Leijonat.fi

       

×

Naisleijonien Minttu Tuominen: ”Pitää pelata omilla vahvuuksilla ja olla oma itsensä”

Minttu Tuominen oli Suomen olympiajoukkueessa Sotshissa. Seurajoukkuetasolla hän edustaa Espoon Bluesia. Minttu Tuominen oli Suomen olympiajoukkueessa Sotshissa. Seurajoukkuetasolla hän edustaa Espoon Bluesia. Kuva: Pasi Mennander

Naisleijonien Suomen-kiertue starttaa torstaina 5. helmikuuta Hollolasta, seuraavana päivänä pelataan Mikkelissä ja kiertue huipentuu lauantaina Mäntsälässä. Suomen joukkueessa on mukana runsaasti kokeneita pelaajia, mutta myös kaksi maajoukkuedebytanttia.


Ensimmäisiin naisten maaotteluihinsa valittiin maalivahti Anni Keisala ja puolustaja Eve Savander. Puolustaja Minttu Tuomisella on kokemusta maaotteluista jo usean kauden ajalta, mutta tällä kaudella hänkin on ollut uudessa tilanteessa.

Vielä viime kaudella hyökkääjänä pelannut Tuominen pelaa nyt ensimmäistä kauttaan puolustajana.

- Tosi positiivisia ajatuksia on jokaisesta kauden maaottelutapahtumasta. Marraskuussa Kanadassa pelasin ensimmäistä kertaa puolustajana maajoukkueessa, ja silloin minua jännitti pitkästä aikaa. En muista milloin pelaaminen on jännittänyt minua viimeksi noin paljon, Tuominen tuumii.

- Pärjäsin puolustajana hyvin, ja sain kannustavaa palautetta. Valmentajat ja joukkuetoverit kehottivat vain pelaamaan omilla vahvuuksilla ja hyödyntämään hyökkääjätaustaa.

24-vuotias Tuominen on vielä nuori pelaaja esimerkiksi joukkueen 41-vuotiaaseen konkariin Riikka Välilään verrattuna, mutta Tuomisellakin on antaa ohjeita itseään nuoremmille pelaajille.

- Itse olin Vancouverin olympialaisissa (2010) mukana nuorena ja kokemattomana pelaajana. Nykyisille uusille tulokkaille annan neuvoa siten, että pitää pelata omilla vahvuuksilla ja olla oma itsensä myös maajoukkueessa.

Naisten maajoukkueen pelaajalistan näet tästä.

 

Viimeksi muutettu


Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: