Leijonat.fi

       

Huippu-Pohjolan leiriturnaus alkoi salamamaalilla - Santeri Eskelinen iski voitto-osuman - Torstaina kuuden ottelun päivä

Santeri Eskelinen teki turnauksen avausottelun voittomaalin. Santeri Eskelinen teki turnauksen avausottelun voittomaalin. Kuva: Pasi Mennander

Vierumäellä keskiviikkona käynnistyneen Huippu-Pohjola -leirin turnaus alkoi torstaina kello 12:30 ottelulla Samit-Miikat. Turnauksen avausmaali nähtiin jo 52 sekunnin pelin jälkeen.


Turnauksen ensimmäisen maalin teki Samit-joukkueen Jonne Brygger.

Miikat-joukkueen vastaus tuli vain minuutti myöhemmin, kun Elias Vanninen iski ottelun tasoihin.

Miikat voitti ottelun maalein 4-1. Voittomaaliksi merkittiin Miikat-joukkueen Santeri Eskelisen viimeistelemä 2-1-maali.

Samit-Miikat -ottelun tilastotapahtumat
Turnauksen tulosseuranta

 

Torstain ottelut:
12:30 Samit  - Miikat
13:30 Sakut  - Teemut
13:45 Mikat  - Jannet
17:00 Samit  - Sakut
18:00 Jannet - Miikat
18:15 Teemut - Mikat

 

 

Viimeksi muutettu

FAKTAT JA LINKIT


Vuoden 2015 Pohjola-leiriviikon jälkimmäinen osa, Huippu-Pohjola, järjestetään Vierumäellä 25.2.-1.3.2015. Leirille on kutsuttu yhteensä 102 vuonna 2000 syntynyttä poikaa eri puolilta Suomea. Pelaajat on jaettu kuuteen joukkueeseen, jotka on nimetty menestyneiden Leijona-pelaajien mukaan.


LEIRIVIDEOT:
LeijonatTV (YouTube)


SOME:
Twitter
Instagram


HASHTAG:
#Huippupohjola


TULOSPALVELU:
Tulosseuranta
Tilastot


JOUKKUEET:
Jannet
Miikat
Mikat
Sakut
Samit
Teemut


JOUKKUEIDEN NIMIKKOPELAAJAT:
Janne Niinimaa
Miikka Kiprusoff
Mika Nieminen
Saku Koivu
Sami Kapanen
Teemu Selänne


NIMIKKOPELAAJIEN ESITTELYVIDEO:


PELAAJAKUVAT:
Jannet
Miikat
Mikat
Sakut
Samit
Teemut
Erotuomarit


AIEMMAT HUIPPU-POHJOLAT:
2014


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: