torstai, 11 tammikuu 2018 11:38

Joukkueenjohtajan raportti: Tyttöleijonat kaatui saappaat jalassa MM-kisojen puolivälieräottelussa

Kirjoittanut Jukka Wallius
Maalivahti Sanni Ahola pelasi jälleen vahvan ottelun. Tappiosta huolimatta hänet palkittiin Suomen joukkueen parhaana pelaajana. Maalivahti Sanni Ahola pelasi jälleen vahvan ottelun. Tappiosta huolimatta hänet palkittiin Suomen joukkueen parhaana pelaajana. HHOF-IIHF Images

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi MM-kisojen puolivälierissä 0-2 (0-0, 0-2, 0-0) -tappion Venäjälle. Tyttöleijonien MM-turnaus huipentuu perjantaina sijoitusottelussa.

Tyttöleijonien joukkue oli erittäin hyvin latautunut otteluun ja valmiina taistelemaan välieräpaikasta. Ensimmäinen erä kulkikin Suomen komennossa ja joukkue pystyi luomaan ison tukun maalipaikkoja. Erä tarjosi Suomelle paljon yv-aikaa mutta sekään ei tuottanut joukkueelle palkintoa maalin muodossa. Erän laukaukset kirjattiin Suomelle 11-4!

Toisessa erässä Venäjä tuli vahvasti peliin mukaan. Erä oli Tyttöleijonille vaikea. Yli 2400-päinen venäläläisyleisö kannusti omiaan hyvään lentoon. Tämä toi Venäjälle palkinnon ajassa 27.23. Vajaa kaksi minuuttia tästä Venäjä siirtyi jo 2-0-johtoon. Suomi ei saanut erän missään vaiheessa omaa peliään kulkemaan.

Kolmannessa erässä Suomi laittoi kaiken peliin mutta sekään ei valitettavasti tuonut ottelussa palkintoa maalin muodossa. Suomen parhaana palkittu maalivahti Sanni Ahola tarjosi joukkueelle mahdollisuuden voittaa, mutta maalinteon tehottomuus koitui Suomen kohtaloksi. Venäjä puolusti ja taisteli erittäin kurinalaisesti läpi ottelun.

Suomi kohtaa sijoista 5-6 pelattavassa ottelussa Tshekin perjantaina 12.1. alkaen kello 18:30 Suomen aikaa.

Kirjoittaja on Tyttöleijonien joukkueenjohtaja.

Ottelun tilastotapahtumat tulospalvelussa
Puolivälieräottelun videotallenne
MM-kisojen ohjelma, seuranta, tulokset, kokoonpanot ja tilastot

 

 

N18 Tyttöleijonien kausi 2019-20

27.05.-30.05.2019:
Jää- ja testileiri,Vierumäki

10.06.-17.06.2019:
Kesälukio, Kuortane

26.07.-01.08.2019:
Jää- ja testileiri, Kuortane

22.07.-25.08.2019:
Euro Hockey Tour, Jihlava, Tshekki

03.10.-05.10.2019:
Kuortane Cup, Kuortane
Suomen otteluiden live-lähetykset

07.11.-09.11.2019:
Finnkampen, Enköping, Ruotsi

13.12.-15.12.2019:
Euro Hockey Tour, Vierumäki
Suomen otteluiden live-lähetykset

26.12.2019-02.01.2020:
MM-kisat, Bratislava, Slovakia
 

N18 Tyttöleijonat uutiset kausi kaudelta