perjantai, 07 joulukuu 2018 12:01

Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin – Suomelle jo osallistuminen vuoden 1952 olympialaisiin oli merkittävä saavutus

Kirjoittanut Risto Pakarinen
KUNNIOITUS
Keijo Kuuselan kisahattu on Jääkiekkomuseon kokoelmissa. Keijo Kuuselan kisahattu on Jääkiekkomuseon kokoelmissa. Risto Pakarinen

Ei Keijo Kuusela olisi hattua edes tarvinnut, hänhän oli parhaimmillaan tilanteissa, joissa piti pitää pää kylmänä. Sen hän oli osoittanut moneen kertaan niin jääkiekkokaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

Toukokuussa 1944 hän johti Lentorykmentti kakkosen kolmen koneen partiota Itä-Karjalassa jatkosodan loppuvaiheilla. Partio oli noin 150 kilometriä Äänislinnasta Kaakkoon Neuvostoliiton puolella, kun se kohtasi vastustajan ilmatorjunnan. Hämeenlinnan Tarmossa Kuuselan kanssa kaudella 1940–41 pelanneen Rauni Juseliuksen miehistö katosi koneen mukana, laskuvarjolla koneestaan pelastautunut luutnantti Kuusela joutui puolestaan sotavangiksi.

Sitä ennen hän oli jotenkin ehtinyt pelaamaan kauden seitsemän ottelua Tarmossa kesken jääneessä SM-sarjassa ja oli mukana myös kaudella 1944-45. Enemmän kuin mukana. Tarmo sai SM-hopeaa pisteen päässä mestari-Ilveksestä. Tarmon maalisuhde kahdeksassa ottelussa oli komea 21–8. Kuuselan tehopisteet olivat 12+8=20...

Kuusela oli ollut maajoukkueen Prahan-kiertueella, kun A-maajoukkue pelasi ensimmäistä kertaa Leijona-paidassa. Hän pelasi vuoden 1949 MM-kisoissa Tukholmassa ja oli vuosia maajoukkueen kapteeni. Vielä kymmenen vuotta uransa päättymisen jälkeen Kuusela oli SM-sarjan kaikkien aikojen paras maalintekijä, ja hänen 194 maaliaan riittävät vielä nykyisinkin kaikkien aikojen maalipörssissä sijalle 57. Taakse jäävät esimerkiksi Kari Jalonen, Raimo Helminen ja Ville Peltonen.

Mutta 15.2.1952 hän käveli hattu päässään Oslon katuja päämääränään Bisletin stadion ja olympialaisten avajaiset. Bislet toimi olympialaisissa jäälajien areenana, joten kentän pinta oli jään peitossa, mikä sai suomalaisten jalkinevalinnan näyttämään suorastaan nerokkaalta. Suomalaisilla oli nimittäin jaloissaan monot.

Tyylikkään, hiihtohousujen ja karvakauluksisen puolipitkän sinisen gabardiinitakin muodostaman asun täydensi sininen lakki. Sitä koristi rusetti, jolla korvaläpät pidettiin ylhäällä, ja rintaneula, jossa oli olympia- ja Norjan lippu.

 

Olympialaisiin valmistauduttiin Kuopiossa joulukuussa 1951. Takarivissä vasemmalta Joe Wirkkunen, Esko Tie, Kauko Mäkinen, Matti Rintakoski, Aarne Honkavaara, Esko Rekomaa, Teppo Rastio, Matti Karumaa ja Risto Lindroos. Edessä vasemmalta Yrjö Hakala, Pentti Karumaa, Lenni Lainesalo, Lauri Puhakka, Pekka Myllylä, Pentti Toivonen ja Jukka Wuolio. Kuva: Jääkiekkomuseo


Vaikka Kuusela olikin ansioiltaan itsestään selvä valinta olympiajoukkueeseen, hänen matkansa Bisletille oli ollut hivenen mutkainen, sillä leuto talvi oli pilannut SM-sarjan. Jo alun perin lyhyt, kymmenen joukkueen kaksinkertainen sarja oli pitänyt typistää yksinkertaiseksi sarjaksi, kun jäätä ei ollut Tampereellakaan vielä tammikuun alussa.

