perjantai, 02 syyskuu 2011 22:29

U17: Suomelle tappio Finnkampenin avauksessa

Kirjoittanut

Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue kohtaa ruotsalaiset ikätoverinsa tämän viikonlopun aikana kolmessa maaottelussa. Perjantaina Lempäälässä Ruotsi otti ansaitun ja selvän 6-2 -voiton.


Ottelun alku ei lupaillut hyvää suomalaisille. Ennen peliä joukkueet odottivat siniviivoilla kansallislauluja, mutta Maamme-laulua ei kuultu teknisten vaikeuksien vuoksi.

Itse ottelussa Ruotsi meni johtoon jo 22 sekunnin pelin jälkeen Adam Winborgin maalilla. Pian kävi selväksi, että Suomella on edessään hikinen ilta kookkaampien ja luisteluvoimaisempien ruotsalaisten puristuksessa.

Ruotsi meni kahden maalin johtoon Leon Bristedtin ehdittyä ensimmäisenä maalivahti Ville Husson eteensä torjumaan irtokiekkoon. Suomen pirteimpiin pelaajiin kuulunut Juuso Ikonen kavensi vajaa minuutti myöhemmin.

Toinen erä alkoi taas murheellisesti. Anton Cederholm teki ajassa 20.16 Ruotsin kolmannen osuman ja sen jälkeen maalivahti Husso otti itselleen 10 minuutin rangaistuksen. Toinen erä oli Ruotsin selkeää hallintaa ja joukkue teki erän aikana neljä maalia, kun Suomi pystyi vain yhteen. Sen viimeisteli Sami Anttila.

Kolmannessa erässä Suomi pystyi kenties ehjimpään suoritukseen, vaikka maaleja ei syntynytkään.

Suomen parhaimmistoon kuului Ikosen ohella keskushyökkääjä Saku Kinnunen.

Joukkueet kohtaavat lauantaina Valkeakoskella ja sunnuntaina Hämeenlinnassa.

Etsi sivustolta