lauantai, 26 huhtikuu 2014 13:34

Huippu-Pohjolan dokumentti lauantaina uusintana televisiossa

Kirjoittanut

Vuoden 2014 Huippu-Pohjola -leiristä tehty dokumentti "Huippu-Pohjolan parasta etsimässä" esitetään uusintana tänään lauantaina MTV Sport 1 -kanavalla.

Lähetys alkaa kello 17:35 alle 18-vuotiaiden MM-välierän USA-Ruotsi jälkeen.

 

 

Huippu-Pohjola vuosi vuodelta

Mikä oli Huippu-Pohjola?

Jääkiekkoliiton Pohjola-leiri järjestettiin vuosina 2010-2015 kaksiosaisena. Ns. pääleiri, nimeltään Huippu-Pohjola, kokosi Vierumäelle leirivuonna 15 vuotta täyttäneiden poikien ikäluokan parhaimmiston. Ennen Huippu-Pohjolaa järjestettiin Pohjola-leirin (tai "koulutus-Pohjolan) nimellä leiri vuotta nuoremmille. Huippu-Pohjola oli näistä kahdesta leiristä se, joka jatkoi 1960-luvun alussa käynnistyneen talvisuurleirin traditiota.

Etsi sivustolta