sunnuntai, 25 maaliskuu 2018 08:38

C-nuorten SM-sarjan pudotuspelit käynnistyivät - Pelicans ja HIFK avausvoittoihin - Toiset osaottelut sunnuntaina

Kirjoittanut
HIFK juhli kotihallissaan maalia kuusi kertaa. HIFK juhli kotihallissaan maalia kuusi kertaa. Pasi Mennander

C-nuorten SM-sarjan pudotuspelit käynnistyivät lauantaina kahdella villi kortti -kierroksen ottelulla. Paikoista puolivälierissä taistellaan pareissa Pelicans-Jokipojat ja HIFK-JYP.

Lahdessa Pelicans oli Jokipoikia vahvempi maalein 5-1. Kotijoukkueen tehopelaaja oli Oskari Kuntonen, joka teki kolme maalia ja syötti yhden. Kaksi viimeistä Pelicans-maalia syntyivät Jokipoikien takaa-ajaessa ilman maalivahtia.

Puolivälieräpaikkaan tarvitaan kaksi voittoa. Joukkueet kohtaavat uudelleen sunnuntaina Joensuussa ja tarvittaessa kolmannen kerran tiistaina Lahdessa.

Helsingissä HIFK otti ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan kaatamalla JYPin maalein 6-3. Jyväskyläläiset tekivät ottelun avausmaalin, mutta HIFK karkasi ensimmäisen erän lopulla jo 3-1-johtoon. Ottelun viimeisen maalinsa HIFK teki ajassa 59.59 JYPin hakiessa kavennusta ilman maalivahtia.

Toinen osaottelu on ohjelmassa sunnuntaina kello 15:45. Ottelu pelataan Jyväskylässä. Tarvittaessa jatkopaikan kohtalo ratkaistaan kolmannessa osaottelussa Helsingissä tiistaina.

Ottelun Pelicans-Jokipojat tilastotapahtumat tulospalvelussa
Ottelun HIFK-JYP tilastotapahtumat tulospalvelussa
C-nuorten SM-sarjan playoffs tulospalvelussa
Leijonat.fi 23.03.2018: Playoffsit käyntiin lauantaina - näin pelataan

 

 

 
 
 

Sarjataulukko

Joukkue
O
TM
-
PM
P
1. Kärpät
18
108
-
30
50
2. Blues
18
85
-
65
40
3. TPS
18
69
-
49
33
4. Jokerit
18
83
-
58
32
5. Tappara
18
68
-
66
26
6. Ässät
18
60
-
73
25
7. HIFK
18
62
-
85
21
8. Pelicans
18
44
-
71
17
9. Jokipojat
18
60
-
97
15
10. KalPa
18
41
-
86
8

Etsi sivustolta