lauantai, 10 marraskuu 2018 08:00

U17 finaaliin kauden päätapahtumassaan! Kanada nurin World Hockey Challenge -turnauksen välierissä maalein 5-2 - Finaali ensi yönä

Kirjoittanut Mikko Palsola
ERINOMAISUUDEN TAVOITTELU
Luka Nyman palkittiin Suomen parhaana pelaajana. Luka Nyman palkittiin Suomen parhaana pelaajana. Pasi Mennander

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa loppuottelussa kauden päätapahtumassaan World U17 Hockey Challenge -turnauksessa. Perjantain välieräottelussa Suomi voitti Kanadan Punaisen joukkueen maalein 5-2 (0-1, 3-1, 2-0).

Ottelu alkoi Kanadan hallinnalla. Suomen joukkueen parhaana pelaajana palkittu Luka Nyman totesi, että olimme hieman jäässä pelin alussa, mutta pelin edetessä joukkue otti pelin hallinnan.

Kuvaava ottelun alulle ja ensimmäiselle erälle oli se, että vaikka Pikkuleijonat pelasi ylivoimaa, Kanada loi vaarallisimmat tilanteet. Maalissa Joel Blomqvist oli kuitenkin hereillä ja pystyi estämään kaikki Kanadan yritykset. Erän loppupuolella Kanada lopulta onnistui maalinteossa ja erätauolle lähdettiin tilanteessa 0-1.

Toisen erän alkuun Pikkuleijonat sai heti luotua pari ykkösluokan maalipaikkaa, mutta Kanada selvisi säikähdyksellä. Erän viidennellä minuutilla Kanada onnistui vastahyökkäyksessä ja tilanne oli yllättäen 0-2.

Kuten tässä turnauksessa aikaisemminkin, Pikkuleijonien peli ei tästä sakannut, vaan pari minuuttia myöhemmin Luka Nyman ampui kiekon Kanadan maalin yläkulmaan ja Pikkuleijonat oli mukana pelissä.

Avausmaalin jälkeen Pikkuleijonat ottivat pelin haltuun. Erän loppupuolella 4-4-pelissä Topi Niemelä pyöritteli, syöttö Valtteri Karnarannalle, joka tasoitti ottelun 2-2:een.

Toisen erän viimeisellä minuutilla Veeti Korkalainen ohjasi Kasper Puution laukauksen maaliin ja näin Pikkuleijonat johti 3-2, maalin toisena syöttäjänä Aatu Räty.

Kolmas erä oli Pikkuleijonien osalta erittäin tylyä pelaamista. Puolustuspelaaminen oli erittäin laadukasta ja Kanada pidettiin poissa maalipaikoilta.

Kolmannen erän viidennellä minuutilla iski neloskenttä. Hyvä karvauspelaaminen ja Iivari Säkkinen onnistui maalin edestä viemään Pikkuleijonat 4-2-johtoon, syöttäjinä Veikka Hahl ja Christoffer Sedoff.

Kanada yritti ja yritti, mutta Pikkuleijonat pelasi todella kurinalaisesti ja piti Kanadan poissa maalipaikoilta. Puolitoista minuuttia ennen loppua Aatu Räty laukoi kiekon Kanadan tyhjään maalin ja näin Pikkuleijonat eteni finaaliin, maalin syötti Veeti Korkalainen.

Päävalmentaja Anssi Laine kehui joukkueen henkistä selkärankaa.

- Vaikka peli ei alusta lähtenyt kulkemaan, joukkue luotti omaan pelaamiseen ja sitä kautta otti hallinnan pelissä. Johtoasemassa joukkue osasi pelata viisaasti ja pystyi pitämään Kanadan poissa maalipaikoilta.

Päävalmentaja oli tyytyväinen puolustuspelaamisen aggresiivisuuteen, ensimmäiset iskut olivat kovia ja box out -pelaaminen tylyä.

Joukkueen parhaana pelaajana palkittiin siis Luka Nyman. Maalissa Joel Blomqvist jatkoi hyviä otteitaan.

Loppuottelussa vastaan asettuu Venäjä. Ottelu alkaa sunnuntaina vastaisenä yönä Suomen aikaa kello 01:30.

Kirjoittaja on U17:n joukkueenjohtaja.

World U17 Hockey Challenge -turnauksen tapahtumasivu Leijonat.fi:ssä

Lisää U17-uutisia