Leijonat.fi

       

Jääkiekkoleijona numero 240: Harry Harkimo

Harry ”Hjallis” Harkimo on ollut monipuolinen toimija suomalaisessa jääkiekossa. Parhaiten Harkimo tunnetaan Jokerien pääomistajana ja Hartwall Areenan rakennuttajana.

 

 

 


Diplomiekonomi Harkimo nousi julkisuuteen yksinpurjehduksillaan 1980-luvulla. Hän osallistui ensimmäisenä suomalaisena yksinkilpapurjehdukseen maailman ympäri vuosina 1986-87.

Vuonna 1991 Harkimo hankki osake-enemmistön talousvaikeuksissa olleesta Jokereista. Helsinkiläisjoukkue nousi Harkimon johdolla nopeasti takaisin Suomen kiekkoeliittiin ja voitti Suomen mestaruuden keväällä 1992. Sen jälkeisellä nelivuotiskaudella Jokerit voitti SM-kultaa kolmesti sekä Euroopan seurajoukkuemestaruuden kaksi kertaa.

Harkimo ideoi 90-luvulla Suomen suurimman monitoimihallin, Hartwall Areenan. Rakennus toteutettiin vuosina 1996-97 ja se valmistui Suomen MM-kisoihin kevääksi 1997.

Vaikka Hartwall Areena siirtyi kesällä 2013 uuteen omistukseen ja Jokerien ilmoitettiin siirtyvän KHL:ään, viidesti Suomen mestaruutta seuraomistajana juhlinut Harkimo säilytti pääomistajuutensa Jokereissa.

Liikemiehenä Harkimo on ollut monessa mukana, ja ansiot jääkiekkobisneksen kehittäjänä ja uudistajana ovat kiistattomat. Lisäksi hän on toiminut usean suomalaisen eturivin yksilöurheilijan managerina.

Keväällä 2015 Harry Harkimo valittiin eduskuntaan kokoomuksen kansanedustajaksi yli 11000 äänellä.


Lähde: Hockey Hall of Fame Finland

 

Viimeksi muutettu

Suomen Jääkiekkomuseo on vuodesta 1985 alkaen aateloinut suomalaisessa jääkiekkoilussa erityisen ansioituneita henkilöitä Jääkiekkoleijonan arvonimellä. Jääkiekkoleijonat on ryhmitelty pelaajiin, tuomareihin, valmentajiin ja jääkiekkovaikuttajiin. Aateloinnissa käytetään kronologista numerointia.

Suomen Jääkiekkomuseo ry:n hallitus ja Suomen Jääkiekkoliitto nimittävät aatelointitoimikunnan jäsenet, joilla tulee olla laaja tietämys sekä suomalaisen että kansainvälisen jääkiekon historiasta ja nykypäivästä.

Jääkiekkomuseon verkkosivut

 

 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: