lauantai, 30 kesäkuu 2018 02:05

Koovee Rollers tasoitti rullakiekon finaalisarjan - Ratkaiseva osaottelu lauantaina Lapinlahdella

Kirjoittanut
Koovee juhli finaalivoittoa perjantai-iltana Hakametsän kakkoshallissa. Koovee juhli finaalivoittoa perjantai-iltana Hakametsän kakkoshallissa. Pasi Mennander

Koovee Rollers Tampereelta voitti Rullakiekon SM-liigan finaalisarjan toisessa osaottelussa perjantai-iltana Vuorelan Veikot maalein 7-5. Finaalisarja on nyt tasatilanteessa 1-1. Ratkaiseva kolmas osaottelu pelataan lauantaina Veikkojen kotihallissa Lapinlahdella.

Veikot johti perjantain toista osaottelua toisessa erässä jo 5-2, mutta viidestä viimeisestä maalista vastasi kotijoukkue. Ottelun voittomaaliksi osoittautui Vili-Jesper Koivulan ajassa 41.28 laukoma 6-5-osuma. Jonne Riekko varmisteli loppuluvuiksi 7-5 tyhjään maaliin.

Koovee Rollersin tehokkaimmat pelaajat olivat kaksi maalia viimeistelleet Jonne Riekko ja Olli Henriksson. Sami Markkanen syötti kotijoukkueen maaleista kolme. Veikkojen pelaajista Janne Laakkonen ja Petri Partanen merkkauttivat pisteet 1+1 mieheen.

Kooveen maalivahdin Juha Taposen ilta alkoi kehnosti, sillä Veikot karkasi vajaassa kolmessa minuutissa 2-0-johtoon. Ottelun kahdessa viimeisessä erässä Taponen oli kuitenkin erehtymätön. Neljännessä erässä hänelle merkittiin peräti 13 torjuntaa, koko ottelussa torjuntoja kertyi 26 kappaletta.

Ratkaiseva kolmas finaaliottelu käynnistyy Lapinlahden jäähallissa lauantaina kello 16:00.

Ottelun tallenne YouTubessa
Toisen finaaliottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Näin pelattiin keskiviikkona ensimmäisessä finaaliottelussa
Rullakiekon playoffs tulospalvelussa

 

Tässä juhlitaan Jonne Riekon viimeistelemää 7-5-maalia.

Vili-Jesper Koivula teki ottelun voittomaalin.

Janne Laakkonen yritti nousta Juha Taposen yläpuolelle.

 

 

Rullakiekon SM-liiga kausi kaudelta

2018

2017

2016

2015

2014

2013

2012

2011

2010

Etsi sivustolta