Kalevala Koru on alansa suurin yritys Suomessa ja yksi suurimmista Pohjois-Euroopassa. Yritys omistaa kaksi suomalaista korubrändiä, Kalevala Korun ja Lapponian, joiden molempien tuotteet valmistetaan omalla tehtaalla Helsingin Konalassa. Naisleijonille tarjoutui mahdollisuus tutustua korujen tekemiseen ja kokeilla kuinka hopeaa taotaan.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Naisleijonat kärsi selvän 6-1-tappion Kanadaa vastaan alkulohkon päätösottelussa.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Tänään ei ollut Suomen ilta. Yleisö kannusti ,mutta Kanada oli jälleen voimakas ja vauhdikas.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Espoon Metro Areenalla oli ison pelin tunnelmaa jo aistittavissa, kun A-lohkon lopullinen asetelma ratkaistiin tiistai-illassa. Yleisöäkin oli kertynyt mukavasti paikan päälle seuraamaan alkulohkon päätöskamppailua.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Venla Hovi kertoo ajatuksiaan heti Kanada-pelin jälkeen.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Naisten MM-kisojen alkusarja on pelattu ja edessä ovat puolivälierät. Torstain otteluista ei panosta puutu: voitolla pelit jatkuvat lauantain välierissä ja sunnuntain mitalipeleissä, häviäjien turnaukset päättyvät. Suomen puolivälierä on ohjelmassa torstaina klo 19.30, vastassa Naisleijonilla on B-lohkon voittanut Tshekki.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Osa MM-kisojen noin 350 vapaaehtoisesta työskentelee median ja viestinnän parissa.

Videolla kerrotaan tarkemmin mitä näihin työtehtäviin kuuluu.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Naisleijonat kohtaa alkusarjan viimeisessä ottelussaan Kanadan. Klo 19.30 käynnistyvää ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Yle TV2:n ja Yle Areenan kautta, lähetykset käynnistyvät klo 19.15. Paikan päälle liput myy Ticketmaster, lippuja on myynnissä myös Metro Areenan sisäänkäynnin lipunmyynnissä. Suomen maalia vartioi tänään Noora Räty, alla Suomen valmennusjohdon vahvistamat kentälliset Kanada-otteluun:

Julkaistu kategoriassa MM2019

Kanadan päävalmentaja Perry Pearn kommentoi maanantai-iltana voitetun Venäjä-ottelun jälkeen tulevaa peliä Suomea vastaan.
Toinen sija sarjassa ja mahdollinen semifinaalivastustaja on tarjolla.

Julkaistu kategoriassa MM2019

Naisten MM-kisoissa on edetty alkusarjan viimeiseen pelipäivään. Edessä on neljä peliä, joista viimeisenä Naisleijonien ottelu Kanadaa vastaan.  

Julkaistu kategoriassa MM2019