Mutta olympialaisiin kiekkoilijat halusivat, se oli heidän suuri unelmansa. Varsinkin, kun olympialaisiin pääseminen oli tuntunut melkeinpä mahdottomalta. Vuoden 1948 olympialaisiin St. Moritziin kiekkoilijat eivät olleet päässeet Suomen olympiakomitean päätöksen vuoksi, ja Osloon tie oli nousta pystyyn kansainvälisen olympiakomitean päätöksen myötä.

– Väittivät, ettei Suomella ollut rahaa lähettää joukkuetta, mutta kai sitä olisi löytynyt, jos olisi ollut pakko. Se oli harmillinen juttu. Jäimme 1948 kisoista ja sitten vielä vuoden 1950 MM-kisoistakin. Sillä aikaa osa pelaajista lopetti kokonaan, Aarne “Dynamo” Honkavaara kertoi Leijonat-lehdelle 2014.

St. Moritzin kisojen yhteydessä sekoilivat muutkin. Yhdysvaltojen olympiakomitea ei hyväksynyt maan amatöörijääkiekkoliiton joukkuetta kisoihin, koska joukkueeseen oli valittu myös ammattilaisia, mikä oli sääntöjen vastaista. Riita meni niin pitkälle, että kisapaikalle saapui kaksi amerikkalaisjoukkuetta, eikä sopua siitä, kumpi edustaisi Yhdysvaltoja, saatu aikaan. KOK hylkäsi molemmat joukkueet. (Lopulta amatöörijääkiekkoliiton joukkue pelasi virallisen turnauksen ulkopuolella ja olympiakomitean joukkue sai marssia Kuuselan seurana avajaisissa).

Suomalaiskiekkoilijoiden unelman kannalta masentava seuraus oli se, että KOK pudotti jääkiekon talviolympialaisten ohjelmasta vuonna 1951 – mutta palautti sen sinne ennen Oslon kisoja.

– Meillä oli kauhea into päästä olympiakisoihin. Me harjoittelimme kisoja silmällä pitäen jo 1951 keväästä lähtien ja olimme harjoitusleireilläkin Oulussa ja Kuopiossa, Honkavaara kertoi.

Tampereella tai sen alapuolella ei ollut jäätä, mutta Kuopion Kallavesi kantoi. Maajoukkue matkusti Savoon. Pelaajat jäädyttivät järvelle yön aikana kentän.

– Jaoimme joukkueen pareihin, jokaisella parilla oli kahden tunnin jäädytysvuoro ja koko yön teimme töitä. [Maajoukkueen valmentaja Joe] Wirkkunen hoiti kiekkoharjoittelun, ja paikalla oli myös taitoluistelija Kirsti Linna, joka opetti meille luistelutekniikkaa, hyppyjäkin tehtiin, Honkavaara sanoi.

Kirsti Linna oli kaksinkertainen junioreiden ja viisinkertainen senioreiden Suomen mestari.

– Jos luistelutaito on hyvä koko joukkueella, on voitto 90 prosenttia lähempänä, Wirkkunen kertoi Aamulehdelle.

Kuopion leirillä 28:n pelaajan ryhmä harveni kahdeksalla. Ennen Osloa piti pudottaa vielä viisi. Toinen Kuopioon suunniteltu leiri siirrettiin sää- ja kustannussyistä Tampereelle ja Hämeenlinnaan.

– Olosuhteet olivat surkeat, emmekä voineet harjoitella oikeastaan lainkaan. Ensimmäinen leiri piti olla Tampereella, mutta lämpötila oli monta astetta suojan puolella. Me menimme Sorsapuistoon, koska se lampi jäätyy aina aikaisin. Sielläkin oli ainakin viisi senttiä vettä jään päällä, Honkavaara muisteli hymyillen.

Neljän tunnin treenien jälkeen turhautuneet pelaajat lähtivät etsimään parempaa jäätä. Valmentaja Wirkkunen tiesi Oulussa olevan kunnon olosuhteet. Sieltä maajoukkue löysi myös harjoitusvastustajan, Oulun Jääkiekkoilijat. Kun maajoukkue voitti ottelun selvästi, paikallisen jääpalloseuran puuhamies haastoi maajoukkueen otteluun. Vuonna 1952 Suomen suosituin jäällä pelattava pallopeli oli jääpallo, joten ei ollut kummallista, että jääpalloilijat kuvittelivat pystyvänsä voittamaan kiekkomaajoukkueen.

