Leijonat.fi

       

×

Kanada hyödynsi maalipaikkansa paremmin - Naisleijonien kotiturnaus alkoi tappiolla

Rosa Lindstedt (vas.), Anna Kilponen ja Riikka Välilä puolustivat Noora Rädyn vartioimaa maalia. Rosa Lindstedt (vas.), Anna Kilponen ja Riikka Välilä puolustivat Noora Rädyn vartioimaa maalia. Kuva: Pasi Mennander

Naisleijonat kohtasi 4 Nations Cupin avausottelussa Kanadan. Järvenpäässä tiistai-iltana pelattu ottelu päättyi Kanadan voittoon 3-0.


Väkivahva Kanada sai kelpo vastuksen Naisleijonista ja ajoittain Suomi painoi peliä mallikkaasti Kanadan päätyyn. Kanada kuittasi kuitenkin armottomasti Suomen puolustusvirheet ja iski kaksi maalia ensimmäisessä erässä.

Naisleijonat näytti kyntensä ja tuli ottelun toiseen erään aktiivisella ilmeellä, mutta ei onnistunut maalinteossa. Ottelun hallinta siirtyi kuitenkin Suomelle, mutta kaksi alivoimaa hidasti takaa-ajoa.

Kolmannen erän alussa Naisleijonat haki raivokkaasti kavennusta ja Suomelle tarjoutuikin kaksi oivallista maalipaikkaa. Kanada käytti kuitenkin paremmin tilaisuutensa ja osui vielä kerran.

Kokonaisuutena Suomi pystyi kuitenkin haastamaan Kanadaa erittäin hyvin. Lisäksi Naisleijonien alivoima toimi virheettömästi ja Suomi selvitti kolmannessa erässä jopa kaksi minuuttia 5-3-alivoimaa viimeisenä lukkona maalivahti Noora Räty.

Suomen parhaana palkittiin Noora Räty.

FIN-CAN 0-3 (0-2, 0-0, 0-1)

Torjunnat:
Noora Räty 32 (8+13+11)
Emerance Maschmeyer 18 (3+5+10)

Naisleijonien seuraava turnausottelu pelataan keskiviikkona 2.11. Keravalla ja vastaan asettuu hallitseva maailmanmestari USA. Ottelu alkaa klo 18:30.

Kirjoittaja on Naisleijonien lääkäri.

Ottelun kaikki tilastotapahtumat
4 Nations Cupin ohjelma ja tulokset

 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: