USA:n maalilla sunnuntaina pelattavassa MM-pronssiottelussa pelaa 19-vuotias John Gibson.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on vahvistanut kentälliset kello 17:00 Suomen aikaa alkavaan MM-pronssiotteluun.

Julkaistu kategoriassa MM2013
sunnuntai, 19 toukokuu 2013 12:18

Näistä fanikuvista tsemppiä pronssitaistoon!

Globenin kulmilla nähtiin lauantaina lukuisia Leijonien kannattajia. Tässä muutama porukkakuva vauhdittamaan sunnuntain pronssikamppailua Yhdysvaltoja vastaan!

Julkaistu kategoriassa MM2013

Leijonien maalivahti Antti Raanta ei ollut suruissaan häviöstä. - Turha vielä on ruveta miettimään huomista. Ensin syödään ja kun tiedetään huominen vastustaja niin voidaan miettiä mitä tehdään. Täällä oli kiva pelata kun oli porilainen meininki punasine penkkeineen areenalla.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Leijonakippari Lasse Kukkonen ei sortunut selittelyyn. Ruotsi teki maalit, ja sillä sipuli.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Suomi pelasi kelpo välieräottelun. Lopulta ratkaiseva ero joukkueiden välille löytyi Jukka Jalosen mukaan yksilötasolta.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Ruotsi nujersi Suomen kliinisen esityksen jälkeen 3-0. Suomella oli huomattavia vaikeuksia päästä Ruotsin maalin eteen. Ruotsalaiset sen sijaan kilauttivat kahdesti ylivoimalla läheltä, ja loppuluvut syntyivät tyhjään maaliin.

Julkaistu kategoriassa MM2013
lauantai, 18 toukokuu 2013 18:35

Leijonat pronssiottelussa sunnuntaina kello 17

Suomi pelaa MM-kisojen pronssimitaleista sunnuntaina kello 17:00 alkaen.

Julkaistu kategoriassa MM2013

Suomen rullakiekkomaajoukkue valmistautui kahden viikon päästä alkaviin MM-kisoihin kohtaamalla harjoitusmaaottelussa Ruotsin. Ottelu pelattiin Tukholmassa 2,5 tuntia ennen jääkiekon MM-välierää. Lopputulos oli Suomelle 6-4. Tässä joukkueenjohtaja Teemu Vanhalan raportti!

Julkaistu kategoriassa MM2013
lauantai, 18 toukokuu 2013 15:17

Tässä Leijonien kentälliset MM-välierään!

Päävalmentaja Jukka Jalonen on vahvistanut Leijonien kentälliset kello 16:00 käynnistyvään MM-välierään Ruotsia vastaan.

Julkaistu kategoriassa MM2013