lauantai, 01 maaliskuu 2014 16:06

Mikot-joukkue saatiin myös valokuvattua - Tässä pelaajaesittelyvideo

Kirjoittanut
Mikot pelasivat torstaina valkoisissa Teemut-joukkuetta vastaan. Mikot pelasivat torstaina valkoisissa Teemut-joukkuetta vastaan. Jukka Salminen.

Huippu-Pohjola -leirille on kutsuttuna 102 pelaajaa ikäluokasta 1999, joiden joukosta valitaan ikäluokan ensimmäinen maajoukkue-ehdokkaiden ryhmä. Yksi kuudesta joukkueesta leirillä on Mikot, innostajanaan Mikko Koivu. Joukkueen kokoonpanon löydät täältä

{media load=media,id=1212,width=450,align=left,display=inline}

Huippu-Pohjola vuosi vuodelta

Mikä oli Huippu-Pohjola?

Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta