Leijonat.fi

       

×

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi tyytyväisenä USA-voittoa, mutta korosti myös alkulohkovaiheen tarjoamien vastoinkäymisten kasvattavaa merkitystä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien puolustaja Juuso Riikola löysi USA-ottelun voitosta turnauksen jatkon kannalta merkittävän asian - lohkovoittajana Suomi saa pelata puolivälieräpelinsä Herningissä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

MM-kisoissa alkulohko B:n voiton tiistaina varmistanut Suomi kohtaa torstain puolivälierissä Sveitsin. Sveitsi sijoittui A-lohkossa neljänneksi.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomi kohtaa alkusarjan päätösottelussaan USA:n, panoksena ottelussa on lohkovoitto. Ottelu alkaa klo 13.15 Suomen aikaa ja televisiosta sitä voi seurata C More Sport 1- ja MTV3-kanavilta. Suomi lähtee otteluun seuraavin kentällisin:

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien seuraava MM-vastustaja on USA. Kyseessä on Suomen seitsemäs ja viimeinen ottelu alkulohkovaiheessa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa MM-kisojen finaalissa USA:n. Ottelu käynnistyy sunnuntaina kello 17:30 ja siitä on lähetys TV2:ssa ja Areenassa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa sunnuntaina MM-finaalissa USA:n. Ottelu alkaa kello 17:30 ja sitä voi seurata suorana lähetyksenä TV2:ssa ja Areenassa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

USA on vuoden 2018 naisten olympiavoittaja. Varhain torstaiaamuna Suomen aikaa pelatussa finaalissa USA voitti Kanadan maalein 3-2. Ratkaisu haettiin voittomaalikilpailusta.

Julkaistu kategoriassa OK2018

Venäläisistä olympiapelaajista koottu OAR-joukkue ei kyennyt yllätykseen maanantain jälkimmäisessä välieräottelussa naisten olympiaturnauksessa. Kanada oli parempi maalein 5-0 ja jyräsi finaaliotteluun, jossa se kohtaa USA:n.

Julkaistu kategoriassa OK2018

PyeongChangin talviolympialaisten välierässä USA oli Naisleijonia vahvempi ja eteni olympiafinaaliin 5-0-voitollaan.

Julkaistu kategoriassa OK2018
Sivu 1 / 38


NAISTEN MM-KISAT 2015


Naisten maailmanmestaruudesta pelataan Ruotsin Malmössä 28.3. - 4.4.2015.


Käytämme kisaviestinnässä hashtageja #Naisleijonat #MMkisat


LOHKOJAKO
Alkulohko A:

Kanada
Suomi
USA
Venäjä

Alkulohko B:
Japani
Ruotsi
Saksa
Sveitsi


OTTELUOHJELMA JA TULOKSET


VIRALLISET KISASIVUT


NAISLEIJONIEN OHJELMA JA TULOKSET 2014-15


SUOMEN MM-KISAJOUKKUE

Maalivahdit:
Meeri Räisänen
Eveliina Suonpää
Vilma Vaattovaara

Puolustajat:
Jenni Hiirikoski
Mira Jalosuo
Anna Kilponen
Rosa Lindstedt
Eve Savander
Ronja Savolainen
Minnamari Tuominen

Hyökkääjät:
Jennica Haikarainen
Michelle Karvinen
Sari Kärnä
Niina Mäkinen
Emma Nuutinen
Suvi Ollikainen
Karoliina Rantamäki
Saila Saari
Vilma Tanskanen
Susanna Tapani
Noora Tulus
Riikka Välilä
Linda Välimäki

Johtoryhmä:
Pasi Mustonen, päävalmentaja
Juuso Toivola, valmentaja
Tommi Pärmäkoski, valmentaja
Simo Vehviläinen, mv-valmentaja
Tuula Puputti, joukkueenjohtaja
Karri Kirjasuo, lääkäri
Teemu Silius, naprapaatti
Mika Kukkonen, hieroja
Hemmo Järä, huoltaja
Arto Sieppi, GM


SUOMEN JOUKKUEKUVA


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: