lauantai, 10 tammikuu 2015 00:57

Tyttöleijonien Ronja Savolainen Venäjä-ottelusta: "Se olisi ollut ihan voitettavissa"

Kirjoittanut
Tässä näytti vielä hyvältä - Ronja Savolainen (vas.) ja Petra Nieminen juhlivat Suomen maalia. Tässä näytti vielä hyvältä - Ronja Savolainen (vas.) ja Petra Nieminen juhlivat Suomen maalia. HHOF-IIHF Images

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-puolivälieräottelu Venäjää vastaan päättyi 3-4-tappioon, vaikka Suomi johti ottelua jo 3-0. Ronja Savolainen teki ottelussa tehot 1+1.

- Olisi pitänyt pitää asenne loppuun asti päällä, me jotenkin luultiin, että se oli sen 3-0-maalin jälkeen siinä, Savolainen kertoi.

Suomen peli oli ensimäisestä erästä kolmannen erän alkuun varsin mallillaan. Viimeisessä erässä Venäjä tuli tasoihin ja Suomen ohi.

- Alku oli meiltä tosi hyvä, olisi pitänyt jatkaa vaan loppuun asti, eikä antaa pelin lipsua, Suomen parhaana pelaajana palkittu Blues-puolustaja totesi.

Tyttöleijonien matka jatkuu sunnuntain sijoitusottelun jälkeen takaisin omien seurajoukkueiden pariin ja kohti tulevia haasteita.

- Takasin sitte vaa kotipuoleen pelaamaan ja parempaa onnea siellä sitten, Savolainen päätti.

Kirjoittaja on Leijonat-toimituksessa työharjoittelussa.

 

 

N18 Tyttöleijonien kausi 2019-20

27.05.-30.05.2019:
Jää- ja testileiri,Vierumäki

10.06.-17.06.2019:
Kesälukio, Kuortane

26.07.-01.08.2019:
Jää- ja testileiri, Kuortane

22.07.-25.08.2019:
Euro Hockey Tour, Jihlava, Tshekki

03.10.-05.10.2019:
Kuortane Cup, Kuortane
Suomen otteluiden live-lähetykset

07.11.-09.11.2019:
Finnkampen, Enköping, Ruotsi

13.12.-15.12.2019:
Euro Hockey Tour, Vierumäki
Suomen otteluiden live-lähetykset

26.12.2019-02.01.2020:
MM-kisat, Bratislava, Slovakia
 

N18 Tyttöleijonat uutiset kausi kaudelta