Jääkiekkomaajoukkue voitti ottelun 15-0.

Vuoden 1951 MM-kisoissa Suomen joukkueen pelaajat tulivat pääasiassa kahdesta joukkueesta: Ilveksestä joukkueessa oli yhdeksän pelaajaa ja Tarmosta neljä. Olympialaisiin liitto hylkäsi puhtaat seurakoostumukset ja pakotti Honkavaaran ja Kuuselan pelaamaan vielä viimeisenkin katsastusottelun, vaikka molemmat olivat loukkaantuneita. Kaikkiaan pelaajia oli seitsemästä seurasta, eniten Ilveksestä, 6.

– Meillä oli vielä piirinsarjaottelu, Tarmo–Ilves, jonka Jääkiekkoliitto velvoitti minut pelaamaan. Keijo Kuuselalla oli lonkassa joku vamma, mutta meidän piti pelata, että he näkivät, että pystymme pelaamaan olympialaisissa. Sen kun olisi saanut vielä huilata, olisi turnaus mennyt paremmin. Oslossa särki päätä koko ajan, sanoi Honkavaara, joka oli toipumassa aivotärähdyksestä.

Keijo Kuusela oli toiminut siihen saakka kapteenina, mutta kun Suomi luisteli jäälle ensimmäistä kertaa olympialaisissa Ruotsia vastaan, kapteeninnauha koristikin Honkavaaran oikeaa käsivartta.

– Se valinta tuli minulle yllätyksenä. Kuusela, joka oli vanhempi ja oli ollut mukana jo 1941, oli ollut siihen saakka kapteeni. En tiedä, miksi he vaihtoivat.

Kiekkoilijat kokoontuivat Helsinkiin ennen olympialaisia, sovittivat olympiapukunsa ja harjoittelivat Hesperian kentällä. Sitten oli aika lähteä Norjaan.

 

Suomen vuoden 1952 olympiajoukkue. Takarivissä vasemmalta Lauri Silvan, Esko Rekomaa, Christian Rapp, Erkki Hytönen, Matti Karumaa, Aarne Honkavaara, Yrjö Hakala, Keijo Kuusela ja Eero Saari. Edessä vasemmalta Jukka Wuolio, Pentti Isotalo, Eero Salisma, Unto Wiitala, Pekka Myllylä, Ossi Kauppi, Marti Rintakoski ja Kauko Mäkinen. Kuva: Jääkiekkomuseo


Suomen olympiaohjelma oli melkein hankalin mahdollinen. Avausvastustaja Ruotsi oli hallitseva Euroopan mestari, seuraava vastustaja Sveitsi vuoden 1950 Euroopan mestari, sitä seuraava vastustaja hallitseva maailmanmestari Kanada. Neljäs vastustaja oli helpompi, Norja, mutta sillä oli takanaan yleisön tuki. Viides ottelu oli kolmen vuoden takaista maailmanmestaria Tshekkoslovakiaa vastaan.

– Meidän tavoitteenamme oli kuudes sija, eli pistesija, muisteli Honkavaara. Kuudes sija olisi luultavasti merkinnyt myös neljättä sijaa EM-taulukossa.

Joukkue jäi tavoitteestaan yhdellä ja sijoitti seitsemänneksi. Ohjelma oli juuri niin kova kuin etukäteen aavisteltiin, eivätkä tulokset jättäneet juurikaan spekuloinnin varaa.

