keskiviikko, 02 helmikuu 2011 11:45

Juha Niininen - Säntillinen lätkäjätkä Keskimaalta

Kirjoittanut

JYP Juniorit Harraste D:n joukkuekuva. Juha Niininen keskirivissä oikealta toisena.Tämän viikon vapaaehtoistyöntekijä on Juha Niininen Jyväskylästä Keskimaan alueelta, jossa hän toimii JYP Juniorit Harraste D:n joukkueenjohtajana.


Nimi: Juha Niininen
Ikä: 43
Alue: Keskimaa
Rooli: JYP Juniorit Harraste D joukkueenjohtaja

JYP Junioreiden harrastekiekko tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa kavereiden kanssa ilman kilpailullisia tavoitteita.

Viime syksynä joukkueenjohtajana aloittanut Niininen tunnetaan joukkueessaan tarkkana ja säntillisenä miehenä. Onhan hänellä Tikkakosken Ilmasotakoulussa työskentelevänä työtausta Puolustusvoimissa.

Niininen on hoitanut hommansa todella hienosti.

 Niinisen oma-aloitteinen panos seuratyössä on näkynyt konkreettisesti etenkin varainhankinta- ja ottelutapahtumien järjestämisessä.

- Niininen on hoitanut hommansa todella hienosti. Hän on ollut isolla panoksella järjestämässä muiden muassa SM-liigaotteluiden erätauolla nähtyä varainhankintaprojektia Edea Frisbee -kisaa, JYP-junioreiden nuorisopäällikkö Antti Jämsen kertoo.

- Ennen kaikkea hän on omalla aktiivisuudellaan ollut järjestämässä otteluita myös harrastepuolen pojille.

Niininen on toiminut aiemminkin vahvasti urheilun parissa. Ennen Harraste D:n joukkueenjohtajan tehtävää hänet on nähty seura-aktiivina pesäpalloilun puolella, missä hän toimii edelleen Jyväskylän Kirin johtokunnassa. Keski-Suomen monitoimimies tunnetaan myös rakkaudestaan salibandya kohtaan.

- Pelasin nuorena 1970-luvulla jääkiekkoa JYP HT:n juniorijoukkueessa. Oma poika alkoi harrastaa lajia ja toin häntä harjoituksiin. Joukkueenjohtajaksi aloin siitä yksinkertaisesta syystä, että joukkueelta sellainen sattui puuttumaan, Niininen kertoo.

- Niininen on omalla aktiivisella asenteellaan ollut mukana luomassa myönteisempää kuvaa harrastesarjakiekosta omassa seurassamme, Jämsen puolestaan iloitsee.

Niinisen parhaimmat muistot jääkiekkoharrastuksen parista liittyvät juuri kotikaupungin joukkueeseen. Hän on pitkällä urallaan nähnyt myös suomalaisen jääkiekkokulttuurin muutoksen.

- Tietysti Jypin nousu liigan hänniltä huipulle on suuri asia. Hyvä peli joukkueelta on aina hyvä muisto sekä itselle että pojille. Valmennus on muuttunut erittäin ammattimaiseksi oikeastaan jokaisella ikätasolla. Ja enää ei mennä hallille katsomaan pelkästään peliä, vaan mennään
osallistumaan tapahtumaan. Ennen hallilla myytiin höyrymakkaroita ja kahvia, nykyvalikoimassa jäähallilla on jo kaikkea mahdollista.

Varusmieskouluttajana työkseen toimiva Niininen on huolissaan nykynuorison peruskunnon rapautumisesta. Hän näkee omassa työssään konkreettisesti sen, miten nuorten omatoiminen liikkuminen on vähentynyt.

- Täällä näkee usein sen, että kaksikymppisillä miehillä on usein sellaisia vaivoja, joista aiemmin ovat kärsineet kolmekymmentä vuotta vanhemmat miehet. Tämän vuoksi on mielestäni erittäin tärkeää, että lapset ja kasvavat nuoret harrastavat erityisesti ohjattua liikuntaa. Ilman oikeaoppista ohjausta ei välttämättä osata tehdä liikkeitä oikein, mikä saattaa vaurioittaa kehoa jopa peruuttamattomasti, Niininen summaa.

- Tällaisia tapauksia olen omassa työssäni nähnyt, kun puntteja on nostettu väärin omatoimisesti.

Viisilapsisen suurperheen isä on pitänyt huolen siitä, että oma jälkikasvu saa parhaat mahdolliset eväät liikunnalliseen elämään. Kaksi lapsista ui, yksi pelaa jääkiekkoa, ja loput kaksi pesäpalloa. Isä kertoo olevansa ahkerasti tukemassa myös lastensa harrastuksia.

- Olen jokaisen harrastuksessa jollain tavalla mukana. Ellen muuten, niin vien ainakin harkkoihin ja haen sieltä pois. Pesäpallo on vielä enemmän koko perheen laji, koska itse kuulun Jyväskylän Kirin johtokuntaan. Lisäksi vaimo hoitaa Kirin peleissä vaikka ja mitä erilaisia talkootöitä.

 

Olet nyt

Etsi sivustolta