Leijonat.fi

       

×

Karvisen hattutemppu siivitti Naisleijonat voittoon Venäjästä - Lauantaina vastassa Ruotsi!

Michelle Karvinen johti Naisleijonien maalintekoa. Arkistokuva: Jukka Salminen Michelle Karvinen johti Naisleijonien maalintekoa. Arkistokuva: Jukka Salminen

Suomi voitti Venäjän maalein 6-2 Ruotsin Linköpingissä perjantaina käynnistyneessä naisten Euro Hockey Tourin turnauksessa. Eräluvut olivat 2-0, 2-1, 2-1.


Ottelun avausmaali syntyi jo 30 sekunnin pelin jälkeen, kun Michelle Karvinen onnistui Riikka Välilän syötöstä.

Naisleijonien vahva alku sai jatkoa, kun Rosa Lindstedt iski irtokiekon sisään maalin edestä. Ensimmäinen erä päättyi 2-0.

Toista erää ehdittiin pelata vajaa kuusi minuuttia, kun Sari Kärnä vei Suomen 3-0-johtoon Mira Jalosuon hienosta syötöstä. Michelle Karvinen täräytti ylivoimalla Suomen 4-0-maalin upealla laukauksella.

Venäjä pääsi peliin mukaan hieman onnekkaalla maalilla ja toinen erä päättyi lukemiin 4-1.

Kolmas erä alkoi Venäjän hallinnalla ja se onnistuikin kaventamaan ottelun 4-2:een. Tämän jälkeen Suomi otti aikalisän ja ottelun hallinta siirtyi Naisleijonille. Viimeisellä 10 minuutilla Suomi onnistui vielä kahdesti ja loppulukemiksi kirjattiin 6-2.

Suomen parhaana pelaajana palkittiin kolme maalia tehnyt Michelle Karvinen.

Naisleijonat pelaavat seuraavan ottelunsa lauantaina kello 17:30 paikallista aikaa Ruotsia vastaan.

Ottelun tilastotapahtumat

 

Suomalaisten tehopisteet:
Michelle Karvinen  3+0
Sari Kärnä         1+1
Susanna Tapani     1+1
Mira Jalosuo       0+2
Riikka Välilä      0+2
Rosa Lindstedt     1+0
Jenni Hiirikoski   0+1
Mira Huhta         0+1

Torjunnat
Noora Räty       8 + 12 + 5 = 25
Nadezda Morozova 9 +  9 + 8 = 26

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: