sunnuntai, 10 helmikuu 2019 19:04

Ruotsi niukasti Nuoria Leijonia vahvempi - Maalivahdit pääosissa vähämaalisessa ottelussa

Kirjoittanut Leeni Pellinen
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Juuso Ketola (vas.) ja Anttoni Honka juhlivat Suomen 1–1-tasoitusmaalia. Juuso Ketola (vas.) ja Anttoni Honka juhlivat Suomen 1–1-tasoitusmaalia. Riku Laukkanen

Turun Kupittaalla pelattavan alle 20-vuotiaiden viiden maan turnauksen päätösottelussaan Suomi sai vastaansa turnausvoiton jo ennen iltapäivän ottelua varmistaneen länsinaapurimme Ruotsin.

Ottelu oli tiukkaa ja tasaista vääntöä alusta alkaen, viihdyttävä ja tasokas. Molemmat joukkueet pelasivat tiivistä puolustuspeliä ja viimeisenä lukkoina toimivat vakuuttavasti pelanneet maalivahdit Justus Annunen ja Jesper Eliasson.

Junior Kronorna aloitti ottelussa maalinteon ja siirtyi Carl Jakobssonin pomppivalla siniviivakudilla 1–0-johtoon. Annunen pääsi esittelemään varmaa torjuntatyöskentelyään, kun hän torjui ensimmäisen erän loppupuolella Lukas Wernerblomin rangaistuslaukauksen. Puoli minuuttia ennen erän päättymistä Anttoni Honka tasoitti ottelun lähestulkoon identtisellä maalilla kentän toisessa päässä.

Toinen erä oli jäähyjen sävyttämä ja molemmat joukkueen istuivat kaksi kertaa boksissa. Vahvoja otteita jatkaneet kassarit eivät olleet yllätettävissä.

Ennen kolmannen erän puolta väliä Filip Johanssonin siniviivalaukaus painui maskissa olleen Annusen selän taakse ja Ruotsi siirtyi 2–1-johtoon. Maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi, sillä raivokkaasti loppukiristä huolimatta Nuorten Leijonien taistelua ei palkittu tasoituksella.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa

Olet nyt

Lisää U20-uutisia