maanantai, 23 huhtikuu 2018 17:02

USA vai Valko-Venäjä? - Kaksi vaihtoehtoa Pikkuleijonien puolivälierävastustajaksi

Kirjoittanut
MM-kisojen osallistujamaiden lippurivi Traktor Arenan käytävällä. MM-kisojen osallistujamaiden lippurivi Traktor Arenan käytävällä. Pasi Mennander

Suomi varmisti sunnuntain Venäjä-voitollaan alkulohko B:n voiton alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa. Torstain puolivälierissä Suomi saa vastaansa A-lohkossa neljänneksi sijoittuneen joukkueen - USA:n tai Valko-Venäjän.

Vielä sunnuntaina Suomen puolivälierävastustajaksi oli kolme vaihtoehtoa, mutta maanantain ottelun lopputulos rajasi Sveitsin ulos spekulaatioista. Valko-Venäjä kukisti Sveitsin maalein 5-4 ja passitti sveitsiläiset karsintapeleihin.

Voitollaan Valko-Venäjä nousi kolmeen pisteeseen. Myös puolustava maailmanmestari USA on kolmessa pisteessä. Joukkueet kohtaavat tiistaina keskinäisessä ottelussaan kello 13:30 Suomen aikaa. Ottelun voittaja sijoittuu alkulohko A:ssa kolmanneksi ja häviäjä neljänneksi.

Neljänneksi sijoittuva joukkue kohtaa torstain puolivälierissä Suomen. Kolmanneksi päätyvä ryhmä saa vastaansa A-lohkon kakkosen, Venäjän tai Slovakian. Venäjä ja Slovakia pelaavat keskinäisen ottelunsa tiistaina alkaen kello 17:30.

Maanantain otteluiden jälkeen A-lohkon kärjessä ovat puhtaan pelin joukkueet Kanada ja Ruotsi. Joukkueet ratkaisevat lohkovoiton tiistaina kello 17:30 käynnistyvässä keskinäisessä ottelussaan. Ottelun voittaja on A-lohkon ykkönen, häviäjä sijoittuu lohkossaan toiseksi.

Karsintapelien joukkueet ovat jo tiedossa. Ranska ja Sveitsi kohtaavat paras kolmesta -systeemillä pelattavissa karsinnoissa, joiden häviäjä putoaa MM-kisojen Divisioonaan.

 

Alkulohkojen tilanteet
maanantain otteluiden jälkeen:

Alkulohko A:
Kanada    3   3   0   0   0   19 -  7    12   9
Ruotsi    3   3   0   0   0   10 -  5     5   9
USA       3   1   0   0   2   13 - 14   - 1   3
V-Venäjä  3   1   0   0   2   11 - 16   - 5   3
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sveitsi   4   0   0   0   4   10 - 21   -11   0

Tiistain ottelut:
13:30 USA    - Valko-Venäjä
17:30 Ruotsi - Kanada

Alkulohko B:
Suomi     3   3   0   0   0   17 -  6    11   9
Slovakia  3   2   0   0   1   14 -  8     6   6
Venäjä    3   2   0   0   1   14 -  8     6   6
Tshekki   3   1   0   0   2   13 - 10     3   3
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ranska    4   0   0   0   4    4 - 30   -26   0

13:30 Suomi  - Tshekki
17:30 Venäjä - Slovakia