torstai, 21 marraskuu 2019 10:51

Peliuran jälkeen: Edes otteluiden seuraaminen ei ole enää sytyttänyt Riikka Salliselle paloa pelaamiseen

Kirjoittanut Petteri Ikonen
KUNNIOITUS
Riikka Sallinen kuvattuna Karjala-turnauksessa marraskuussa 2019. Riikka Sallinen kuvattuna Karjala-turnauksessa marraskuussa 2019. Mika Kylmäniemi

Ensin oli isoveljien esimerkki ja halu päästä mukaan. Riikka Sallisen ura jääkiekon parissa kesti lopulta pidempään kuin pelaaja itse, lähipiiri tai lääkärit uskalsivat odottaa. Tai loppuihan peliura jo kerran vuosituhannen alussa, mutta Sallinen palasi takaisin huipulle kolmen lapsen äitinä.

Viime keväänä peliura sitten loppui pysyvästi, mutta jääkiekkoa Sallinen ei ole täysin hylännyt.

– Olen ollut vähän mukana paikallisen joukkueen fysiikkavalmennuksessa, Ruotsin Ljungbyssä perheineen asuva 46-vuotias Sallinen kertoo.

Pitkään jääkiekkoa ammatikseen pelanneilla voi peliuran jälkeen tulla tyhjyyden tunne, mutta naiskiekkoilijoilla tämä ongelma on mieskiekkoilijoita huomattavasti pienempi. Vain harva naisista on päässyt ammattilaisuuden makuun eikä taloudellista pesämunaa loppuelämää varten ole kertynyt.

Opiskelut ja siviilityöt ovat pitäneet kalenterin täynnä jääkiekon ohella ja siirtyminen peliuran jälkeiseen aikaan käy miehiä helpommin. Miltä elämä peliuran jälkeen on tuntunut?

– Ihan hyvältä. Tekemistä on piisannut silti, vaikka omia pelejä ja harjoituksia ei enää ole. Olen tehnyt aiempaa enemmän siviilitöitä ja lasten aktiviteeteissä olen ollut enemmän mukana.

Sallinen on koulutukseltaan fysioterapeutti ja työskentelee julkisella sektorilla pysyvästi sairaiden ihmisten parissa. Lisäksi hän työskentelee miehensä Petteri Sallisen kanssa perheyrityksessä.

– Petteri hoitaa asiakkailta kivut pois, ja minä laadin harjoitteet kuntoutumiseen, Riikka kertoo.


Pronssimitalit kaulassa PyeongChangissa 2018. Vasemmalta Michelle Karvinen, Jenni Hiirikoski ja Riikka Sallinen.


Kipuja riitti myös Riikka Sallisen peliuralla, mutta se on ollut hinta komeasta saavutusluettelosta. Sallinen kolusi kahdeksat MM-kilpailut, neljät olympialaiset ja kolmet EM-kilpailut. Hän saavutti Naisleijonien avainpelaajana MM-hopean, kuusi MM-pronssia, kaksi olympiapronssia ja kolme EM-kultaa.

Sallinen on naisten MM-kilpailujen historian yhdeksänneksi tehokkain pelaaja 45 ottelun tehoin 25+35=60 ja tehokkain eurooppalainen. Pistepörssin piikkipaikkaa pitävän Kanadan Hayley Wickenheiserin (61. 37+49=86) ottelukohtainen pistekeskiarvo 1,410 ei ole juuri Sallisen keskiarvoa 1,333 kovempi. Myös olympialaisten kaikkien aikojen pistepörssissä hän on tehokkaimpana eurooppalaisena yhdeksäs, kun viiden renkaan kisoissa 23 ottelua tuottivat tehot 12+13=25.


Naisleijonien pelaajakuva vuodelta 2016.


Sallinen on myös Naisleijonien historian tehokkain pelaaja 253 maaottelun pisteillä 138+177=315. Hän on omilla sataluvuillaan, kun seuraavaksi tehokkaimmista Karoliina Rantamäellä on 258 ja Michelle Karvisella 252 pistettä.

Sallinen näki neljällä vuosikymmenellä naiskiekon kehittymisen pienimuotoisesta harrastamisesta nykyiseen mittaan, jossa taso ja harrastajamäärät ovat laajentuneet. Myös maajoukkuepelaajien toimintaedellytykset ovat ottaneet monta harppausta parempaan suuntaan.

Jääkiekko, koripallo, pesäpallo…

Kaikki alkoi 1970-luvun puolivälissä Jyväskylässä, kun isoveljien Lassen ja Juhan esimerkkiä seurannut Riikka sai luistimet jalkaansa parivuotiaana. Jääkiekon lisäksi isoveljien lajivalikoimaan kuului muun muassa pesäpallo.

– Jyväskylässä kaikki tytöt ja pojat pelasivat pesäpalloa tuohon aikaan. Pojat pelasivat kesät pesäpalloa ja talvet jääkiekkoa. Lasse lopetti sittemmin pesäpallon ja keskittyi jääkiekkoon. ”Jussi” teki päinvastoin, lopetti jääkiekon ja keskittyi pesäpalloon, Riikka Sallinen muistelee.

Lasse Nieminen nousi JyP HT:n edustusjoukkueeseen ja oli nostamassa jyväskyläläisjoukkuetta SM-liigaan vuonna 1985. Pitkällä liigauralla hän tahkosi lähes 500 runkosarjaottelua ja pääsi SM-mitalien makuun. Juha Nieminen ylsi Superpesikseen asti ja pelasi pääsarjassa toistakymmentä kautta. Myös hän on SM-mitalisti.


Kuntopyörää polkemassa Mikkelin jäähallissa helmikuussa 2015. Etualalla Jenni Hiirikoski.


Riikka ei jäänyt huonommaksi vaan ylsi pääsarjaan jääkiekon lisäksi pesäpallossa, jääpallossa ja kaukalopallossa. Vuoden naispesäpalloilijaksi hänet valittiin kolme kertaa, ja palkintokaappiin kertyi kirkkaimpina neljä SM-kultaa. Eri lajien SM-mitaleita hänelle on kertynyt yli 20. Onko ylipäätään mitään pallopeliä, missä Riikka Sallinen ei olisi onnistunut?

– Lasketaanko keilaus pallopeliksi, Riikka naurahtaa.

– Siinä olen huono, hän lisää.

Pääsarjaan Sallinen ylsi neljässä lajissa, mutta pelasi nuoruudessaan vakavasti myös koripalloa.

– Se oli hyödyllistä pelinlukutaidon kannalta. Tiettyjen hyökkäyskuvioiden sopiminen ja niiden mukaan pelaaminen kehitti. Koripallokin oli silloin Jyväskylässä iso asia, kun siellä pelasivat esimerkiksi Pekka Markkanen ja Jouko Heikkinen.


Peliura huipentui MM-finaalissa 2019.


Ensimmäisten joukossa joka paikassa

Monipuolisella palloilutaustalla oli hyvä ponnistaa maailman huipulle jääkiekossa. Riikka pelasi EM-kilpailuissa jo 1989, kun historian ensimmäiset jääkiekon naisten arvokilpailumitalit jaettiin Länsi-Saksassa. Seuraavana vuonna hän oli mukana, kun MM-mitaleista pelattiin ensimmäisen kerran Kanadassa.

Aikaan ennen ylioppilaaksi lakittamista mahtuivat myös ensimmäiset MM-kotikisat, kun Tampere toimi kisakaupunkina 1992. MM-statuksen saaminen oli iso asia naisille, joiden kansallista pääsarjaa oli tuossa vaiheessa pelattu Suomessa kymmenisen vuotta.

MM-kilpailujakin suurempi status oli tarjolla vielä 1990-luvun aikana, kun naisten jääkiekko hyväksyttiin mukaan Naganon olympialaisten ohjelmaan.

– Siitähän oli suunnitelma, että naiset olisivat pelanneet jo Lillehammerissa, mutta asia ei toteutunut. Naganossa uskoin asian vasta siinä vaiheessa, kun olimme paikan päällä. Se oli mahtava juttu.

– Kokemus oli hieno, pelit sujuivat ja turnaus oli upea.

Tuolloin vielä tyttönimeään Nieminen kantanut hyökkääjä iski kuudessa ottelussa pisteet 7+5=12 ja oli turnauksen pisterohmu. Naisleijonat saavutti pronssin, joten olympiataipaleen alku oli komea.

Niemisen terveys kuitenkin oli viemässä peliuraa kohti viimeistä vaihtoa.


Olympiapronssi ja sisupuukko kädessä Naganon olympialaisissa 1998. Kuva: Lehtikuva


Kävelijän polvesta tuli vielä huippu-urheilijan polvi

Kaudesta 1998–99 piti tuolla yksi unelmien täyttymyksistä, kun takana oli mainio olympiatalvi, ja keväällä 1999 edessä olisi ollut MM-kotikisat.

– Syksyllä 1998 minulle tehtiin iso polvioperaatio. Polvesta piti tulla enää kävelijän polvi ei pelipolvea. Edessä oli pitkä kuntoutus.

MM-kotikisoihin Riikka ei ehtinyt kuntoutua vaan tutut pelikaverit pokkasivat pronssimitalit. Väliin jäivät myös vuosien 2000 ja 2001 MM-kilpailut.

Polvivaivat jättivät jälkensä kunnianhimoiseen urheilijaan, mutta myös opettivat paljon.

– Tiedän miten huonosti asiat voivat mennä, joten osaan arvostaa sitä toista puolta. Ne olivat opettavaisia hetkiä.

Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002 Riikka palasi jälleen arvokilpailuihin, mutta viidessä ottelussa syntyi enää pisteet 0+3=3. Naisleijonien peli takkusi muutenkin.

Riikka muutti Ruotsiin ja perusti perheen silloisen miehensä Mika Välilän kanssa. Harva uskoi peliuran enää jatkuvan vuonna 2003 tapahtuneen ensimmäisen lopettamisen jälkeen.


Naisleijonien MM-joukkuekuva vuodelta 2013. Joukkueenjohtaja Riikka takarivissä oikealla.


Kipinä syttyi uudelleen joukkueenjohtajana

Riikka liittyi uudelleen naisten maajoukkueeseen vuonna 2012, mutta hyökkääjän tontin sijaan hän hääri joukkueenjohtajana.

– Kevään 2013 MM-kilpailuissa tuli olo, että haluaisin olla mukana pelaajana.

Noihin aikoihin syntyi myös jäähallihuhu, että joukkueenjohtaja olisi tehnyt kuntotesteissä kilpailukykyiset tulokset maajoukkuepelaajiin verrattuna.

– En tehnyt kuntotestejä joukkueenjohtajana, Riikka oikoo huhua.

– Sitten seuraavana syksynä minun piti todistaa olevani maajoukkuepaikan arvoinen. Halusin osoittaa kuuluvani joukkoon pelitaitojen ja kunnon suhteen enkä vain vanhoilla meriiteillä.

Suoritukset kelpasivat päävalmentaja Mika Pieniniemelle. Talvella 2014 Riikasta tuli jälleen olympiakiekkoilija yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta Sotshin olympialaiset tuottivat pahan pettymyksen Salt Lake Cityn tavoin.


Vuoden 2014 olympiaturnaus päättyi pettymykseen. Kuva: Lehtikuva


Seuraavaksi kaudeksi maajoukkueessa alkoi uusi aika, kun Pasi Mustonen otti joukkueen haltuunsa. Mustonen luotsasi Naisleijonat uuteen nousuun, ja keväästä 2015 lähtien Naisleijonat on kotiutunut arvokilpailuista vain kerran ilman mitalia.

– Pasilla on ollut systemaattinen tapa edetä joukkueen kehittämisessä. Hän on painottanut sitä, että pitää jaksaa pelata, luistella ja puolustaa ja on vienyt asioita eteenpäin osa-alue kerrallaan. Hän näytti paljon videolta suorituksiamme, ja kyllähän se kirpaisi itseänikin, kun näin omia huonoja ratkaisuja. Pelaajat eivät ole päässeet helpolla, Sallinen painottaa.

Vielä kerran ensimmäisten joukossa

Vuosina 2015 ja 2017 tuli MM-pronssit, ja 2018 olympiapronssi Pyeongchangista. Sallisen arvokilpailu-ura huipentui lopullisesti MM-finaalissa viime kevään kotikisoissa. Suomi saavutti MM-hopean, ja Sallinen pääsi pelaamaan kotikisoissa 27 vuoden tauon jälkeen.

Vielä kerran Sallinen oli ensimmäisten naiskiekkoilijoiden joukossa saavuttamassa jotain. Suomi ei ollut aiemmin voittanut MM-kilpailujen tai olympialaisten välierää ja ikuiselta tuntunut pronssimitalitaso vaihtui Naisleijonien ensimmäiseen MM-finaaliin.


Hopeamitalistina onnittelut USA:n kultajoukkueelle.


MM-kilpailujen jälkeen Salliselle olisi ollut kysyntää vielä viime vuosien seurajoukkueen HV71:n riveissä, mutta hyökkääjä teki hyvissä ajoin keväällä selväksi, että ruotsalaisjoukkueen on etsittävä uusi ykkössentteri.

– Pelaamiseen täytyy olla sisäinen palo ja olla täysillä mukana. Viime kauden loppuvaiheessa oli erilainen tunne kuin edellisillä kausilla. Aikaisempina kausina tiesin, että jatkan, mutta nyt ei tuntunut siltä.

– Olen aina tykännyt pelata ja harjoitella. Vielä kokeneena pelaajana tulin paremmaksi ja kehityin. Mukana pysyäkseen piti pärjätä ja pärjäsin.

Loppuun asti jatkuneesta kehittymisestä ja menestymisestä huolimatta peliura loppui, eikä Sallinen ole katunut päätöstä.

 

"Olen aina tykännyt pelata ja harjoitella. Vielä kokeneena pelaajana tulin paremmaksi ja kehityin. Mukana pysyäkseen piti pärjätä ja pärjäsin."

 

Valtava määrä ihmissuhteita, kovasta työstä seurannutta menestystä ja useiden maiden kiertäminen ovat monien joukkuepalloilijoiden uran rikkaus.

– Itsensä kehittäminen ja tavoitteet, joita kohti mennään, Sallinen lisää.

– Joukkuelajeissa kokonaisuus menee eteenpäin, ja olet palanen sitä, mikä pääsee eteenpäin.

– Työyhteisössä pätevät samat asiat eli kehitytään yksilönä ja tiiminä. Urheilusta opin myös sen, että energia kannattaa käyttää niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.

Sallinen on todella ladannut energiansa omassa vaikutuspiirissään oleviin asioihin, kuten pelitaitoon, fyysisen kunnon ylläpitämiseen, opiskeluun, työhön ja perheeseen.

Hän ei murehtinut sitä, että huipputason mieskiekkoilijat tekivät omaisuuksia pelaamalla jääkiekkoa.

– En osannut surkutella sitä, mikä ei ollut minun käsissäni.


Kotikaupungissa Ljungbyssä marraskuussa 2017. Kuva: TT/Lehtikuva


Ammatin hankkiminen on tärkeää

Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen oli Salliselle hänen nuoruudessaan itsestäänselvä asia. Sittemmin työelämä ja peliura etenivät menestyksekkäästi.

– Opiskelemaan pystyy hyvin jääkiekon pelaamisen ohella, koska opintojen aikatauluja pystyy suunnittelemaan. Täysipäiväinen työelämä on eri asia. On aika raskas setti mennä treenaamaan ennen työpäivää tai sen jälkeen.

Apurahat, menestysbonukset, henkilökohtaisten tukijoiden määrä ja erilaiset yhteistyökuviot ovat helpottaneet maajoukkuetason naiskiekkoilijoiden arkea.


"Sanni ja Rosa kävivät kylässä. Vaihdettiin kuulumisia, ja tytöt sanoivat, että tule takaisin."

Touhun aina vain urheilullisemmaksi muuttumisen lisäksi Naisleijonien toimintaedellytyksien muuttuminen parempaan suuntaan ovat olleet suurimpia muutoksia 1980-luvun lopulta lähtien, jolloin Sallinen debytoi maajoukkueessa.

– Pidemmällä aikavälillä on edelleen hyvä, että jokainen hankkii ammatin. Vielä ei olla siinä tilanteessa, että pelaamisella saisi rahaa säästöön loppuelämän tarpeiksi.

Sallinen näki pelaajaurallaan yhtenä ensikertalaisista EM-, MM- ja olympiakilpailut, ja nousi takaisin huipulle loukkaantumisten jälkeen ja äitinä. Kymmenen vuoden tauko tuntui vain kypsyttäneen pelaajaa paremmaksi.

Vieläkö Salliselta nähdään jokin ihmetemppu? Paluu kaukaloon tauon jälkeen? Kysyntää ainakin riittäisi, kuten haastattelupäivänä tapahtunut kohtaaminen monivuotisten maajoukkue- ja seurajoukkuekaverien kanssa osoitti.

Sanni (Hakala) ja Rosa (Lindstedt) kävivät kylässä. Vaihdettiin kuulumisia, ja tytöt sanoivat, että tule takaisin, Sallinen paljasti.

Paluuta tositoimiin ei kuitenkaan ole tulossa.

– Halua kaukaloon ei ole tullut edes pelejä katsoessa, Sallinen alleviivaa lopuksi.


JYP jäädyttää Riikka Sallisen pelinumeron 4.1.2020. Aiheesta lisää JYPin verkkopalvelussa.


Artikkelin kuvat: Jääkiekkoliiton arkisto ja Lehtikuva

Olet nyt

Etsi sivustolta