Cup huipentui Tampa Bay Lightningin kotihallissa Amalie Arenalla pelattaviin mitalipeleihin. Suomi kohtasi turnauksen pronssiottelussa Ruotsin. Ottelu tarjosi totuttuun tapaan tasaista vääntöä ja molempien joukkueiden maalivahdit olivat isossa roolissa pelin venyessä jatkoajalle.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Karjala-turnaus päättyi Leijonien kannalta mieluisasti: Suomelle jäi taskuun turnausvoitto ja tästä on hyvä lähteä kohti seuraavia pelejä.

                                                                                     

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen Hämeenlinnassa pelatun viiden maan turnauksen voittoon luotsannut päävalmentaja Tommi Niemelä tiivisti jo ennen turnausta joukkueensa suurimmaksi tavoitteeksi energisyyden ja raikkauden. Tavoite toteutui erinomaisesti niin tulosten kuin sisältöjen valossa.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Puolustaja Anttoni Honka liittyi Pikkuleijonien matkaan turnauksen ensimmäisen ottelun jälkeen, sillä hän oli vielä tiistaina mukana seurajoukkueensa JYPin CHL-ottelussa. Honka tulikin mukaan ryminällä merkkauttaen kolmeen peliin viisi syöttöpistettä ja pelaamalla kaikin puolin vahvan turnauksen.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen kotiturnaus päättyi komeaan 2-1-jatkoaikavoittoon Ruotsista. Suomi oli lähes kolmannen erän puoliväliin asti tappioasemassa, mutta tasoitti pelin Arttu Nevasaaren maalilla ja korjasi lopulta voiton Lassi Thomsonin jatkoaikaosumalla.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomi otti kotiturnauksen viimeisessä ottelussaan 2-1-jatkoaikavoiton Ruotsista. Voitollaan Suomi nousi myös kotiturnauksensa voittoon. Asia varmistui, kun sunnuntain jälkimmäisessä ottelussa USA kukisti Tshekin.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Pikkuleijonat pelasivat sunnuntaina Hämeenlinnan turnauksen päätösottelunsa. Vastassa oli tähän asti parhaiten 2000-ikäluokan kansainvälisissä turnauksissa menestynyt Ruotsi.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Olympiakausi sai myös Kanadan lähtemään mukaan Euro Hockey Tourin syksyn turnauksiin. Kanada aloitti turnauksensa jo keskiviikkona Sveitsissä voittaen isäntämaan 3-2. Toisessa ottelussaan perjantaina Kanada koki tappion Ruotsille lukemin 2-0.

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kukisti lauantaina viiden maan turnauksessa Hämeenlinnassa USA:n maalein 4-3. Ratkaisu haettiin voittomaalikilpailusta. Videolla ottelun kaikki maalit!

Julkaistu kategoriassa 2017-18

Pikkuleijonien kotiturnaus huipentuu sunnuntaina Hämeenlinnassa pelattavaan otteluun Ruotsia vastaan. Voitolla Pikkuleijonilla olisi mahdollisuus koko turnauksen voittoon. Suomen pelaajat pitävät Ruotsi-ottelua isona mahdollisuutena.

Julkaistu kategoriassa 2017-18
Sivu 1 / 191

Naiskiekon blogi



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: