sunnuntai, 23 syyskuu 2018 21:39

Espoolaista kiekkoilua rakentava Kim Hirschovits: ”Monia asioita on usein pitänyt pelaajana itsestäänselvyytenä”

Kirjoittanut Tatu Virtanen
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Kim Hirschovits. Kim Hirschovits. Niklas Günsberg

Viime kaudella Mestis-kaukalossa nähtiin kiekkoseuraajille tuttu nimi, kun 35-vuotias Kim Hirschovits kiekkoili Espoo Unitedin paidassa 29 runkosarjaottelun ajan. Viekas ja älykäs keskushyökkääjä keräsi näissä otteluissa yhteensä 21 tehopistettä, mutta kausi päättyi lopulta maaliskuussa runkosarjaan. Mitä kuuluu keväällä 2015 Liigan parhaaksi valitun pelaajan arkeen syksyllä 2018?

”Kiitos kysymästä, ihan hyvää”, kajahtaa 36 vuotta toukokuussa täyttäneen Hirschovitsin vastaus.

Sovittu puhelinhaastattelu onnistuu kiireisen arjen keskellä. Nykyisin Hirschovits toimii Suomi-Sarja-joukkue Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtajana.

Alkava kausi on miehelle kuudes perättäinen Espoossa.

- Espoossa olen ollut monta vuotta ja espoolaisesta kiekkoilusta on tullut todella tärkeä asia itselleni. Olen saanut siltä paljon ja nyt olen saanut mahdollisuuden antaa sille takaisin. On ollut mukava päästä rakentamaan ainutlaatuista projektia. Työläs, mutta todella hieno alku on ollut.

Hirschovits ei ole ripustanut hokkareita naulaan, vaan numero 44:lle löytyy paikka myös Kiekko-Espoon pukukopista. Suomi-Sarja käynnistyi perjantaina, jolloin Kiekko-Espoo voitti Järvenpäässä Haukat maalein 3-1. Samoin luvuin Kiekko-Espoo kaatoi lauantain kotiavauksessaan Huntersin.

- Kausi alkaa ja hommia on painettu koko kesä. Sitten, kun asioita tapahtuu ja päästään eteenpäin, niin onhan se aina hienoa.

Palataan kuitenkin takaisin urheilutoimenjohtajan rooliin. Minkälainen on ollut hyppy kaukalosta jääkiekko-organisaation toimistolle?

- Kyllähän tämä mielenkiintoista on, kun saa nähdä jääkiekkoa toiseltakin puolelta. Näinkin lyhyellä ajalla on aika paljon ymmärrystä tullut erilaisiin asioihin, joita ei ole aikaisemmin itse nähnyt, esimerkiksi mitä mikäkin maksaa ja mitä mistäkin hankitaan.

- Onhan niistä aikaisemminkin ollut tietoa, mutta monia asioita on pitänyt pelaajana itsestäänselvyytenä, Hirschovits lisää.

Arki on kokenut melkoisen muutoksen ja vuorokauden kaikki 24 tuntiakaan eivät aina tahdo riittää kiireen keskellä.

- Löytyy myös nykyään paljon ymmärrystä niille henkilöille, joille olen joskus itse ollut kuumana, kun eivät ole vastanneet puhelimeen. Sen verran paljon sähköposteja ja viestejä sekä puheluita tulee, että ei itselläkään riitä aika vuorokaudessa jokaiseen vastaamaan, vaikka kuinka haluaisi, Hirschovits naurahtaa.

Toimistolla Hirschovits haluaa tehdä asiat niin kuin kaukalossakin. Laadusta ei tingitä.

- Kiirekin liittyy siihen, että millä tasolla haluamme tehdä asioita. Varmasti asioita voi tehdä monella eri tavalla, mutta olemme asettaneet itse riman aika korkealle ja se vaatii sitten myös sen tasoista toimintaa.
 

"Olen erittäin etuoikeutettu sekä kiitollinen siitä, että tällainen mahdollisuus tuli eteen. Eihän tällaista mahdollisuutta voinut sivuuttaa."


Kuva: Johanna Lahdenperä / Kiekko-Espoo
 

Hirschovitsin puheesta huokuu aito kiitollisuus ja halu rakentaa espoolaista jääkiekkoa.

- Olen erittäin etuoikeutettu sekä kiitollinen siitä, että tällainen mahdollisuus tuli eteen. Eihän tällaista mahdollisuutta voinut sivuuttaa.

Loikka kiekkoilijan roolista urheilutoimenjohtajaksi ei ole kuitenkaan ollut helppo, mutta apuvoimia ja tukijoita on löytynyt Hirschovitsin läheltä silloin, kun niitä on tarvittu.

- Arjessa oppii asioita, mutta siitä on lähes 20 vuotta, kun itse olen ollut viimeksi koulussa. Onneksi on saanut arvokasta tukea ja apua monelta eri taholta monessa eri asiassa.

- Ilman ulkopuolista apua olisin varmasti vielä enemmän miettinyt olisiko kannattanut sittenkin olla muutama tunti enemmän läsnä koulussa oppitunneilla, Hirschovits sanoo.

Ensimmäisellä kaudella Kiekko-Espoo haluaa rakentaa toimintansa hyvälle pohjalle. Toiminnasta halutaan tehdä uskottavaa.

- Ensimmäisen kauden tavoitteita on saada toimintamme uskottavaksi ja ansaita yhteistyökumppaneiden, kannattajien sekä jääkiekkoihmisten luottamus omaan toimintaamme. Se on oikeastaan ykkösasia, joka on listattu ensimmäisen kauden tavoitteeksi. Haluamme yhdistää Espoota ja rakentaa eri tahojen kanssa yhteisöllisyyttä. Seurana ne ovat sellaisia asioita, joihin panostamme.

Myös urheilullisesti tavoitteita on asetettu.

- Urheilupuolella joukkueella on omat tavoitteensa, jotka yritämme saavuttaa, mutta totta kai myös urheilullisesti haluamme olla uskottava Suomi-Sarja-joukkue.

Suomi-Sarjasta on mahdollisuus nousta Mestikseen pelaamalla. Myös Hirschovits pitää tätä ainoana oikeana tapana, sillä se vaikuttaa, miehen omien sanojen mukaan, jokaisen päivittäiseen tekemiseen.

- Näen sen ainoana oikeana tapana. On sitten mahdollisuus pudota tai nousta niin ainakin, miten itse olen asiaa katsonut, niin senhän täytyy vaikuttaa omaan päivittäiseen tekemiseen. Se vaikuttaa panostamiseen sekä sitoutumiseen siihen mitä ollaan tekemässä.

- Jos hoidat asiat oikein ja saat hankittua hyviä ihmisiä mukaan ja arkitoimintasi on sellaisella tasolla, että haluat joka päivä kehittyä, niin uskon, että sitä kautta on hienoa, että siitä voi lopulta saada palkinnon.

Kortilla on myös aina kääntöpuolensa.

- Toki jos kaikki muut hoitavat asiat paremmin ja et hoida omia asioita niin sitten siinä on se toinen pää. Mielestäni se kuitenkin kuuluu urheiluun ja nouseminen jollekin tasolle täytyy kuitenkin ansaita.

Pelaajana Suomi-Sarja ei ole Hirschovitsille tuttu kuin syksyn harjoituspelien osalta, mutta kokenut keskushyökkääjä on huomannut jo sarjan tasokkuuden.

- Ihmisillä ei ole oikein tietoa Suomi-Sarjasta ja sen takia Suomi-Sarja on aliarvostettu. Uskoisin, että polku tätäkin kautta Mestikseen sekä Liigaan on, kun arvostusta tulisi ja ihmiset tietäisivät sarjan vaatimukset paremmin.

- Monelle nuorelle pelaajalle Suomi-Sarja voisi olla oikeanlainen polku uralla eteenpäin. Täällä on varmasti mahdollisuus monelle pelata isossa roolissa ja saada paljon vastuuta verrattuna, jos pitäisi pelata esimerkiksi Mestiksessä pienessä roolissa ja vähemmällä vastuulla., Hirschovits lisää.

Minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia on Hirschovitsillä ja Kiekko-Espoolla? Ainakaan heti nykyinen urheilutoimenjohtaja ei mahdollisia suunnitelmia paljasta, vaan eteenpäin mennään päivä kerrallaan maltillisesti.

- Itse varsinkin suhtautuu asioihin niin, että aina voi olla ja pitääkin olla unelmia, mutta tässä toiminnassa olemme vasta niin alussa, että pitää olla kärsivällinen ja rakentaa tätä rauhassa. Tässä mietitään vasta huomista ja menemme hyvin rauhallisesti eteenpäin. Pitää elää hetkessä ja nauttia tästä hetkestä ja nauttia siitä, että meillä on mahdollisuus tehdä hienoja asioita ja tuottaa ilonhetkiä ihmisille sekä nuorille.

- Uskomme, että olemme isolla asialla ja haluamme nauttia tästä matkasta joka päivä, Hirschovits päättää.

Kim Hirschovitsin pelaajakortti Leijonat.fi:ssä
Kiekko-Espoon joukkuekortti Leijonat.fi:ssä

Lisää Suomi-sarjan uutisia