Suomi – Ruotsi: 2-9
"Suurin vika suomalaisilla on tänä talvena juuri heikko luistelukunto, minkä lisäksi pohjakunnonkaan kohdalla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin joskus ennen … Nyt on tilanne sellainen, että saamme varustautua ottamaan vastaan tappioviestin toisensa jälkeen. Kymmenen päivän aikana kahdeksan ottelua on jo sellaisenaan liian rankka urakka keskenkuntoisille miehillemme."
Aamulehti

Suomi – Sveitsi: 0-12
"Murheellista! Meikäläiset olivat kaikessa huonompia. Kukkuraksi eivät “lisäksi” osaa tehdä vilppiä niin, ettei tuomari sitä näkisi. Siitä syystä onkin suomalainen jatkuvasti jäähyllä, ei vastustaja."
Suomen Urheilulehti

Suomi – Kanada: 3-13

Suomi – Norja: 5-2
"Norja, joka oli kaikkien aikaisempien kovien vastustajien ottelut pelannut täydellistä puolustuspeliä ei nyt osannutkaan, kun sitä tarvittiin, lähteä solmimaan hyökkäyspeliä ja kun he siihen menivät, pelasi puolustus kuin se ei ilman lisävoimaa olisi koskaan pelannutkaan. Suomi oli jonkin verran niskan päällä, ei ehkä aivan lopputuloksen mukaisesti."
Suomen Urheilulehti

Suomi – USA: 2-8
"Kuitenkin olivat katsomossa kruununprinssi Olav ja kuningas Harald."
Suomen Urheilulehti kommentoi ottelun muutaman sadan hengen yleisömäärää.

Suomi – Tshekkoslovakia: 2-11
Suomi – Länsi-Saksa: 5-1
Suomi – Puola: 2-4

– Jäimme seitsemänneksi. Hävisimme Puolalle 4-2, vaikka johdimme sitä matsia aika pitkään, Honkavaara totesi lyhyesti, harmistuneena vielä kuusi vuosikymmentä myöhemmin.

Keijo Kuusela pelasi kaikki kahdeksan ottelua ja teki niissä neljä maalia. Hän oli viidellä tehopisteellään joukkueen sisäisessä pistepörssissä jaetulla ykkössijalla HIFK:n Christian Rappin kanssa.

Vaikka joukkue jäi tavoitteestaan, ei seitsemäs sija ollut häpeä. Suomen taakse jäivät Länsi-Saksa ja kaikki ottelunsa hävinnyt Norja. Honkavaaran mukaan oli suuri kunnia saada edustaa Suomea olympialaisissa.

– Oslossa oli koko kansa mukana. Kaupungillakin meitä pysäytettiin, ja ihmiset tarjosivat meille kyytejä autoillaan: “Mihinkä herrat ovat matkalla?”

Kanada voitti olympiakultaa. Sen ainoa pistemenetys tuli turnauksen viimeisen päivän 3-3 -ottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Ruotsille hävinnyt USA oli hopealla, mutta pronssista pelattiin uusintaottelu, kun Tshekkoslovakia ja Ruotsi olivat päätyneet tasapisteisiin ja joukkueiden maalierokin oli täsmälleen sama. Ruotsi voitti ottelun 5-3.

– Suomi oli [1952 olympiakisojen] ainoa maa, jolla ei ollut yhtään tekojäätä. Kaikilla muilla oli tekojää, ja siellä me harjoittelimme Sorsapuistossa. Lähtökohdat olivat niin huonot, että kuudes sijakin olisi ollut pieni ihme. Kova yritys meillä siellä oli, Honkavaara sanoi reilut 60 vuotta myöhemmin.

Joukkueen yritys huomattiin ja myös Suomen tasavallan hallitus kiitti jääkiekkomaajoukkuetta hyvästä taistelusta. Viestin allekirjoittajana oli pääministeri Urho Kekkonen.

Keijo Kuuselalle Oslon turnaus oli viimeinen arvokisaturnaus. Mutta puoli vuotta Bisletin avajaisten jälkeen hän edusti jälleen maataan, nyt Helsingin kesäolympialaisten maahockeyturnauksessa. Avajaisissa hänellä oli päässään vaalea lierihattu.

Joskus jo osallistuminen on voitto.

Suomi-kiekon vuosikymmenet

Kausi 2018-19 on Suomen Jääkiekkoliiton juhlakausi. Liiton perustamisesta on 20.1.2019 kulunut 90 vuotta. Leijonat.fi kunnioittaa Suomi-kiekon menneitä vuosikymmeniä artikkelisarjalla, jossa kerrataan jääkiekon menestystarinaa esineiden kautta.

Etsi sivustolta