Antti Seppänen

Antti Seppänen

Kokosimme kuuden eri sarjan, kolme aikuisten ja kolmen juniorisarjan maalintekijätilastot yhteen. Katso, ketkä pelaajat ovat tällä hetkellä kiinni kauden 2018-19 maalikuninkuuksissa.

Toista kauttaan Yhdysvaltain pääjunioriliiga USHL:ssä pelaava laitahyökkääjä Matias Maccelli (kuva) on ollut huippuiskussa kauden otteluissaan. Maccelli on vakuuttanut erityisesti erikoistilanneosaamisellaan. Sarjan maalipörssin Top 10:stä löytyy myös toinen suomalaispelaaja, Marcus Kallionkieli.

C-nuorten SM-sarja jatkui viikonloppuna kahdeksalla ottelulla. Jokerit jätti lauantaina sarjakärki JYPin ensimmäisen kerran pisteittä kevätkaudella hurjassa vireessä olleen ykkösketjunsa johdolla. Kärpät kavensi JYPin sarjajohdon yhteen pisteeseen. Tässä kooste viikonlopun tehomiehistä ja onnistujista.

C-nuorten SM-sarjassa Tappara pelasi sekä keskiviikkona että torstaina ja otti kaksi tärkeää voittoa taistelussa playoffs-paikoista. Torstain paikallispelissä Ilves jäi pahasti kirvesrintojen jalkoihin.

Nuorten SM-liigassa pelattiin tiistaina ja keskiviikkona kauden 46. kierros. Sarjakärjessä jyräävä Kärpät sai kovan haasteen KalPalta, mutta onnistui jatkamaan voittoputkeaan. Sport oli myös voitokas ja kamppailee tiukasti runkosarjan kakkospaikasta.

Nuorten Leijonien torjuntavastuuta vuodenvaihteen MM-kisoissa kantanut Ukko-Pekka Luukkonen pelaa erinomaista kautta Kanadan pääjunioriliigoihin kuuluvassa OHL:ssä. Luukkonen on maalivahtien tilastoykkönen useassa eri kategoriassa.

Nuorten SM-liigan alemmasta jatkosarjasta on jäljellä viimeinen kolmannes. Sarjan voittaja saa paikan kevään pudotuspelien villi kortti –kierrokselta. Tällä hetkellä kiivainta kamppailua playoffs-paikasta käyvät tasapisteissä olevat JYP ja TUTO.

C-nuorten SM-sarjaa johtava JYP koki sunnuntaina kevätkauden ensimmäisen tappionsa, kun Kärpät haki jatkoaikavoiton Jyväskylästä. Viikonlopun maalitykkinä kunnostautui Bluesin Eemil Lampi.

B-nuorten SM-sarjan viikonlopun ottelussa kahteen voittopeliin ylsivät Pelicans, TPS ja kärkiottelussa Jokerit kaatanut Kärpät. Viikonlopun hattutempusta vastasi Jokerien Jere Henriksson – Kärppien Samu Tuomaalan sunnuntain tehovire nosti hänet kevätkauden pistepörssin ykköseksi.

Jukurit on Nuorten SM-liigan kuntopuntarin kakkosjoukkue sarjakärki Kärppien jälkeen. Lauantain kierroksella Jukurit voitti TPS:n neljä maalia tehneen Nicklas Rintamäen johdolla. Bluesin Markus Lahtinen vietti lauantaina viiden pisteen iltapäivää KalPaa vastaan.

Etsi sivustolta