Leijonat.fi

       

×


Suomen miesten MM-joukkue 2018.


 

- Emme tänään pelanneet kiekolla emmekä hyökänneet hyvin. Kahdessa ensimmäisessä erässä emme oikein saaneet painetta, vaan se oli sellaista päästä päätyyn -peliä, Leijonien kapteeni Mikael Granlund sanoi Sveitsille kärsityn puolivälierätappion jälkeen.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Suomi kärsi sunnuntai-iltana 2-3-jatkoaikatappion Saksalle MM-kisojen kuudennessa ottelussaan. Kapteeni Mikael Granlundin mukaan voitokkaan Kanada-pelin jälkeen joukkue ei yltänyt yhtä hyvään peliesitykseen.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien kapteeni Mikael Granlund ennakoi, että illan vastustaja Kanada on yksi kisojen kovimmista, jos ei jopa kovin joukkue.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien kapteeni Mikael Granlund antoi Tanskalle kaiken kunnian keskiviikkoillan tiukan MM-taistelun voitosta.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonat kohtaa keskiviikkoiltana klo 21.15 MM-kisoja ensimmäistä kertaa isännöivän Tanskan, jolla on kisoissa nimekäs joukkue ja kaukalon laidalla kuuluisa "kuudes kenttäpelaaja", raivoisasti omiaan kannustava kotiyleisö. Mikael Granlund ja Julius Honka ennakoivat illan pelistä taas astetta aikaisempia otteluita kovempaa kamppailua. 

Julkaistu kategoriassa MM2018

MM-kisoja seuraava yleisö joutui odottamaan kolmanteen otteluun Mikael Granlundin turnauksen avausmaalia. Päävalmentaja Lauri Marjamäen mukaan Granlundin arvo on paljon muussakin kuin tehopisteissä.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien kapteeni Mikael Granlund teki tiistain Norja-ottelussa MM-kisojen avausmaalinsa. Granlundin johtama ykkösketju (Mikko Rantanen - Mikael Granlund - Kasperi Kapanen) pelasi kokonaisuudessaan turnauksen toistaiseksi parhaan ottelunsa.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoi Mikael Granlundille valinnasta MM-joukkueen kapteeniksi puhelimitse.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien MM-kisojen avausottelu nähdään tänään, kun kiekko tippuu jäähän Herningissä klo 17.15 Suomen aikaa. Pelaajille pelipäivä on juhlapäivä ja MM-pelien alkamista odotetaan innolla.

Julkaistu kategoriassa MM2018

Leijonien kapteenina Tanskan MM-kisoissa toimiva Mikael Granlund kertoo, että päätös lähteä mukaan MM-kisoihin oli helppo. 
 

Julkaistu kategoriassa MM2018
Sivu 1 / 17


 


MIESTEN MM-KISAT 2018


Miesten maailmanmestaruudesta pelataan Tanskan Kööpenhaminassa ja Herningissä 4. - 20.5.2018.


Kisaviestinnässä käytämme hashtageja #Leijonat #MMkisat #IIHFWorlds


LOHKOJAKO

Alkulohko A (Kööpenhamina):
Itävalta
Ranska
Ruotsi
Slovakia
Sveitsi
Tshekki
Valko-Venäjä
Venäjä

Alkulohko B (Herning):
Etelä-Korea
Kanada
Latvia
Norja
Saksa
Suomi
Tanska
USA


SUOMEN OTTELUT:
La 05.05. 17:15
Suomi 8-1 Etelä-Korea Kooste
Su 06.05. 21:15
Latvia 1-8 Suomi Kooste
Ti 08.05. 21:15
Suomi 7-0 Norja Kooste
Ke 09.05. 21:15
Suomi 2-3 Tanska Kooste
La 12.05. 21:15
Kanada 1-5 Suomi Kooste
Su 13.05. 21:15
Saksa 3-2 JA Suomi Kooste
Ti 15.05. 13:15
Suomi 6-2 USA Kooste

Puolivälierät:
To 17.05. 17:15
USA 3-2 Tshekki Kooste
Venäjä 4-5 JA Kanada Kooste
To 17.05. 21:15
Ruotsi 3-2 Latvia Kooste
Suomi 2-3 Sveitsi Kooste

Välierät:
La 19.05.
16:15 Välierä 1:
Ruotsi 6-0 USA Kooste
20:15 Välierä 2:
Kanada 2-3 Sveitsi Kooste

Mitaliottelut:
Su 20.05.
Pronssiottelu:
16:45 USA - Kanada
Loppuottelu:
21:15 Ruotsi - Sveitsi

Ajat Suomen aikaa.


KOKO OTTELUOHJELMA


LIPUNMYYNTI


IIHF:N VIRALLISET KISASIVUT


SUOMEN MM-JOUKKUE:
Maalivahdit:
29 Säteri Harri
35 Husso Ville
37 Kilpeläinen Eero
Puolustajat:    
2 Pokka Ville
4 Kivistö Tommi
6 Honka Julius
7 Mikkola Niko
41 Heiskanen Miro
50 Riikola Juuso
55 Koivisto Miika
77 Nutivaara Markus
Hyökkääjät:    
12 Anttila Marko
18 Mäenalanen Saku
19 Savinainen Veli-Matti
20 Aho Sebastian
22 Pesonen Janne
24 Kapanen Kasperi
25 Jormakka Pekka
34 Palola Olli
64 Granlund Mikael
65 Manninen Sakari
74 Suomela Antti
81 Tolvanen Eeli
86 Teräväinen Teuvo
96 Rantanen Mikko


MM-KISAT MTV:N KANAVILLA


KAIKKI A-MAAJOUKKUEEN UUTISOTSIKOT LEIJONAT.FI:SSÄ


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: