Leijonat.fi

       

×

Lajunen innokkaana takaisin maajoukkuetehtäviin - "Kunnia-asia"

Jani Lajunen kuvattuna A-maajoukkueen keskiviikkona pidetyssä mediatilaisuudessa. Jani Lajunen kuvattuna A-maajoukkueen keskiviikkona pidetyssä mediatilaisuudessa. Kuva: Jukka Salminen

Vuonna 2011 Leijonien kanssa maailmanmestaruuden voittanut hyökkääjä Jani Lajunen palaa maajoukkuetehtäviin neljän vuoden tauon jälkeen.


-On tosi hyvä fiilis, intoa täynnä, kiva palata takaisin ympyröihin. Pelkkää hyvää on mielessä. Suomea edustaminen on aina kunnia-asia, pikkupojasta saakka on haaveiltu pääsystä pelaamaan maajoukkueessa, Lajunen sanoo.

Hyökkääjä uskoo tuovansa energisyyttä, kamppailutahtoa ja tekevänsä paljon töitä joukkueen menestyksen eteen.

Vuoden 2011 maailmanmestaruuden jälkeen Lajusen tie vei Pohjois-Amerikkaan AHL:ään.

Kahden kauden aikana hän pelasi Milwaukee Admiralsissa ja Peoria Rivermenissä. Tehoja noiden kausien aikana syntyi 144 ottelussa 7+16=23.

- AHL on tosi suoraviivaista, fyysistä ja asiat tapahtuu todella nopeasti pienen kaukalon vuoksi. Kova vauhti on joka suuntaan, Lajunen kertoo.

AHL-kausien jälkeen Lajunen vietti kaksi kautta Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä, jonka jälkeen palasi täksi kaudeksi kotimaiseen Liigaan Tapparan riveihin.

Tamperelaiset ovat hävinneet liigafinaalin kolme kertaa peräkkäin, ja tällä kaudella olisi mahdollisuus korjata tuo putki. Lajunen on toiveikas, mutta ei kuitenkaan halua mennä asioiden edelle.

Lajunen palaa torstaina Leijonat-paitaan neljän vuoden tauon jälkeen kun Karjala-turnauksen avausottelussa vastaan asettuu Venäjä.

Kirjoittaja opiskelee urheilujournalismia Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.

 

Suomi kohtaa Karjala-turnauksen avausottelussa Venäjän, ottelu alkaa Helsingin Hartwall Arenassa torstaina klo 18.30. Pääsyliput turnaukseen myy Lippupiste, kotikatsomoihin ottelun välittää Yle.

 


KARJALA-TURNAUS 2015


Euro Hockey Tourin Karjala-turnaus pelattiin Helsingissä 5. - 8.11.2015.


Käytimme tapahtumaviestinnässä hashtagia #Leijonat


LIPUNMYYNTI


OTTELUOHJELMA
To 05.11.
18:30 Suomi 2-1 Venäjä
20:15 Ruotsi 6-2 Tshekki*
La 07.11.
13:00 Venäjä 6-3 Ruotsi
17:00 Tshekki 1-2 Suomi
Su 08.11.
13:00 Venäjä 3-4 VL Tshekki
17:00 Suomi 2-3 Ruotsi
*Pelattiin Ruotsin Örnsköldsvikissä


TULOKSET JA TAULUKKO


LEIJONIEN KOKO KAUDEN OHJELMA JA TULOKSET


SUOMEN JOUKKUE

Lataa kokoonpano (PDF)

Maalivahdit:
30 Harri Säteri
31 Juha Metsola

Puolustajat:
2 Teemu Laakso
5 Lasse Kukkonen
6 Tommi Kivistö
18 Sami Lepistö
23 Aleksi Elorinne
28 Anssi Salmela
38 Juuso Hietanen
55 Atte Ohtamaa

Hyökkääjät:
19 Tuomas Kiiskinen
22 Toni Koivisto
24 Jani Lajunen
25 Pekka Jormakka
26 Oskar Osala
27 Petri Kontiola
37 Mika Pyörälä
40 Jarno Koskiranta
51 Tomi Sallinen
61 Tommi Huhtala
70 Teemu Hartikainen
71 Kristian Kuusela
82 Harri Pesonen

Johtoryhmä:
Jere Lehtinen, general manager
Kari Savolainen, joukkueenjohtaja
Kari Jalonen, päävalmentaja
Jukka Rautakorpi, valmentaja
Jammu Öunapp, lääkäri
Riku Koivunen, huoltopäällikkö

 


 



Suomen Jääkiekkoliiton yhteistyökumppanit: