Lisää Tyttökiekon uutisia

maanantai, 02 lokakuu 2017 12:54

Puolet kauden tavoitteesta täynnä – Girls Hockey Day -tapahtumia järjestetään lokakuussa 48 seurassa!

Kirjoittanut Toimitus
Ensimmäiset GHD-tapahtumat järjestettiin 1. lokakuuta Oulussa ja Kuopiossa (kuva). Ensimmäiset GHD-tapahtumat järjestettiin 1. lokakuuta Oulussa ja Kuopiossa (kuva). Kalle Kerman

Lokakuun 1. viikonloppuna vietetään ympäri maailman kansainvälistä tyttökiekkoviikonloppua. Myös suomalaisseurat ovat ilmoittautuneet innolla mukaan järjestämään tytöille suunnattuja ilmaisia Girls’ Hockey Day -kokeilutapahtumia. Lähes puolet kesällä asetetusta tavoitteesta, sadan tyttökiekkotapahtuman järjestämisestä alkavan kiekkokauden aikana, täyttyy lokakuun alkumetreillä.  
 

- Yhteensä 48 seuraa ilmoittautui mukaan tyttökiekkoviikonloppuun. Kaksi GHD-tapahtumaa järjestettiin jo viime viikonloppuna, mutta ensi viikonloppuna tytöille ympäri Suomen tarjoutuu hieno mahdollisuus kokeilla jääkiekkoa tyttöjen kesken, tyttökiekon kehittäjä Tuula Puputti iloitsee.

Tyttökiekkotapahtumia on luvassa myös lokakuun jälkeen.
- Olemme mukana Suomi 100 tasa-arvotekoa -hankkeessa ja tavoitteena on, että olympiakaudella ja Suomen juhlavuonna tyttökiekkotapahtumia järjestetään ainakin sata. Kokeilumahdollisuuksia tulee siis lisää myöhemmin talvella.

Lokakuun tyttökiekkotapahtumien sisällöt vaihtelevat paikkakunnittain, kukin seura on saanut vapaat kädet suunnitella tapahtumasta juuri oman näköisensä.
- Muutamassa tapahtumassa on mukana naisten Liiga-joukkueiden pelaajia. Joillakin paikkakunnilla tytöt pääsevät luistelemaan Liiga-halliin, Puputti kertoo.

Yhteistä tapahtumille on helppous ja iloinen meininki. Varusteiksi riittävät luistinten lisäksi ristikollinen kypärä, kaulasuoja ja jäälle sopiva vaatetus.

Jos kiekkokärpänen puraisee, voi harrastusta jatkaa joko alle 8-vuotiaille lapsille tarkoitetuissa kiekkokouluissa, nuorille tarkoitetuissa matalan kynnyksen Easy Hockey -ryhmissä tai sarjatoiminnassa, tyttöjen joukkueessa tai yhdessä poikien kanssa.

#100tyttökiekkotapahtumaa järjestäjiä kaudella 17–18:

1) Seinäjoen Kiekkokerho (SKK)
2) Juniori Hermes RY
3) Someron Pallon Juniorit RY
4) Urjalan Sisukiekko
5) Kurikan Ryhti-Jääkiekko
6) Koillis-Pirkan Kiekko (KPK)
7) KJT Hockey Ry
8) Rovaniemen Kiekko Ry
9) LJK Loviisa
10) Sotkamon Kiekko
11) IF Pucken
12) Oulun Kärpät 46 ry (Huom. Tapahtuma järjestettiin jo 1.10.)
13) Espoon kiekkoseura
14) Alavuden Peli-Veikot
15) Helsingin IFK
16) TUS - Terjärv Ungdoms Sportklubb
17) Juniori-Jukurit
18) Juniori-KalPa (Huom. Tapahtuma järjestettiin jo 1.10.)
19) TPS Juniorijääkiekko ry
20) JYP Juniorit ry
21) Kolarin Työväen Urheilijat
22) Junior-Pelicans ry
23) Jää-Tiikerit
24) Nivala Cowboys
25) Ylivieskan Jääkarhut ry
26) Oulaisten Jääkobrat ry
27) Limingan Kiekko ry
28) Pyhäjärven Pohti ry
29) Saimaan Pallo ry
30) Vaasan Sportin juniorit ry.
31) Kiekko-Nikkarit ry
32) Juniori-SaPko ry
33) Ilves ry
34) Panelian Raikas ry
35) Kittilän Palloseura
36) Uplakers ry
37) Fortuna ry
38) Sipoon Wolf
39) Kontiolahden Kajastus ry
40) Järviseudun Pallokerho
41) JHT Kalajoki
42) Ähtärin Kiekko-Haukat, KieHa
43) HC Nokia ry
44) TORNION ICE HOCKEY CLUB
45) Kiekko-Laser Juniorit ry 
46) IFK Mariehamn
47) S-Kiekko
48) Harjun Kiekko