tiistai, 04 kesäkuu 2019 10:10

Helmisen taikasauva – Koko kansan Raipen uran päätös sai ison miehen kyyneliin

Kirjoittanut Risto Pakarinen
KUNNIOITUS
Raipe ja puinen Jofa huomion keskipisteessä Hakametsässä 7.2.2008. Artikkelin kuvat: Lehtikuva Raipe ja puinen Jofa huomion keskipisteessä Hakametsässä 7.2.2008. Artikkelin kuvat: Lehtikuva

2000-LUKU: Olympiavoittaja, näyttelijä, trubaduuri Tapio Rautavaara lauloi aikoinaan Toivo KärkiReino Helismaa -hittitehtaan laulussa, että “ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta hiio-hoi!” ja vaikka Leijonien kohdalla nykyisetkin pelaajat ovat rautaa, eräs asia on muuttunut. Mailat – ne olivat ennen puuta.

Kuvan maila on myös puuta. Sen varsi on sahattu, sen jälkeen sahauksen jäljet on raspattu pois ja yläkädelle on tehty oma paikka sinisestä grippiteipistä. Sen jälkeen maila on käännetty ympäri ja lapaan on vedetty yhdeksän kierrosta valkoista erkkaa.

Lapa on iso ja pyöreä, ja kärjestä käyrä olematta kärkikoukku.

Mutta vuosikymmeniä Rautavaaran jälkeen amerikkalainen Survivor lauloi niin ikään tähänkin mailaan liittyvän totuuden. Tällä kertaa kyse ei ole tiikerinsilmästä, vaan Rocky-elokuvasta tutuksi tulleen bändin pari vuotta myöhemmin ilmestyneet Vital Signs -levyn kappaleesta “It’s singer, not the song”.

When there's magic in the music
It's the singer not the song

Ja kiekkoilijoiden kohdalla tärkeintä ei ole maila, vaan kädet, jotka pitävät mailasta kiinni.

 

Raipen Jofa.

 

Maila on Jofa, mutta merkki on saanut väistyä suuremman ikonin myötä ja niinpä keskellä vartta lukee yksinkertaisesti RAIPE 1500. Tekstin vieressä on pieni Ilves-logo. Tupin alla lukee ”Helminen #41”, nimen alla toinen pieni Ilveksen merkki.

Raipe-maila oli Helmisen kädessä myös 7.2.2008 Leijonien ottelussa Tshekkiä vastaan. Maajoukkueen silloinen GM Jari Kurri oli vain viikkoa aiemmin soittanut neljä vuotta nuoremmalle Helmiselle ja kutsunut hänet pelaamaan Ruotsin EHT-turnauksen ensimmäisen ottelun ja kruunaamaan satumaisen uransa kotihallissaan Hakametsässä.

Raipe ei olisi Raipe, jos hän ei olisi halunnut hieman harkinta-aikaa. Hän halusi olla varma, että pystyy täyttämään paikkansa. Maskotiksi hän ei halunnut lähteä. Jo maajoukkueen mukana oleminen oli hieman vaikeaa Raipelle, siis haastateltavana ja kaiken huomion kohteena oleminen. Jäällä Raipe nautti olostaan.

– Vähän oudolta tuntui, olla mukana tavallaan ylimääräisenä miehenä. Vähän hävetti, Raipe totesi YLEn ohjelmassa myöhemmin.

Aivan kuin Raipella olisi ollut mitään hävettävää.

Helminen valittiin Jääkiekkoliiton suurleirin parhaaksi 1979, hän teki uuden piste-ennätyksen nuorten MM-kisoissa 1984 ja olipa hän tainnut jonkun mitalinkin voittaa.

(Yksi MM-kulta, neljä MM-hopeaa, olympiahopea, nuorten MM-hopea, kaksi olympiapronssia, yksi MM-pronssi, kaksi Ruotsin mestaruutta ja yksi Suomen mestaruus.)

Oikeastaan Helmisen ura peilaa koko suomalaisen jääkiekon nousua maailman huipulle.

Raipe oli voittamassa Suomen A-maajoukkueen ensimmäistä arvokisamitalia Calgaryn olympialaisissa 1988.

– Vuonna 1988 oli vähän erilaista tulla lentokentälle kuin neljä vuotta aikaisemmin Sarajevosta, kun oltiin mitaleilla. Sitä oltiin odotettu koko 1980-luku – ja varmaan jo 1970-luvulta saakka, Raipe sanoo.

Raipe lähti odotetusti NHL:ään, mutta urasta ei selkävaivojen vuoksi tullut aivan sellaista kuin olisi voitu odottaa. Selkävaivojen vuoksi Raipe myös katosi maajoukkuekuvioista.

– Mietittiin 1991 kisoissa Pentti Matikaisen kanssa, että emme voi valita Raipea, koska hän alkaa olla liian hidas, maajoukkueen apuvalmentajana toiminut Sakke Pietilä sanoi samassa ohjelmassa. Sitten hän hymähti, hymyili, ja ravisti päätään.

Kuinka väärässä valitsijat voivatkaan olla. Raipe tosin itse oli sitä mieltä, että valmentajien päätös oli helppo ymmärtää ja oli valmis pelaamaan seuraavana vuonna Albertvillen olympialaisissa. Kun Matikainen vaihtui Curt Lindströmiin, ruotsalaisluotsi pyysi Hannu Aravirtaa laatimaan hänelle 70 maajoukkue-ehdokkaan listan. Helmisen nimi loisti taas poissaolollaan.

– Niin siinä vain kävi, vaikka muistan, että Curre nimenomaan kysyi Raipesta ja aistin hänen sanoistaan, että Raipe tulee olemaan talven aikana ajankohtainen nimi, Aravirta muisteli.

Niinpä Raipe oli taas leijonapaidassa vuoden 1994 olympialaisissa ja MM-kisoissa. Ja tuli kotiin olympiapronssin ja MM-hopean kanssa.

Seuraavan vuoden MM-kisoissa Raipe oli taas maajoukkueessa, mutta Sakke Pietilä ei. Hän toimi televisiokommentaattorina ja haastatteli Raipea, kun tämä oli tehnyt ensimmäisen maalinsa Tshekin maaliin Esa Keskisen komeasta lättysyötöstä.

Raipe: “Määhän sanoin, että jos joku syöttää tyhjiin, niin mäkin teen maalin.
Sakke: “Mutta tärkeä maali ja ihan erän loppuun.”
Raipe: “Ihan erän loppuun. Toivottavasti on hyötyä.”

Oli siitä hyötyä. Raipen maali jäi puolivälieräottelun voittomaaliksi, kun Suomi kukisti Tshekin 3-0.

 

Raimo Helminen on iskenyt avausmaalin MM-puolivälierässä 1995, Marko Palo rientää onnittelemaan.

 

Sen jälkeen Raipe olikin maajoukkueessa joka kevät ja syksy, ja aina kun kutsu kävi. Raipe jakeli lättyjä ja rikkoi ennätyksiä. Hänestä tuli ensimmäinen kuudet olympialaiset pelannut jääkiekkoilija ja kun ura päättyi, hänen 331 A-maaottelun saldonsa oli maailmanennätys ja on vieläkin mieskiekkoilijoiden ennätys. (Jenni Hiirikoski ohitti Raipen ennätyksen 2019 kotikisoissa ja lähestyy Karoliina Rantamäen uskomatonta 351 maaottelun rajaa.)

Raipe muuttui loistavan peliälynsä ansiosta vuosien varrella pistelingosta luotettavaksi sentteriksi ja alivoimapelaajaksi, jonka kuka tahansa valmentaja halusi jäälle ratkaisuhetkillä.

Toki hänestä se tiikerinsilmäkin löytyy. Montreal Canadiensin Maurice Richardista sanottiin aikoinaan, että kun hän suuttui, hänen silmänsä olivat kuin kekäleet. Samaa voisi sanoa Raipesta. Kun Raipe raivostui, hänen kypäränsä valui aivan tummien kulmien yläpuolelle ja silmät lennättivät tikareita uhrien suuntaan. Silloin häntä ei kannattanut lähestyä.

– Minulta on usein kysytty, mikä saavutus on kaikkein paras, Calgaryn hopeasta lähtien. Kyllä se voitto on aina voitto. On ihan sama mitkä kisat, aina on vaikea voittaa, oli sitten piirikunnalliset kisat tai MM-kisat, Raipe totesi, kun haastattelin häntä kirjaani Joukkue vailla vertaa.

– Kyllä minä Naganon pronssiakin arvostan älyttömänä saavutuksena. Jokainen nousee jälkeenpäin asteikossa korkeammalle. Mutta onhan se selvä, että voitto on voitto, ei ole seliteltävää.

 

Raimo Helminen (vas.), Jukka Tammi, Jyrki Lumme ja Teppo Numminen pronssimitaleineen Naganossa 1998.

 

Voiton merkityksen ehkä ymmärtää vasta, kun on hävinnyt tarpeeksi. Ja Raipekin ehti kokemaan karvaita tappioita urallaan.

– Vuoden 1995 jälkeen olin kolme kertaa häviämässä loppuottelun: 1998, 1999 ja 2001. Kaksi kertaa jatkoajalla. Olen hävinnyt neljä MM-finaalia: kaksi jatkoajalla, kerran rankkareissa ja kerran tasapeli. Me emme edes hävinneet peliä, mutta silti jäimme hopealle.

– Hävityn ja voitetun finaalin ero on kauhea.

Vuonna 2003 Raipe koki katkeran pettymyksen, kun Aravirta ei valinnut häntä kotikisamiehistöönsä. Samoissa kisoissa Suomi kärsi yhden ikimuistettavimmista tappioista Ruotsille, kun länsinaapuri käänsi 1–5-tappioaseman ottelun jälkipuoliskolla 6–5-voitoksi.

Raipe ei myöskään ollut mukana 1986, kun Masken Carlsson teki kaksi maalia 40 sekunnissa, eikä 1991, kun Mats Sundin käänsi 4–2-ottelun tasoihin alle minuutissa.

Ehkä Raipea olisi tarvittu vielä 2003.

 

Tuomas Pihlman (vas.), Raimo Helminen ja Antti Laaksonen juhlivat maalia Hakametsässä 7.2.2008.

 

Helmikuun seitsemäs 2008 Hakametsän halli oli täynnä ja kaikki olivat tulleet paikalle katsomaan vain yhtä pelaajaa. Raimo Helminen oli, kenties vastoin tahtoaan, huomion keskipisteessä.

Yleisö eli mukana, kaikki toivoivat Raipen iskevän, he halusivat nähdä maestron vielä kerran heilauttavan tahtipuikkoa, kiekkotaikurin käyttävän taikasauvaansa.

Valmentaja Doug Shedden osoitti omaa pelisilmäänsä laittamalla Raipen ketjun jäälle ottelun viimeiseen vaihtoon. Antti Laaksonen karvasi kiekon Suomelle, kun peliaikaa oli jäljellä kymmenisen sekuntia. Hän syötti Raipelle, joka... oli jo laukoa kohti maalia, kun hän huomasi silmäkulmastaan, että Tuomas Pihlman oli vielä paremmassa paikassa.

Jofa heilahti, kiekko siirtyi Pihlmanille, joka laukoi suoraan syötöstä.

“Ja Raipe tarjoilee! Raipe tarjoilee … kaiken kukkuraksi. Neljä sekuntia ennen ottelun päättymistä Tuomas Pihlmanille. Lätty napsahtaa kohdalleen”, Antero Mertaranta hehkutti selostamosta.

– Jos Raipe olisi tehnyt maalin, se ei olisi ollut puoletkaan niin hyvä päätös kuin tuo siirto viereen... loistavaa, Toni Söderholm totesi ottelun jälkeen.

Raipen filosofia menestyksen suhteen on melkeinpä zeniläinen, hetkessä elävä.

– Ei niitä sillä tavalla voi jäädä miettimään. Aina tulee uudet pelit ja uudet kuviot.

Niinhän se elämä menee.

Mutta legendat elävät ikuisesti.

 

Raimo Helminen sai vanhoilta pelikavereiltaan keinutuolin.

Olet nyt

Suomi-kiekon vuosikymmenet

Kausi 2018–19 oli Suomen Jääkiekkoliiton juhlakausi. Liiton perustamisesta oli 20.1.2019 kulunut 90 vuotta. Leijonat.fi kunnioittaa Suomi-kiekon menneitä vuosikymmeniä artikkelisarjalla, jossa kerrataan jääkiekon menestystarinaa esineiden kautta.

Etsi sivustolta