lauantai, 10 huhtikuu 2021 00:39

U20 Lukko kasvoi kauden aikana mestarin mittoihin – "Ihan kaikki jäi tuonne jäälle mitä oli jätettävissä"

Kirjoittanut Varpu Sihvonen
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Päävalmentaja Marko Virtanen (oik.) ja valmentaja Janne Niskala perjantain ratkaisevassa finaalipelissä. Päävalmentaja Marko Virtanen (oik.) ja valmentaja Janne Niskala perjantain ratkaisevassa finaalipelissä. Pasi Mennander

Juhlahumun tuoksinassa päävalmentaja Marko Virtanen ehti laskea Lukon U20-joukkueen pelanneen viimeisten 14 päivän aikana kahdeksan ottelua ja viimeisen viikon aikana matkustaneen 4 000 kilometriä.

– Ihan kaikki jäi tuonne jäälle mitä sinne oli jätettävissä. Huikea suoritus joukkueelta, hän kehui pelaajiaan, kun Lukko oli kaatanut Kärpät Oulussa perjantai-iltana lukemin 2–1 ja voittanut U20 SM-sarjan mestaruuden.

Virtanen pohti heidän kulkeneen yhdessä hienon matkan, jota hänestä on ollut upea taivaltaa nuorten miesten kanssa.

– Pelaajien hyvänolon tunteen näkeminen on mukavinta, hän nimesi mestaruuden parhaan puolen.

Virtanen lähti kauteen joukkueella, jonka pelaajista moni oli ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä. Hän kutsui menneitä kuukausia lumipalloilmiöksi, jonka vyöryessä syntyi perinteinen hieno tarina.

– Saatiin hyvää laadukasta arkea, ja sitä kautta kaikki lähti kehittymään. Maaperä oli tosi otollinen, kun joukkueella oli äärimmäisen kova saavutustarve. Eihän kukaan heistä ollut saavuttanut oikeastaan koskaan mitään. Kaikki rupesivat uskomaan yhteiseen juttuun ja sitoutumaan siihen.

 

"Raumalla on hyvä buumi päällä. Erittäin positiivinen tekemisen ilmapiiri näkyy kaikessa, koko organisaatiossa."

Lukko voitti SM-finaalisarjan ensimmäisen ottelun Oulussa jatkoajalla 2–1 ja hävisi toisen kotonaan 3–6. Virtanen kertoi heidän käyneen tappion nopeasti läpi ja todenneen, että playoffeihin kuuluu se, että välillä voittaa itse, välillä vastustaja.

– Tiedettiin, että me pystytään parantamaan omaa suoritusta. Me oli jo kerran voitettu Kärpät Oulussa, joten miksei me pystyttäisi tekemään se toisenkin kerran. Päätettiin elää hetkessä ja nauttia siitä mahdollisuudesta, joka me on itse itsellemme pelattu. Lähdettiin sillä liikkeelle, että jokainen pystyy nauttimaan päivästä ja tuomaan parhaansa sinne peliin.

Virtanen myönsi, että Lukko jännitti kotipelissä sitä mahdollisuutta, että mestaruuden avaimet olivat omissa käsissä. Hän naurahti, että ei voi sanoa heidän olleen ihan lukossa ensimmäisen erän ensimmäiset kymmenen minuuttia, sillä he olivat ihan paniikissa. Tilanne kun oli täysin uusi ja kova paikka nuorille miehille, vaikka sitä yritettiin ennakkoon käsitellä.

– Tämän päivän peliin se ei sitten ollut enää uusi juttu, hän muistutti.

Lukko voitti kautta aikojen toisen U20 SM-sarjan mestaruuden. Edellisestä on aikaa 63 vuotta.

– Raumalla on hyvä buumi päällä. Erittäin positiivinen tekemisen ilmapiiri näkyy kaikessa, koko organisaatiossa. Tämä ei ole mikään yhden miehen show, vaan siellä on paljon hyvää tekeillä koko ajan taustalla. Positiivisuuden kierre, joka ruokkii koko ajan itseään, hän totesi tyytyväisenä.

Olet nyt

 
 
 

Etsi sivustolta