lauantai, 29 elokuu 2015 12:48

U17 otteluraportti: ”Ruotsi vahvempi kaksinkamppailuissa” - Toinen kohtaaminen lauantaina Haapajärvellä!

Kirjoittanut Mikko Palsola

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi kolmen ottelun sarjan Ruotsia vastaan perjantaina Haapaveden upouudessa jäähallissa. Paikalla oli yli 600 katsojaa eli halli oli ääriään myöten täynnä.

Ottelu alkoi hienoisessa Pikkuleijonien hallinnassa, mutta mitään aivan mahtavaa maalipaikkaa joukkue ei saanut luotua. Erän puolivälissä Ruotsi pääsi myös peliin mukaan ja ensimmäiselle erätauolle mentiin 0-0-tilanteessa, maalivahtien torjunnat Suomi 15, Ruotsi 8.

Toisen erän alku oli ensimmäisen erän toisinto. Erän kolmannella minuutilla molemmille joukkueille tuomittiin jäähyt ja Ruotsi pääsi avaamaan maalitilin hyökkäyspään aloituksen jälkeisestä tilanteesta. Maali sekoitti Pikkuleijonien pelin ja joukkue joutui 4-3-alivoimaan. Sen joukkue kesti hyvin, mutta juuri kun Suomi tuli täysilukuiseksi pääsi ruotsalaishyökkääjä yksin läpi ja onnistui ujuttamaan kiekon Suomen maalin - hetkessä Ruotsi johti 2-0. Loppuerä mentiin Ruotsin hallitessa tapahtumia hienoisesti.

Kolmanteen erään Pikkuleijonat tulivat todella terävästi ja saivat heti erän alussa luotua muutaman loistopaikan ylivoimalla. Suomi hallitsi kolmatta erää selkeästi ja avausmaali roikkui ilmassa.

Ottelun 49. minuutilla Ruotsi pääsi kuitenkin tekemään ylivoimalla kolmannen maalinsa Suomen pelatessa kolmella neljää vastaan. Se katkaisi Pikkuleijonien takaa-ajon. Ruotsi voitti ottelun lopulta 5-0, sillä se teki vielä yhden ylivoimamaalin ja loppuluvut minuutti ennen loppua.

- Ruotsi oli vahvempi kaksinkamppailuissa ja pystyi sitä kautta hallitsemaan ottelua. Emme päässeet tuoreina hyökkäämään, koska  jouduimme puolustamaan pitkiä aikoja omissa ja sitä kautta hyökkäyspelaaminen jäi vajaaksi, sanoi päävalmentaja Juuso Nieminen.

Suomen joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Joni Ikonen.

Lauantaina kello 15:00 kiekko tippuu jäähän Finnkampenin toisessa osaottelussa Haapajärvellä. On aivan varmaa, että Pikkuleijonat eivät suostu kahta kertaa peräkkäin häviämään. Toivottavasti halli on täynnä ja joukkue saa sen kuuluisan kuudennen pelaajan avukseen.

Kirjoittaja on U17:n joukkueenjohtaja.

 

 

Viimeksi muutettu lauantai, 29 elokuu 2015 12:51
 
 
 

Etsi sivustolta